Kehitysobjekteista, urheilusta ja ruumiillisuudesta nuoruusiässä

Julkaistu nimellä NUORUUDEN LIIKKEESTÄ LIIKKEEN NUORUUTEEN Kisakenttälehdessä 1, 1998 (SVoLilainen liikunnan ja voimistelun lehti).

—

Riittävän liikunnan merkitys nuorille on selvää ja yleisesti hyväksyttyä. Terveys, hyvä kunto ja sosiaaliset kyvyt ovat arvokkaita ja tavoittelemisen arvoisia asioita. Nuoruudessa löydetty liikkuva elämäntapa tai urheilulaji saattaa seurata mukana koko elämän. Pyrin seuraavassa kuvaamaan nuoruusiän sisäistä kasvua ja kehitystä sekä liikunnan ja urheilun merkitystä nuorille.

Nuoruusikä

Nuoruusikä merkitsee syvää ja peruuttamatonta, koko persoonallisuutta – siis myös omaa ruumista – koskevaa muutosta. Käytän ruumis-sanaa koska suomenkielen vartalo tai keho viittaavat vain ruumiin pintaan, eivätkä siihen liittyviin sisäisiin tuntemuksiin ja sen rajallisuuteen. Murrosikä-sana taas saattaa houkutella ajattelemaan nuoruutta lyhyehkönä nopeasti ohimenevänä pakollisena hankalana murroksena lapsuuden ja aikuisuuden välillä. Näin ei kuitenkaan ole. Lapsuudesta ei voi siirtyä suoraan aikuisuuteen, vaan vasta onnistunut ja kokemuksista rikas nuoruusikä tekee kypsän aikuisuuden mahdolliseksi.

Nuoruusikä käynnistyy puberteetin myötä ja on varsin pitkä, noin 12/13 ja 22/23 ikävuosien välille sijoittuva psyykkisen kasvun ja kehityksen vaihe. Nuoruusikä etenee normaaliin kehitykseen kuuluvien ns. normatiivisten kehityskriisien kautta kohti aikuista identiteettiä. Normatiivinen kriisi ilmenee nuoressa ristiriitojen korostumisena ja käyttäytymisen muuttumisena vaikeasti ymmärrettäväksi ja ailahtelevaksi. Nuoruusiän kriisejä ovat:
– sukupuolisuuden haltuun ottaminen,
– irtaantuminen lapsuuden perheestä ja
– oman identiteetin saavuttamien ja omalta tuntuvan ideologian löytyminen

Nuoruusiän kehityskriisien riittämätön työskentely saattaa pahimmillaan merkitä pysyvää juuttumaa lapsuuden riippuvuuteen. Nuoruusikää on sanottu ihmisen toiseksi mahdollisuudeksi. Tämä merkitsee sitä, että lapsuudessa kehittynyt peruspersoonallisuutemme käy läpi suuria muutoksia nuoruusiän kuohunnan aikana. Monet rakentavat mutta myös tuhoisat tapahtumat tulevat tällöin mahdollisiksi. Aikuisuudessa näin suuria sisäisiä muutoksia ei enää tapahdu. Puberteetin tuomat muutokset omassa ruumiissa heijastuvat kaikkeen nuoren sisäisessä tasapainossa ja tätä kautta käytöksessä. Puhuttaessa nuorista liian yleistäen unohdetaan että 12-, 15- tai 19-vuotiaat nuoret ovat jokainen aivan omassa kehitysvaiheessaan.

Oma ruumis

Nuoren tarpeella liikkua on yhteys seksuaalisten ja aggressiivisten paineiden kasvuun, joka välttämättä nousee nuoruusiän kehityksen edetessä. Myös fyysinen kasvu vaikuttaa liikkumisen tarpeeseen. Joskus näiden ”sähköjänisten” opettaminen ja ohjaaminen on tavattoman työlästä. Nuoret ovat pakotettu purkamaan sisäistä energiapainettaan toimimalla ja kokemuksina omassa ruumissaan, siis fyysisenä rasituksena. Kysymys on paljon syvemmästä asiasta kuin nopeasti kasvaneen hontelon raajakimpun uudelleen koodaamisesta. Elämykset ja mielikuvat muuttuneen ruumiin viehättävyydestä ja haluttavuudesta, inhosta ja pettymyksen kokemuksista ovat alati läsnä. Toisinaan muutosten voima lamaannuttaa nuoret ja kaikki aika kuluu lojumiseen ja fantasiointiin.

