Ystäväni Pertti on ranskalainen. Pertti ei tietenkään ole hänen oikea nimensä, mutta koska se alkuperäinen on suomalaiselle vaikea lausua ja tuo mieleen ilmavaivat, hän päätti olla Pertti. Se ei tee hänestä oululaista; hän tervehtii vastaantulijoita, katsoo puhekumppania silmiin ja ottaa kantaa asioihin. Ranskassa on tapana keskustella ja väitellä kaikesta mahdollisesta – puolesta ja vastaan. Suomessa jokainen erimielisyys on henkilökohtaista, eikä sitä anneta koskaan anteeksi. Pertistä erimieltä oleminen on keskustelua, kaikki muu yksinpuhelua.
Kun Pertti tulee töihin virtaa täynnä on oululainen sitä mieltä että äijä on maniassa. Pertistä mukavaa kun Suomessa ei olla niin virallisia ja autoritäärisiä kuin Ranskassa. Silti ei kannata liioitella: ruokasalissa hän menee istumaan pomon pöytään juttelemaan. Onpa pyrkyri, tuhahdetaan. Tai: spontaaneja nuo eteläeurooppalaiset. Kun Pertti saa ensimmäisen suupalan suuhunsa ovat kaikki muut jo syöneet.
Silti oululainen on aina halukas tietämään mitä ulkomaalainen ajattelee pohjoisen karusta kansasta. Perttiä naurattaa tämä tullista tullut -juttu. Ei-syntyperäiset oululaiset ovat vanhan sanonnan mukaan ”tullista tulleita” (toim.huom.). Kaikki kaupungit rakentuvat muualta tulleista ja varsinkin suurkaupungit. Turha siitä on elämoidä. Pertti toistaa kliseet hiljaisista, ahkerista, rehellisistä, ystävällisistä ja aidoista ihmisistä. Hän ei sano mitään sulkeutuneen jurosta viinan kanssa läträävästä väkivaltaisesta ja itsetuhoisesta kansasta. Kateuden energialla voisi lämmittää kaikki keskustan kadut ympäri vuoden. Kyllä hänkin kadehtii Suomen puhdasta luontoa, hyvää sosiaaliturvaa ja ilmaista koulutusta.
Pohjoisen ihmiset ovat aikanaan asuneet metsässä kaukana toisistaan, Pertti pohti. Siellä on ollut syytä varoa tuntemattomia, varsinkin ryssiä ja hurreja. Orastava luottamus vieraaseen – ainakin siihen ettei tämä ole mitään vailla – syntyy vasta kun on istuttu tuntitolkulla kaappikellon ruksutusta kuunnellen ehkä säätä hieman kommentoiden. Vasta yhdessä juotu viinapullo, kahvipannu tai koettu sota, halla, vankila, kapina, jääkiekon MM-kisojen loppuottelu, nälänhätä tai rutto tekevät heistä elinikäisiä tovereita, jota autetaan aina ja kaikissa oloissa. On meikäläisiä ja heikäläisiä.
Eniten Perttiä ihmetyttää se ettei kiitosta ja arvostusta ole tapana antaa, aivan kuin se olisi pois antajalta. Eikä koskaan saa ilmaista olevansa tyytyväinen saavutuksiinsa – ainakaan ääneen. ”Joka itsensä ylentää, se alennetaan” on geeneissä. Hän päätteli että aikojen alussa etelämpänä ihmiset ovat asuneet luolissa. Mitä peremmälle on mennyt sen lämpimämpää on ollut. Jos joku istahti luolan ovelle tuli entistä mukavampaa; eivät tuulet puhallelleet sisään. Toisin on Pohjois-Pohjanmaalla merituulen tuiverruksessa. Routaan ei ole voinut luolia kaivaa, vaan asuntona on ollut kota. Siellä lämpö nousee ylös ja jos joku halusi nousta ylemmäs muita, hän myös varasti toisten lämpöä ja mahdollista valoa, taivaankappaleiden tuiketta kattoaukosta. Se ei käynyt päinsä. Kaikki istuvat alhaalla samalla tasolla tai tulee noutaja!
Pertti muutti pois, meni tullista niin että baskeri heilahti, vaikka ei sellaista omistanutkaan. Hän ei erikoisemmin välittänyt jäädä odottamaan arvonantoa vasta kuolemansa jälkeen vaikka sen antajista se saattoi olla hyvinkin jaloa.
