Luku 2. Niin ku elokuvissa

Kevät räjähti käsiin
tykyttäen kuolimme kaikkiin suuntiin
ryömimme ulos
liian pienistä takeistamme
riuhtaisimme ovet saranoiltaan

me paisuimme, on ihanaa kuolla

poolopaitaisen tytön päällä

—

Karattiin. Ensimmäinen paikka mistä lähettiin oli oikeestaan ihan hyvä. Oli omat huoneet, omat komerot ja ihan järjestystä muutenkin muttei mitään natsipaskaa. Koulussa piti käydä, muttei sinne tukasta vetäen revitty. Käytiinkin me siellä. Aina ei jaksanu, opet motkotti, anto tehtäviä joita sitten tehtiin tai ei tehty.

Tehtiin lomalla vähän rupisia juttuja. Mentiin yhteen Bemariin, ajettiin se kuopalle ja pantiin palamaan. Otet- tiin sitten yks Omega, mentiin kavereiden mökille, juotiin kaikki viina ja saunottiin. Aamulla oli paha olla, kahvia eikä viinaa missään, Omegasta löpö lopussa ja kaverit hukassa. Kustiin ja paskannettiin se mökki täyteen ja hakattiin huo- nekalut saunapuiksi. Otettiin messiin mitä jaksettiin kantaa. Jaska löi hiilihangolla ikkunat sisään.

Skoudet tuli, juostiin mettään, koira sai kiinni. Oltiin putkassa, sovittelussa ja jouduttiin toiseen paikkaan. Ei hyvä. Siellä johtaja sano, että jos täältä karkaa, niin koko kämppä kärsii. Vittumullemitäänmahda. Kun menin syö- mään, niin yks Juho otti ranteesta kiinni ja paiskas mut käytävälle mahalleen ja repi oikeen käden ylös taakse jollain ihmeotteella että lapaluu meinas irrota. Toinen astu koko painollaan mun takareiden päälle ja sano, että jos ei tuo lopu, niin tämä alkaa.

Nämä oli henkilökuntaa. Joku loppuu, joku alkaa. Asuttiin asuntolassa pienissä huoneissa kaksi jannua kimpassa. Niin pieni koppi, että varpaat oli toisen suussa, ja kun pieras niin verhot putos. Vasta kun sain Jaskan kämppikseksi, pysty nukkumaan. Edelliselle sanoin, että lähet tai itket ja lähet. Lähti.

Tehtiin kiljua keittolan takana. Sen huomas yksi Pasi, kaato kaiken maahan ja sano, että jos oltais tästä ihan hiljaa, niin ei tulis teille vaikeempaa. Oltiin hiljaa kunnes tehtiin uusi satsi. Jäätiin kiinni ja piti kulkee sellaset oranssit häpeemisvaatteet päällä viikkotolkulla. Ei hävetty.

Joku vanhan porukan luotto-orja tuli ja sano, että jos me meinataan täällä pärjätä, niin sille pitää antaa kakskymppii viikossa ja röökiaski – ja voi olla tarvis muuhunkin palveluun – tai alkaa lätty punottaa. Jätkistä näkee heti, uhooko ne vaan. Tämä tuli liian lähelle, sen oikee hartia oli pikkusen toista alempana takana ja sen rasvanen nyrkki oli irtonainen nuppi ku alasin varren päässä. Se ei ollu ihmisen vaan koneen osa. Löin sitä heti oikeeseen korvaan. Vasuri yllättää aina. Se putos kyljelleen, ähky ja nous, astu askeleen lähemmäs mutta lähti sitten meneen. Se tajus, että mä oon katutappelija enkä mikään salipelle niin ku se. Perkele ku kävi käteen.

Yöllä asuntolaan tuli viis jätkää, ne tempas mut lakanan sisään, hakkas rautaputkilla ja potki lakanan punaseks ja heitti sitten saunan laiturilta veteen. Varmana kuulu johtajan asunnolle saakka. Olin hukkua. Sairaalassa meni kuukausi. Poskiluut palasina, perna repes, kaks kylkiluuta irtos ja toinen ranne murtu. Toisen korvan kuulo ei koskaan palautunu ihan entiseks. Jättivät sen jälkeen rauhaan.