Tässä on myös liikunnan herkkä kohta; kuinka ohjata nuorta niin ettei liikaa puuttuisi hänen omaan ruumiiseen, identiteettinsä ytimeen. Onnistuessaan se auttaa nuoria ymmärtämään intimiteetin merkitys sekä hoitamaan ja suojelemaan omaa ruumista. On tavattoman tärkeää kokea se toimivaksi, hyväksi osaksi omaa kokonaispersoonallisuutta mahdollisine vikoineen ja puutteineenkin. Tämä ei ole itsestään selvää vaan usein kriisien kautta saavutettu kehityssaavutus. Aikuisen on usein vaikea ymmärtää nuoren ruumiin haavoittuvuutta. Siihen kohdistunut arvostelu saattaa loukata nuorta tyttöä tai poikaa hyvin syvältä. Myös somaattiset sairaudet tai kirurgiset toimenpiteet nuoruusiässä voivat uhata nuoren sisäistä eheyttä. Tämä uhka alati on läsnä myös silloin kun nuoren ruumis alistetaan esim. huippu-urheilussa pelkäksi tulosten, hyväksynnän ja suosion välineeksi.

Vanhemmista irtaantuminen

Varhaisnuoruusiässä herääviä viettipaineita ei voida enää jakaa omien vanhempien kanssa. Kun vanhempiin liittyneet tunnevaraukset siirretään uusiin ihmissuhteisiin, avautuu yksinjäämisen kuilu rajusti ja yllättäen. Eräs tie löytää ikäisryhmään on liikunta.

Nuoruusiän regressio, psyykkinen taantuma, nostaa uudelleen mielen käsittelyyn myös varhaisia lapsuuden sisäisiä kokemuksia ja ristiriitoja. Nuoren ymmärtäminen pelkästään ulkoisiin seikkoihin pohjautuen ei onnistu. Vaikka äiti ja isä kuinka kokevat toimivansa myönteisesti ja kannustavasti, nuori saa heidät toimimaan ja näyttämään kovin hankalilta ja mitättömiltä. Hän sijoittaa sisäiset ristiriitansa ensin itsensä ulkopuolelle kunnes parempi kyky kokea niitä sisäisinä asioina kehittyy.

Vastakkainasettelu vanhempien kanssa helpottaa irtaantumisen surussa ja kiukussa. Vanhemmat ovat toki yhä hyvin tärkeitä, mutta nuori tarvitsee sisäisistä syistään riittävää etäisyyttä niin että autonomian uusi maanosa, oma sukupuolinen ruumis, saisi rauhassa etsiä yhteyttä muuttuvaan mieleen. Seksuaalisuuden kysymys on nuoren ratkaistava yksin ilman vanhempia ikätovereiden kanssa. Tämän sisäisen muutoksen aikana ympäristön turva ja pysyvyys ovat hyvin tärkeitä.

Kehitysobjektin nälkä

Irtaantumisen vaiheessa nuori tarvitsee kiivaasti uusia ihmissuhteita kehityksensä tueksi. Perheen ulkopuoliset aikuiset esim. opettajat, valmentajat, ohjaajat ja nuorisokulttuurin idolit sekä ikätovereiden tuki ja ymmärrys ovat korvaamattomia. Objektin nälkä saattaa viedä tässä vaiheessa suuren osan nuoren energiasta. Heitä ihannoimalla ja heihin samaistumalla nuori saa uutta voimaa ja rohkeutta kehitystapahtumansa pyörteissä, jolloin moni uusi asia saa hänet kokemaan pienuutta ja osaamattomuutta. Ohjaajalla on suuri merkitys väliaikaisena kehitysobjektina.

Eräs tanssiohjaaja kuvasi hämmentyneenä kuinka 12-14-vuotiaiden tyttöryhmä alkoi pukeutua juuri kuin hän. Mielestäni ihailtu ”isosisko” edusti tytöille myönteistä samaistuskohdetta ja elävää esimerkkiä kuinka varhaisnuoruusiän epävarmuudesta voi kasvaa uusi kypsyys ja naiseus.

Kotipaikkakunnallani lähes kaikki pelasivat koripalloa. Innostus oli varmaan syntynyt jonkun lajiin vihkiytyneen opettajan kautta. Myöhemmin paikkakunnalle saapui nyrkkeilyyn paneutunut liikunnanohjaaja eikä kestänyt kauaa kun useat Suomen nuorten ikäkausimestarit olivat saman kylän poikia. Kehityksen edetessä ihannointi kohdistetaan uusiin henkilöihin kunnes se vähenee omia aikojaan.

