Luku 16. Väärin soittaminen on oikein soittamisen äiti

Odotan poikaa
jonka väkivaltaisuus on kirkko.
Se ei jätä vaikka äiti jättää.

Työajan puitteet vetäytyvät.
En ole pappi enkä ennustaja.
Olen vartija joka sanoo lähtevälle että palaa.

Muuta en tee. Pelastan.

Niin oppivat luottamaan ihmiset
joiden sisässä vaijerit hirttävät.

Jos mykkä minussa on hereillä
ymmärrän toista mykkää
ja löydän sanat ehkä karkeasti

mutta tosissaan.

—

Pakottivat tulemaan, sannoivat ettei täsä nyt mikkään muu auta. Ihan sama. Oli silä mahtava huone, täynnä soittimia joka lähtöön, rummut ja kitaroita ja ouvon näkönen tietsik- ka ja kaikkee. Onkohan sillä pelejä siinä? Istuin sohovalla enkä sanonu mittään. Tuulikki jätti tänne, sano menevänsä kauppaan, että pärjäätte kyllä. Enpä tiijä, tulis jo. Tuli pelottava olo, että mitä se kyylää ja näkkee läpi. Teki mieli sanoo, että turpa kiinni vittuhomosaatana. Ihan sama. Olin hilijaa. Se oli semmone, ei iso eikä pieni, ja vaalee niin ku yks hoitsu. Silimät sillä oli suruiset jotenki, tai se oli väsyny. Enkä kattonu sitä, jos se näkkee kaiken. Kolitsi päällä, Jordan luki siinä. Mitähän se mahto juonia?

Alako kyselemmään, että mitä touhuan muuten:
– Pellaatko jottain pelejä ja mitä mussaa kuuntelet?
Minä sanonu mittään, olin vaan.
– Ootko pelannu Tony Hawk Kakosta, se kysy ja olinhan minä kaikki kentät jo pelittäny.
Mutta olin hilijaa ja kyssyin:
– Pleikkarilla?
– Pleikkarilla, yköselä, se sano.
Sannoin että jalakapallua tykkään potkia, ja se kysy että misä.
Minä sannoin ja että reenit on kahesti viikosa ja että valamentajan veli on pelannu mestarruussarjasa joskus. Se kysy, että minä päivinä ja monelta ne meijän reenit on. Minä ihimettelin, mitä se sillä tievolla tekkee ja olin hilijaa.
– Mitä paikkaa pellaat? se kysy sitten, ja lipsahti että vasen pakki, ja helevetti, kohta puheltiin Liverpoolista, Litmasesta, ja Messistä se puhu ku jumalasta, vaikka saattaa se ollakin. Oisko tuo iteki pelimiehiä? On se liian pieni pakiksi.

Kysy että minkä ikänen oon. Valehtelin kun ajattelin, että se on lukenu kaikki paperit ja varmasti tietää. Uskoko se pölöjä vai esittikö vaan ku ei sanonu mittään, kun supatin että kolomettoista. Ois mukava olla kolomettoista, niin pääsis nuokkarin diskoon, sillä minä vaan… Sannoin etten mittää osaa soittaa enkä halua, varsinkaan rumpuja. Kokkeilin enkä osannu ja tuli paha olla, että ei tästäkään mittään tuu. Suutuksissani kyssyin siltä, että minkä ikänen oot itte, ja se sano että kolokytäyheksän, ja sillo mulla kilahti enkä oikein tajunu ku olin pihalla satteessa. Mikä se sinne lennätti? Oli kamala olo rinnasa ja pääsä. Sinne en saatana ennää mee!

Tuulikki tuli hakemaan ja ihmetteli kun satteessa seisoin, vaikka oonhan minä satteessa ennenki seisonu, ja hangessa. Vaikka misä.
– Joko se tunti loppui? se kysy.
En sanonu mittään sille monneen päivään. Vaan jotenki se onki mitä oltiin juteltu ja sen ikäasian kanssa. Tuulikki siihen sano, että noinko oisin suuttunu kun oli isäs ikänen mies siellä ja vähän näkönenki. En tiijä, tuli paha olo kun se niin sano ja menin vessaan. Sitten helepotti ja oli puhetta että mennään uuvestaan.

Siellä se touhuili kitaroittensa kanssa muina miehinä ja sano että täällä saa soittaa ja puhella mitä huvittaa, että osata ei tartte. Minä kyssyin että onko tuo venteri ja se sano että ei se aito Fender oo, kopio, mutta hyvä.
– Aito Startocaster maksaa hunajaa, se sano.
Kyssyin ootko kuullu semmosesta päntistä ku läksapatti ku kaverin isoveli niitä soittelee. Se otti sen väärän venterin, väänteli potikoita ihan onessaan ja jyrräytti niitä piisejä ainaki kymmenen noin vaan. Tais virnottaa päälle. Miten se ne osasi? Niitä kylä vois kokkeilla. Ei se niin vaikialta näyttäny.
Sitte se rauhottu ja sano, että jos haluan niin voin alakaa käymään ihan säännöllisesti kahesti viikosa, mutta saan itte päättää. Kyssyin että tä, kahesti viikosako mun pittäis tänne raahautua? Se sano, että pittäähän senkin. Ai jaa.

Ei kyllä mikkään onnistunu, paitti se joku smokeontöwater jota se opetti monta päivää. Ei menny millään ensin. Se puheli että olehan reilu itelles, ei kukkaan oo metsuri syntyissään ja että harjotus tekee metsurin. Mitä metsuri tähän kuuluu? Hullu ukko.

Että on heleppo se piisi kun sen oppi, vaikka soitan sen unissani pilikkopimiäsä Aku Ankkaa lukiesa. Sano ettei se oo tärkijää että ossaa, mutta oli sitä mieltä, että jos halluun niin opin nopiaa kaikenlaista. Enpä tiijä. Sitten puheltiin, että se mitä täällä puuhaillaan tai puhellaan, ei tästä huoneesta ulos mene sen kautta ainakkaan. Minä ihmettelin, ja se sano että sillai täällä voi touhuta ja puhua mitä haluaa ja haukkua ketä huvittaa ihan turvasa. Koitin olla nauramatta ja tuumasin, että noinkohan on? Vaikka pittää tulla vaikkei aina haluakkaan, satteessa ja paisteessa, niin aina tämä hammaslääkärin voittaa, se väitti. Riippuu misä kunnosa hampaat on.

Paljo myöhemmin kyssyin, palajoko sen rummut maksaa kaupasa uutena. Se sano, että siinä kolome neljäsattaa, mutta saa niitä hakata, ei ne rikki soittamalla mene. Jos kalavot tai kepit mennee palasiksi, niin ostetaan uusia, kulutustavaraa. Kattoin sitä ja mieleen tuli, että jos joskus kilahan ja rikon jottain vaikka melkein vahingossa. Se sano, että yhen kerran kauan aikaa sitten joku oli rikkonu tahallaan jottain, niin maksaa sen piti mitä rikko. Miksikähän kukkaan ei tuota ovea korjaa? Retkotanu iät ajat.

Tuulikki osti kitaran, semmosen akustisen vaan. Toin sen näytille ja sannoin, että se on ihan hyvä, mutta taitaa olla liian iso. Se sano, että eipä taida olla.