Nuorten auttaminen vaatii erityisosaamista

Nuorten auttaminen vaatii erityisosaamista

Kalevan Yläkerta -palstalla julkaistiin kirjoitukseni Nuorten auttaminen vaatii erityisosaamista 2.12.2019. Se täydentää lehdessä aikaisemmin julkaistuja tärkeitä kirjoituksia ja raportteja nuorten hoidon ja kuntoutuksen tilanteesta. Eli näin:

Nuorten mielenterveysongelmat lisääntyvät hälyttävästi. Nuoria pompotellaan luukulta toiselle ja hoito- ja sijoitusyksiköstä toiseen, eikä tarvittavaa pysyvyyttä ja kohtaamista synny. Hoidon ja tuen riittämättömyydestä keskusteltaessa unohdetaan usein ettei kyse ole pelkästään määrästä, vaan siitä siitä millaista apua nuorelle tarjotaan. 

Nuorten hoidon ja kuntoutuksen tulisi aina perustua asianmukaiseen koulutukseen ja syvälliseen perehtymiseen nuoruusiän normaaliin ja häiriintyneeseen kehitykseen. Tarvitaan aina paljon aikaa ja vaivaa ennen kuin saa kunnollisen käsityksen siitä, millaisissa vaikeuksissa nuori on ja millaisesta avusta hän hyötyisi. On vaikeaa erottaa normaaliin ikään kuuluvat kasvukriisit vakavimmista psyykkisistä ongelmista. Tärkeä kysymys on missä määrin eri hoitomuodot ottavat huomioon nuoruusiän omat kasvupyrkimykset ja ymmärtävät nuoren halun, tarpeen ja kyvyn käyttää aikuista kasvuobjektinaan. Pikahoidot eivät näin tee, eivätkä oikotiet toimi.

Nuoruusikä (12/13-22/23) on toinen persoonallisuutta rajusti muovaava mahdollisuus varhaislapsuuden jälkeen. Siihen kuuluvat lapsuuden vanhempiturvasta ja riippuvuudesta asteittain irrottautuminen, sukupuolisuuden työskenteleminen ja oman tulevaisuuden rakentamisen haasteet ja epävarmuus. Nuoruusiässä ratsastetaan kahdella hevosella; nuori työstää ikään kuuluvan regression kautta uudelleen esiin nousevia lapsuuden elämyksiä ja kokemuksia sekä aivan uusia ennen kokemattomia nuoruusikään kuuluvia mielikuvia, toimintaa, pelkoja ja toiveita. Kasvun ja tuhon mielikuvat kulkevat nuoruudessa rinta rinnan. 

Nuoria ei voi pitää odottamassa tarvitsemaansa apua kauan: impulsiivisuus voi viedä tuhon äärelle nopeasti, mielen hajaannus voi ilman vuoropuhelua avautua liian syväksi kuiluksi ja monet itsetuhoiset itsehoidot (lääkkeet, huumeet, alkoholi) ovat liian helposti korvaamassa inhimillisen vuoropuhelun puutetta. 

1990-luvulla alkanut psykiatristen osastojen alasajo synnytti suuren joukon yksityisiä nuoria kuntouttavia yksiköitä, ikään kuin nuorten b-sairaalajärjestelmän ilman psykiatrista osaamista, kontrollia ja läpinäkyvyyttä. Osa sijoituspaikoista toimii eettisesti ja ammatillisesi hyvin, osassa on vakavia puutteita. Niissä ei ole riittävää henkilökunnan nuorisopsykiatrista ja psykoterapeuttista koulutusta ja kokemusta tai työnohjausta psyykkisesti häiriintyneiden nuorten hoitamiseen. Joidenkin ensisijaisena tavoitteena on mahdollisimman suuren voiton tuottaminen omistajille. Suuri osa antisosiaalisesti oirehtivien nuorten käytöshäiriöistä perustuu pitkään jatkuneeseen hoitamattomaan masennukseen ja muihin ongelmiin ja siksi he kuuluisivat nuorisopsykiatrian piiriin. 

Psyykelääkityksen tulee olla viimeinen, ei ensimmäinen hoitokeino. On tärkeää olla häiritsemättä nuoruusiän uuden minuuden läpityöskentelyä ja herkästi haavoittuvaa neurologista prosessia kemiallisesti. Psykoterapeuttinen lähestymistapa pyrkii ymmärtämään nuorta hänen omasta kokemuksestaan käsin Mitä enemmän nuori oppii ymmärtämään sisäistä maailmaansa sitä vähemmän häntä täytyy lääkitä, rangaista tai rajoittaa. Suurissa vaikeuksissa olevan nuorten hoidon tulee olla tiivistä ja pitkäaikaista; myös ongelmat ovat syntyneet pitkän ajan aikana eikä uuden kasvun reitti avaudu nopeasti.