Ristiriidat kuuluvat kehitykseen

Nuoren kehitys etenee jaksoissa; voimakkaita kasvu ja kehityspyrähdyksiä seuraa voimattomuuden ja lamaannuksen suvantoja kunnes nuori on jälleen valmis ottamaan uuden askeleen. Koulumaisesti luokka luokalta etenevä ohjaaminen sotii nuoren sisäisen kehityksen syklisyyttä vastaan. Näin käy usein myös suhteessa ohjaajaan. Välillä hän mitä ihanin ja hetken päästä taas kiukun ja pettymysten kohde. Ristiriidat ja jopa rajutkin konfliktit ovat nuorisotoiminnan ydintä. Olennaista on että ohjaaja ymmärtää nuoren psyykkisen ailahtelevuuden ja voi sietää ja kannustaa häntä myös hankalina hetkinä. Ristiriitojen esiin tuleminen ja niiden esittämien haasteiden selvittäminen myönteisessä hengessä rakentaa valmentaja/ohjaajan ja nuoren välille paljon vankemman pohjan kuin pelkästään pinnallinen hyvin etenevä yhteistyö. On tavattoman arvokasta että yhteistyötä voidaan ristiriidoista huolimatta, tai ehkä juuri niiden takia, jatkaa nuoren kehityksen eduksi vaikka liikunnallisia tai urheilullisia tavoitteita ei saavutettaisikaan. Joskus kun ohjaaja/opettaja on ”imetty kuiviin” nuori tarvitsee uusia objekteja kehityksensä edistämiseen. Tämä ei tarkoita sitä että ohjaaja olisi epäonnistunut tehtävässään. Ehkä asia on päin vastoin; hän on saattanut nuoren uuden kehitysportaan ensiaskelmille.

Ikäpolvien välinen kuilu

Kyetäkseen irtaantumaan lapsuuden vanhemmista nuori tarvitsee ikätovereiden tuen sekä vastavoiman- ymmärtämättömät aikuiset – joita vastaan kapinoida ja uhmata. Tämä sinänsä nuoren kehitystä edistävä asetelma saattaa olla hyvin hankala nuorten liikuntaa ohjatessa. Kuinka kuunnella nuoruuden ääntä ja samalla säilyttää sen kaltainen auktoriteetti että turvallisuus ja ohjaaminen tulevat mahdolliseksi? Lapsuuden mielikuvia ei voi sellaisinaan siirtää nuoruuteen vaan nuoruusikä pakottaa sekä aikuisen ohjaajan että nuoren tekemään uutta psyykkistä työtä. Ohjaajan on kyettävä etsimään toiminnan mielekkyys yhdessä nuoren kanssa.

Silloin kun nuoret haluavat jättää hyvät harrasteet, – ja tämä tapahtuu usein – , on tärkeää korostaa sitä että hän liikkuu itsensä, eikä vanhempiensa tai ohjaajan takia. Jos nuori haluaa lopettaa harrastuksen on se hyvä jättää valmentajan ja nuoren väliseksi asiaksi. Tällöin iänmukaiset ristiriidat ja uhma vanhempien ja nuoren välillä eivät pääse sotkemaan aivan toista ihmissuhdetta. Itse olen havainnut hyvin käytännölliseksi jättää oven aina raolleen. Jos antaa luvan lopettamiseen jää nuorelle vain yksi vaihtoehto; jäädä pois. Jos lupaa ei anneta on vaihtoehtoja kaksi kertaa enemmän; jatkaa tai lopettaa. Tämä kertoo nuorelle ohjaajan olevan valmis yhteistyöhön vaikeuksista huolimatta ja että hän on arvokas sellaisena kuin on. Oli ratkaisu kumpi tahansa on nuoren itsenäistymisen kannalta tärkeintä se että hän tekee valinnan itse.

Tämä vastakkainasettelu on urheilumaailmassa kiusallinen kysymys. Aikuisten omat intressit nuorten urheilussa sumentavat heidän kykyä nähdä nuoruusiän kehitys ensisijaiseksi asiaksi. Eräs syy siihen saattaa olla myös se että liikunta kuten muutkin ”hyvät harrasteet” ovat tähän saakka tavoittaneet vain sopeutuvimmat lapset ja nuoret. Vetäytyvät, hankalat ja uhmakkaat eivät menesty autoritäärisesti ohjatussa toiminnassa. Asiat ovat onneksi muuttumassa. On havahduttu ottamaan huomioon myös kehityskriiseissään syvemmin kamppailevia nuoria. Liian suuret ryhmät ja liian kunnianhimoiset tavoitteet eivät anna mahdollisuutta riittävään läheisyyteen ja yhteispeliin ohjaajan kanssa. Tällöin ei synny riittävää ”kimppahenkeä” niin että normaalit kilpailun ja kateuden vaiheet voidaan ratkaista ja elää läpi hyvässä reilunpelin hengessä.

