Romaanistani IFA (2013, 380 s.) on otettu toinen painos
IFA on nostalginen, hauska ja koskettava kertomus kitaroista, koripallosta, rock’n’rollista, poissaolosta, kaivoksesta, koulusta, sodista, muistamisesta ja unohtamisesta, värisevistä kesäilloista, kaukopartiomiehistä, pakkasesta, Aku Ankasta, Olavi Virran kitaristista, Dannysta ja Johnnysta, Hurriganesista ja Deep Purplesta.
IFA on ennen kaikkea kertomus kadonneista isistä ja eksyneistä pojista, autoista, ihanista naisista ja janosta, joka ei lopu juomalla. Kirja kairaa tarkalla syvyyspsykologisella otteella näytteitä neljän sukupolven ajalta ja vie lukijansa matkalle Kainuuseen, Pohjois-Karjalaan ja Venäjälle sekä Ouluun. Kaikki mitä oli, on aina.
IFA on yllätyksellinen, populaarikulttuurin värittämä historiallinen romaani – ja samalla koskettava tutkielma ihmisyydestä, ainaisesta rakkauden nälästä ja sen menettämisen pelosta.
Saatavissa suoraan minulta (20€+posti), (verkko)kirjakaupoista ja täältä
https://www.bod.fi/kirjakauppa/ifa-jukka-tervo-9789528045540
”ISÄÄ ETSIMÄSSÄ KADOTETUSSA MAAILMASSA
Nuoruuden huikeat ja haikeat vuoden ovat Jukka Tervon ilmeinen leipälaji. Novellikokoelma Kevät räjähti käsiin (2011) oli konstailematonta vahvaa kaunokirjallisuutta, ja rankkoine laitosnuorikuvauksineen se toimi samalla syrjäytyneiden ja väärinymmärrettyjen nuorten puolustuspuheena.
Tervo uuden romaani alussa keski-ikäinen muusikko Juke pitää Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla levynjulkistamiskeikan ja herää sen jälkeen sairaalassa muistinsa menettäneenä. Menneisyyttä ruvetaan kerimään auki ja näin romaani saa syyn sukeltaa Juken lapsuuteen ja nuoruuteen. On isän alkoholiongelma, avioero ja isän kuolema. Poissaolevan isän korvikkeeksi Juke loihtii äidistään totaalista turvaa, mutta miehen rakennusaineeksi se ei riitä. Romaanin lähtökohta on hieman lavastetun asetelmallinen, mutta onneksi Tervon aito kertojanote ei suostu vain kuvittamaan psykologian klassisia riippuvuuksia. IFA on muusikon kasvutarina ja siksi kitaran soinnut ja ajan rockkappaleet vilisevät tuhkatiheään romaanin sivuilla. Yksi ja toinen jankuttaa Remusta ja Hurriganesista, mutta Juke on progemiehiä. Romaani liikkuu Oulussa ja Oulun läänissä ja kuvaukset muutamista paikkakunnista kuten Otanmäestä ovat upeaa proosaa myös korkean realismin tasolla.
Rattori-lupin tunnelmat liikkuvat hieman yksityisemmässä sfäärissä, mutta hauskaa luettavaa nekin ovat, ainakin sellaiselle, joka on samoihin aikoihin liikkunut samoilla kulmilla. Lapsuuskuvauksena Jukka Tervon kirja rinnastuu toiseen pohjoisen poikaan Jari Tervoon ja hänen romaaniinsa Esikoinen. Tähän tyyliin. On 22. marraskuuta 1963 ja Kennedy ammutaan. ”Äiti on järkyttynyt ja minä myös, koska äitikin on”.
Jukka Tervon IFA noukkii kaikki nuoruuden kipeydet niin ahkerasti, että romaani toimii puhdistavana kokemuksena. Mennyt ei palaa, mutta se on voimallisesti läsnä meissä ja niin pitääkin olla. Menneet traumat ja kaihon karavaani kättelevät toisiaan”.
Olavi Jama Kaleva 7.11.2013
