Netflix syytää klassikkoelokuvia nettiin kiihtyvällä vauhdilla. Yksi niistä on Sam Peckinpahin ohjaama lännenelokuva Pat Garrett and Billy the Kid (1973) joka on jäänyt elämään ainakin musiikin takia. Se on Dylanin käsialaa, varsinkin klassikko Knockin on the Heavens Door soi ääniraidalla komeasti, mutta on elokuvalla muutakin annettavaa. Se on hieno kuvaus siitä kuinka Villi Länsi on siirtymässä lainsuojattomien ja karjapaimenten maasta kohti lakia ja järjestystä.
Quadrophenia – 60-luvun kapinalliset (Quadrophenia – A Way of Life/60-luvun kapinalliset, 1979) on Franc Roddamin ohjaama elokuva itseään etsivästä 17-vuotiaasta Jimmystä 1960-luvun rokkaavassa Lontoossa ja Brightonissa. Jimmy (Phil Daniels) kuuluu ”modeihin”, skoottereilla päristäviin maiharitakkisiin pukumiespoikiin jotka tappelevat rokkareiden kanssa, diilaavat pillereitä ja juhlivat rankasti.
He ovat paenneet (2014) on Jukka-Pekka Valkeapään kunnianhimoinen taide-elokuva nuorisokodin tytöstä Raisasta (Roosa Söderholm) ja sinne siviilipalvelusta suorittamaan tulleesta Jonista (Teppo Manner). Elokuva alkaa pojan perehdyttämisellä laitoksen arkeen: älä ala tutustumaan liikaa nuoriin ja varo ruiskuneuloja, osa näistä tulee hurjista oloista ja ne kusettaa sua mennen tullen. Suojakäsineet näyttävät olevan tärkein väline joilla nuorten kanssa selviää. Sun pitää ymmärtää että sä oot tekemisissä mestarimanipuloijien kanssa.
Jack Witikan vuonna 1961 julkaistu elokuva Pikku Pietarin piha on nostalginen kuvaus 1920-luvun työläisen pihapiiristä, jossa kaikki huolehtivat toisistaan, tappelevat, rakastuvat, juhlivat ja jakavat arkea ja sunnuntaita. Elokuva perustuu Aapelin eli kuopiolaisen toimittaja-kirjailija Simo Puupposen romaaniin vuodelta 1958.
Hannah on palindromi, siis sana joka luettuna molempiin suuntiin pysyy samana. Näin on myös Denis Villeneuven 2016 ohjaaman Arrival –elokuvan kanssa; siinäkin asiat tapahtuvat eri järjestyksessä kuin perinteisesti ajattelemme ja koemme.
Ei ole internet-yhteyttä
