Syvä matka ihmismieleen josta tuli aika ohut elokuva – Nolanin The Odyssey (2026)

Nolanin The Odysseyta (2026) on odotettu ja kaivattu kuin Odysseus Ithakan rantaviivaa. Ajan ja ihmismielen monitasoisuuden tutkija tarttui ikiaikaiseen aiheeseen, jota voi tulkita – kuten pitääkin – moneen suuntaan.

Nyt saatiin paljon hyvää näyttelijätyötä, visuaalista mahtavuutta, merta, merta ja merta ja paljon miekkojen kalistelua ja väkivaltaa. Mukaan mahtuu muutama ihan viisas pohdinta syyllisyydestä ja vastuusta ja muutama ei niin viisas naamaan hieronta että tyhmempikin tajuaa. Hesarin Jussi Ahlroth on tukehtua ihailuunsa ja sallittuahan sekin on.

Amerikkalainen huippuräppäri Travis Scott hakkaa keppiä jo runoilee, runouttahan Odysseus on, Laulu Odysseuksesta, mutta vaivaannuttaa kuten Louhimiehen Tuntemattoman sodan pop-artisti Robin Packalen (Robin) sotamies Hauhiana vaikka saattaa tuoda elokuviin nuorempaa sukupolvea.

Odysseus, siis Homeroksen tarinan mukaan (jos Homerosta edes oli tai oliko monta Homerosta) ei oikeastaan halunnut sotaan vaan naamioitui maanviljelijäksi hevon kuuseen ja alkoi kylvää suolaa pellolle että luulisivat miehen tulleen hulluksi. Akhilleus, tämä toinen sankari, pukeutui naiseksi ja piiloutui jollekin saarelle mutta niin vaan hänkin joutui pukeutumaan asepukuun ja rintamalle. Kantapää jäi paljaaksi.

Näillä nyt ei ole mitään väliä, sankareita puutteineen. Odysseia on maailmankirjallisuutta, hyvä tarina, joillekin seikkailu, toisille syvä matka ihmismieleen, mutta josta tuli aika ohut elokuva. Kävi kuten Ridley Scottin Napoleonissa (2023); hienoja kohtauksia mutta jotain puuttuu. Tarinat tai taideteokset joissa on yleisinhimillistä syvyyttä jäävät eloon. Eri asia onko tekijä ja/tai kokija päässyt siihen sisään.

Elokuva hukkuu valtavaan koneistoon, visuaaliseen irroitteluun ja rajattomaan budjettiin. Loppu on jopa amerikkaisessa elokuvassa naiviuden huippu, oikea Prinsessa Ruusunen Happy End. Sen voi halutessaan kokea myös eheyden tunteen saavuttamisena. Matt Damon, kuten kaikki muutkin tekevät parhaansa. No Zendaya on kyllä karannut Dyynin kuvauksista väärään elokuvaa. Ne, joille ovelan mutta aika itseriittoisen miehen eksymistarina on outo saattaa elokuva antaa jotain uutta. Muille ei. Katsojalle, no ainakin minulle jää pitkästä matkasta palkkioksi tyhjyyden tunne. Loistavan Interstellarin (2014) tekijältä odotin enemmän.