Luku 3. Hullun karhun pentu

Huostaanottoja on enemmän kuin koskaan.
Aikuisten tuotantolinja ei vedä.
Pidetään luonnollisena että
rakkaus ei ole ympärivuorokautista.

Koulutoimenjohtaja (tai kuka tahansa v-haltija
jolla on parempaa tietoa)
allekirjoittaa lasten puolesta reippausopimuksen
median kanssa jossa lukee logistiikalla
että suuri on pientä.

1800 oppilaan koulu
näyttää paperilla hyvältä koska ei mahdu siihen.

Hyvin kasvatetut opettajat repeävät viimeistään toukokuussa.
Voiko tarhan suorittaa omassa kotona?

Joskus hulluina aikoina Neuvostoliiton joet haluttiin kääntää
virtaamaan toiseen suuntaan.

Luku 3. Hullun karhun pentu

Ukko tuli kotio. Voi kun ei ois tullu. Kuulin jo kaukaa askeleet sepelipihalla ja yskimisen, sen kun se poltti tupakkaa ja räki maahan ja sitten kusta lorotti ulko-oveen pitkään ja hartaasti. Ähki ja puhisi, avaimet alko kilistä ja ne putosi sementtikiveykselle. Etsi niitä pitkään. Voi kun ei ois löytäny. Sitten se räpläsi avainta alaoveen, mutta lukko oli vaihdettu aamulla.

Menin pikkusiskon viereen lämpimän peiton alle. Tutti oli pudonnut jonnekin. Sisko teeskenteli nukkuvansa, mutta valveilla se oli, säpsähti joka kerta kun ulkoa kuului ääniä. Ja äitikin valvoi. Kurkisti varovasti ikkunasta alas ja meni sitten takaisin sänkyyn. Kukaan ei liikkunut, kukaan ei laittanut valoja.

Ukko alkoi huutaa ja noitua kuin joku häkkihirviö ja heitellä kiviä toisen kerroksen ikkunoihin. Oltiin että ei oltu kotona. Jotenkin se pääsi ränniä pitkin parvekkeelle, kolisi, kiroili ja iski ovilasin sisään kukkaruukulla. Sirpaleiden kilinä olohuoneen lattialle kuulosti kuin korviin olisi työnnetty teräviä puukkoja. Äiti meni sitä rauhottamaan ja sai heti nyrkistä niin kuin aina ennenkin ja kaatui polvilleen lasinpalasten päälle.

Me juostiin siskon kanssa vessaan ja kurkittiin ovenraosta. Äiti makasi sohvan nurkassa mahallaan ja sen nenästä vuoti verta. Ukko hoippui jääkaapille ja heitti makaroonilaatikon lopun seinille ja hörppi maidot suoraan tölkistä ja tunki puolet metrilenkistä suuhunsa. Se urisi kuin kuoppaan pudonnut hullu karhu ja kävi läppäämässä äitiä avokämmenellä päähän.

Äidin jalkapohjassa oli iso haava. Muhun koski niin ettei koskenut yhtään. Se ei uskaltanut katsoakaan ukkoa, vaan nousi istumaan puolittain kyljelleen. Sitten huomasin, että sillä lailla se suojasi kännykkää toisessa kädessä. Ukko riehui keittiön ja olohuoneen väliä, sölkkäsi jotain niin että kuola lensi ja kädet heilui ja välillä se kävi repimässä äitiä hiuksista ja yöpaitaa sen päältä. Kun hidastin sen liikkeet ja laitoin vielä äänen pois, kaikki tapahtui kuin telkkarissa, jonka voi aina laittaa kiinni. Sitten se huomasi meidät.

Ei me ehditty ulko-ovelle. Vedin vessan oven kiinni ja lukkoon, mentiin ammeeseen ja laitettiin kaikki likapyykki peitoksi. Painoin pikkusiskon alimmaiseksi ja makasin sen päällä. Ukko potki ovea niin kauan että se halkesi ja sitten se repi vaatteita meidän päältä ja huusi, että perkeleen huoranpennut, vai piilossa sitä ollaan, nyt tulee kakarat remmistä, ja se tarttui mua tukasta ja irrotteli toisella kädellä solkivyötä housuistaan. Hiukset putoili silmille ja ääni tuli mouruamalla kuin maan alta ja sinkoili kaakeleista sekavana ähinänä. Sitten en muista muuta kuin että joku nosti sen mun päältä pois. Se oli iso sininen mies.

Päästiin turvakotiin. Ukko joutui yöksi putkaan, äiti sairaalaan. Ne tuli aamulla yhdessä hakemaan siskoa ja mua kotiin. Ukolla oli taas tavallinen ääni, katseessa häpeää ja inhottavaa katumusta, melkein pahempaa kuin sen raivohulluus. Äidillä oli tyhjät turvonneet silmät ja ruhjoutunut poski. Mä en lähtenyt.