Nuorten kanssa toimivilla ammattihenkilöillä tulee olla aivan erityisiä ominaisuuksia: luovuutta, aitoa kiinnostusta nuoruusikäisiä kohtaan, kypsyyttä, myötätuntoa ja lujuutta. Pitkän, perusteellisen koulutuksen lisäksi hyvä tiimityö, säännöllinen jatkokoulutus ja työnohjaus antavat parhaat mahdolliset eväät nuorten ahdistuksen sietämiseen ja ymmärtämiseen. 

Suomessa nuorisopsykiatriasta tuli itsenäinen erikoisala ensimmäisenä Euroopassa 1979. Suurin osa nykyisistä nuorisopsykiatrian erikoislääkäreistä on 55-64 -vuotiaita, joten sukupolvenvaihdos on enemmän kuin lähellä, mutta onko nuorten hoidosta kiinnostuneita tekijöitä? Myös pätevistä nuorisopsykoterapeuteista on huutava pula, varsinkin miehistä. Psykiatria on yhä enemmän suuntautumassa kemialliseen, neurologiseen ja kognitiiviseen ihmiskuvaan ja psyykkisen kasvun monimutkaisuus ja dynamiikka on vaarassa jäädä sivuosaan. Ilman syvällistä käsitystä nuoruusiästä ja sen hoidon erityispiirteistä niiden kosketuspinta nuorten sisäiseen maailmaan jää ohueksi.

Mitä enemmän vuorovaikutusta, sitä vähemmän ahdistusta ja siitä kumpuavaa tuhoavaa toimintaa. Ilman lujaa tukea-antavaa ympäristöä ei kukaan tule toimeen.

Jukka Tervo on oululainen musiikkiterapeutti ja kirjailija. Hän on työskennellyt nuorten parissa yli 40 vuotta ja julkaissut aiheesta useita teoksia ja artikkeleita (jukkatervo.com).

Luovuus (Tor-Björn Hägglund, 1978)

Luovuus (Tor-Björn Hägglund, 1978)

Kirjoitin teokseni Ketä rakastamme kun rakastamme Elvistä – artikkeleita nuoruusiän luovuudesta ja tuhoavuudesta (2016) esipuheessa tapahtumasta Oulunsuun sairaalan kahvilassa 1977:

” Urani kannalta tärkein kohtaaminen tapahtui sairaalan hälisevässä kahvilassa, jossa tapasin apulaisprofessori Tor-Björn Hägglundin (1928-2004). Hänen arvostuksensa luovuutta kohtaan teki minuun suuren vaikutuksen. Vasta myöhemmin ymmärsin kohdanneeni raskaan sarjan psykoanalyyttisen vaikuttajan, koulutuspsykoanalyytikon ja opettajan, joka oli tullut Ouluun kehittämään nuorisopsykiatriaa ja nuoruusiän psykoterapiaa.”

Siitä alkoi monta vuosikymmentä jatkunut yhteistyömme ensin OYS.n nuorisopsykiatrisella osastolla ja sen jälkeen Psykoterapiasäätiö Monasterissa. Sain ilon ja kunnian toimittaa oheisen artikkelin sairaalan lehden toimittajalle. Luin sen matkalla. Painavaa sanaa silloin ja vielä painavampaa tänään. Kokemus saattoi olla vaikuttamassa omaan innokkuuteeni kirjoittaa yhtä sun toista myöhemmin – ja näyttää jatkuvan tässäkin. Julkaisinkin ensimmäisen artikkelini Suomen Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen vuosikirjassa Kasvu ja kehitys (Gummerus, 1985) : Musiikkiterapia nuoren kasvun ja kehityksen tukena, Tor-Björnin ohjaamana tietysti.

Il Capitano – luovuuden kuollut kulma

Il Capitano – luovuuden kuollut kulma

Ruotsalainen ohjaaja Jan Troell kuvaa elokuvassaan Il Capitano (1991) suomalaisten nuoren naisen ja miehen kohtaamista ja ajelehtimista pitkin Ruotsia, joka lopulta johtaa kolmihenkisen perheen väkivaltaiseen kuolemaan. Vaikka elokuva perustuu tapahtuneeseen tragediaan, ei sitä kuitenkaan voi pitää autenttisena dokumenttina tapahtumista vaan se on tosiasioihin pohjautuva ohjaajan luovan työn lopputulos. Käytän elokuvaa tässä yhteydessä fiktioon pohjautuvana taideteoksena pohtiessani luovuutta ja tuhoavuutta nuoruusiässä.

(lisää…)

Ei ole internet-yhteyttä