Joka kerta kun tultiin lomilta niin piti riisua alasti, ja ne ronkki kaikki paikat että onko huumeita. Ei ollu, mutta puukko ja tupakkaa oli, ja sekin oli synti. Palo lomat, tuli siivousta, keittiövuoroo kahdessa vuorossa ja paskakaivon tyhjennystä. Tekivät huumeseuloja kaikille, oli käyttäjä tai ei. Piti kusta pulloon hoitsun katellessa. Hyvännäkönenhuora. Ei tullu kovin hyvin. Sekin otti päähän. Karattiin taas. Jouduttiin viikoksi putkaan, sellaseen puolipimeeseen kellariin, teräsovet ja kaikki.
– Ei tällasia enää saa olla, sanoin.
Juho astu askeleen ja löi suoraan nenään. Se murtu. Lääkäriin pääsin kolmen päivän päästä, kun se tulehtu. Olin kaatunu portaissa.

Karattiin. Mentiin Jaskan veljelle Kirkkonummelle. Se anto kämppää lainaan ja pyysi apua. Autettiin. Haettiin en- sin kaljaa ja pitsaa, videoita ja sitten sen kavereilta pilvee. Sitte heroiinia. Sano että elä ota ite, myy vaan niin ei hätäpäivää.

– Tämähän menee niin ku elokuvissa, ajattelin.

Siinä pyöri vanhoja huoria ja pikkupilluja. Yhtä tyhjän runkkausta. Oltiin piilossa pitkään ja kun jäätiin kiinni, oltiin jo koukussa. Just niin ku elokuvissa. Tulin täysikäiseks ja vapaaks. Olin kännissä tai kamoissa. Ryöstin juoppoja. Kiristin ja uhkailin, käänsin kioskeja, fillareita, työmaakoppeja ja autoja. Löysin naisen, tai tyttö se vasta oli. Siitä mitään tullu. Sakkolihaakin oli. Mistään ei tullu mitään.

Paitsi velkaa pahoille pojille. Ryöstin lisää ja sain ehdonalasta ja lisää velkaa. Soskusta työkkäriin ja takas. Avustukset tuli ja meni. Syötiin roskiksesta homeisia hodareita, roikuttiin kavereiden kavereilla, autiotaloissa, varastoissa ja porttikongeissa. Haisin paskalta ja kuselta. Olin ihan sekasi. Kaikki kävi, suoneen vaan että surut lähtee.

Muistan mä. Sen kun äijää lappas mutsilla ja ne hakkas ja huudatti sitä yökaudet. Joku niistä oli ollu mun faija. Ei mutsikaan tienny varmasti, niitä tuli ja meni. Ja sen, kun ekassa lastenkodissa en pystyny nukkumaan ja koko ajan olin vauhdissa riehumassa ja karkaamassa. Johtaja alko läpsimään ja sitten hakkaamaan ku ei saanu mua kuriin. Myöhemmin soskut oli saanu sen tietoonsa ja kyselly, että miksi se mua hakkaa. Johtaja ja mä oltiin sanottu ku yhdestä suusta, että koska se välittää ja rakastaa.
– Onpas teillä outo käsitys rakkaudesta, sosku oli sanonu.
Se jäi jotenkin mieleen.

Tuli hepatiitti, olin sairaalassa. Lääkevarasto messissä takasin kadulle ja kauppa pystyyn. Söin lastista. Kaikki mikä tuli myös meni eikä riittänytkään. Oli linnaan lähtö edessä. En pystyny maksamaan. Tuli vähätukkasia murteellisella suomella tuijottavia miehiä ja ne sano, että jos en maksa, niin käy niin ku mun kaverille Jaskalle. Ne katkas siltä kaksi sormee. Sai ite valita mitkä. Sovittiin että maksan. En pystyny. Olin poikki ja sekasi. Oltiin Jaskan kanssa parkkihallilla paskalla kun ne tuli. Yks löi Jaskaa tunkilla päähän niin että rusahti, ja siihen se jäi. Myöhemmin se pääsi jotenki kuiville ja on nyt perheel- linen leipuri Pohjois-Savossa. Sitten tuli mun vuoro. Minä kuolin heti.