Isänpäivätarina

Isänpäivätarina

Joitakin vuosia sitten vanhempi veljeni soitti ja sanoi nähneensä isän televisiossa. Olin hieman skeptinen koska isämme kuoli jo 1970-luvun alussa. Huolimatta epäilevyydestäni velimies selitti että oli olohuoneessa uutisia odotellessaan ohimennen katsahtanut teeveetä ja siellähän se isä oli ollut. Ohjelmanmuutosten takia Yle oli lähettänyt jonkun ylimääräisen lyhytfilmin Tukkilaiset tulikokeessa (1949) ennen uutisia. Ehkäpä niinkin, ajattelin, isähän oli syntynyt 1925 ja oli hyvin tiedossa että hän osallistui tukkilaiskisoihin Kuhmossa 1948. Ehkä hän siellä saattaa vilahtaakin ihmisjoukossa, mutta voihan olla että veli näki omiaan.

Tilasin elokuvan Yleltä. Se on hieno noin 10 minuutin Kamera kiertää Suomessa – tyyppinen ohjelma ensimmäisistä tukkilaiskisoista Kuhmossa 1948, siis kolme vuotta sodan jälkeen. Näin kertoo Areena:

”Vuonna 1949 valmistuneessa Suomen Filmiteollisuuden lyhytelokuvassa kerrotaan maankuuluista tukkilaiskisoista Kuhmossa, jonka laajojen takamaiden metsissä tavataan komeita honkia. Jylhät puut kasvattavat myös jämeriä ja jänteviä miehiä, joiden kohtalot liittyvät näiden ikihonkien kohtaloihin.Kainuun korpien raivaajilta perityt taidot elävät. Isiltä perittyjä työmuotoja tarvitaan edelleen. Tukkilaiskisoilla on näiden perinteiden vaalimisessa tärkeä tehtävä.

Kuhmo eli hilpeitä kisatuokioita kimaltavien suvipäivien aikana tukkimiesten ottaessa mittaa toisistaan kirkonkylän rannassa. Kirkonkylän raitit kuhisivat ja majapaikat pullistelivat, kun ainakin 8 000 innokasta kisavierasta kokoontui paikalle todistamaan tukkimiesten taidokasta kamppailua veden äärellä.Pääkilpailu oli sestominen, jossa tukilla seisten ja veteen putoamatta oli kuljettava määrätty matka mahdollisimman nopeasti. Puomilla juoksussa nähtiin monta loistavaa suoritusta. Vaikea, jännittävä ja hauska kilpailu oli veden yli pingotettua vaijeria pitkin kulkeminen. Puominylityssoudussa taas eri metsä- ja tukkiyhtiöiden venekunnat kilpailivat keskenään.

Näyttävä kilpailu oli koskenlasku Pajakkakoskessa. Kainuulaisen tukkijätkän taitoa ja tarmoa tarvittiin, eikä päätä saanut huimata. Koski tarjosi joka hetki yllätyksiä, mutta Kainuun jätkät eivät olleet ensimmäistä kertaa tukkien kyydissä. Tuhannet kisavieraat saivat nähdä toinen toistaan komeampia laskuja…”

Miten ja mistä ihmeestä keskelle kainuulaista korpikylää ilmaantuu tuhatmäärin ihmisiä? Sotia kokeneiden miesten rasvaprosentti on varmaan nolla, notkeutta ja voimaa riittää, virtaava vesi on puhdasta ja taivas kirkas. Rannat kihisevät kaiken ikäisistä ihmisistä, veneet ovat kelluvia katsomoita täynnä kannustusta ja naurunremakkaa.

Sitten yhtäkkiä lyhyen filmin puolen välin jälkeen tummahousuinen vaaleapuseroinen mies kävelee selin kameraan osittain veden alle vajoavaa vaijeria pitkin tasapainoaan keksillä, pitkällä kepillä, säädellen. Tuttu selkä. Muutama sekunti myöhemmin mies seisoo kädet lanteilla koko ruudun leveydeltä ja katsoo suoraan kameraan kuin James Dean Jättiläinen (1956) -elokuvassa. Isä ilman muuta. Ei kukaan muu.

Minulla on siis elävää kuvaa kauan sitten menehtyneestä toisessa vaikeassa ajassa eläneestä isästäni, isästäni, joka oli elämässäni vain etäisesti, joka pistäytyi ja katosi maailmastani kuin kaukopartiomies, joka hän taisi ollakin, isästäni, jota en koskaan oikein oppinut tuntemaan kunnolla mutta jota edelleen ajattelen. Ainakin Isänpäivänä.

Ai niin, isä voitti sestomisen Suomen mestaruuden.

Runoilija inventoi – löytyi lapsuus

Runoilija inventoi – löytyi lapsuus

näin kirjoittaa Lauri Hirvonen 10.9.2019 Kalevassa:

Musiikkiterapeutti, kirjailija Jukka Tervo kokosi runoteoksensa yksiin kansiin. Syntyi 500 sivua ja esipuhe. Rockmusiikin löytyminen teini-iässä auttoi ”maalaishipin” säröjen yli. Nimi on konstailemattomasti Runot 1995–2017. Samalla se kertoo tarkasti, mitä kirja sisältää, ainakin muodon puolesta. Kuuden runokokoelman koonti yksiin kansiin ei ollut Jukka Tervolle vain runojen inventointia, vaan samalla vähän elämänkin. Runoja on yli 20 vuoden ajalta.
– Ei tietysti eri mies, mutta kovasti toisenlainen.
Elämänoppia ovat tuoneet niin vuosikymmeniä kestänyt työ musiikkiterapeuttina kuin omien lasten kasvu aikuiseksi.

(lisää…)

Joitakin muistoja Leo Gauriloffista

Joitakin muistoja Leo Gauriloffista

Tätä kirjoitan haikeissa tunnelmissa. Saamen Uutisista otettiin yhteyttä ja kyseltiin olisiko minulla valokuvaa Leo Gauriloffista, kolttasaamelaisesta muusikosta. Löytyi toki muutama, mutta monen vuosikymmenen takaa. En uskaltanut kysyä miksi he sitä kuvaa kyselevät. Tiesin kysymättä.  Seuraavan päivän lähetys kertoi että muusikkotoverini ja sielunveljeni Leo Gauriloff oli juuri menehtynyt syöpään Tukholmassa. Hän olisi täyttänyt 6.10.2019 63 vuotta.

(lisää…)

Ei ole internet-yhteyttä