Nuoret joilla on traumaattinen tausta ja/tai puutteelliset kasvuolosuhteet, kuten tärkeiden ihmisten menetyksiä, avioeroja, kuolemaa tai sairautta, tarvitsevat erityisen paljon rakentavaa yhteyttä ikätovereihin, tukea omassa muuttumisessa sekä ennen kaikkea pysyviä myönteisiä kehitysobjekteja. Tällaiset nuoret eivät aina – edellä kuvatuista syistä – kykene löytämään sellaisia. Jos ohjaaja on harjaantunut myötäelämään tällaisia nuoria hänellä saattaa olla aivan ratkaiseva merkitys iänmukaisen luovan yhdessäolon ja läheisyyden tien löytymisessä vetäytymisen, yksisilmäisen uhon ja/tai tuhoamisen sijasta. Tämä työ vaatii erityisosaamista ja asennetta.

Leikki ja tulokset

Nuorisokulttuuri ja sen eri muodot ovat syntyneet nuorten sisäisestä tarpeesta löytää ikäpolvien välinen vastakkainasettelu ja ikäisryhmän tuki ja turva. Sen puitteissa he kykenevät etsimään ja jakamaan iänmukaisia fantasioitaan ja kehittyviä mielensisältöjään keskenään ilman aikuisten liiallista ulkoista puuttumista. Musiikki, tyylit, idolit ja kieli yhdistävät heitä omaksi joukokseen irti lapsuuden ja aikuisten maailmasta. Urheilu aikuisten ohjaamana toimintana ei sinänsä voi olla aitoa nuorisokulttuuria, mutta siitä voidaan oppia jotain. Tänä päivänä voi löytää rankan heavykitaristin sulkapallokentältä tai, kuten minulle kävi vuosia sitten, törmätä Lontoon maanalaisen hississä viimeisen päälle pukeutuneeseen punkkarityttöön luistimet kaulassa. Eräs onnistunein yhdistelmä nuorisokulttuuria ja liikuntaa on lumilautailu.

Liikuntakulttuurissa ollaankin tärkeän kysymyksen äärellä; onko ohjattu liikunta tarkoitettu vain lahjakkaille ja helpoille nuorille? Voidaanko nuorille tarjota sellaisia tapoja liittyä liikuntakulttuuriin niin että myös vetäytyneet, levottomat ja aggressiiviset tytöt ja pojat saadaan mukaan toimintaan? Pakko ja painostus loukkaa nuoria eikä johda kuin uhman lisääntymiseen. Myös urheilujohtajien asenteet joutuvat koetukselle. Onko nuorten omille tai aikaansa seuraavien nuorisotoiminnan ohjaajien uusille ajatuksille tilaa? Toiminta seisoo tai makaa lajistaan innostuneiden ja sen ohjaamisesta nauttivien ohjaajien varassa sekä siinä että heidän työtään arvostetaan ja työskentelyedellytykset turvataan. Jatkuvuus liikuntaryhmissä ja joukkueissa synnyttää ihmissuhteiden turvallisuuden jota ilman luovuus ei ole mahdollista. Tämä puolestaan luo ilmapiirin jossa erilaiset mielikuvat ja tunteet voivat vapaasti elää. Tällöin uuden oppimisen vaikeus ja kipu voi muuttua kannustukseksi, rikkaaksi jakamisen ja kehittymisen iloksi iänmukaisen kilpailun rinnalle. Senttien ja sekuntien vahtaaminen vie mennessään leikin. Nuori ei koe sitä toiminnan ja tulosten mittaamisena vaan identiteettinsä henkilökohtaisena arvosteluna. Pahinta mitä ohjaaja voi tehdä on nolata nuori varsinkin toisten kuullen.

Nuoruusikäinen on hyvin tietoinen liikunnan terveellisyydestä mutta liikkuu vain harvoin sen takia, kuten me aikuiset joudumme usein tekemään. Nuori harrastaa liikuntaa siksi että se on luontevaa, hauskaa ja tuo mukanaan hyvän olon. Liikunta voi olla väline itsen etsinnässä, mutta se ei ole yksin riittävä. Liiallinen liikuntaan upottautuminen tai pakonomainen harjoitteleminen saattaa joskus merkitä epätoivoista yritystä suojautua ahdistukselta ja masennukselta. Jos nuoruusiän kasvu ja kehitys eivät näy tai kuulu ristiriitoina lähipiirissä voi se merkitä liian tiukkaa sisäistä tai ulkoista kontrollia viettipaineita kohtaan.

Huippu-urheilun ihannointi on ajat sitten ylittänyt kohtuuden rajan ja sen arvomaailma on vääristynyt. Ruumiin ja mielen jatkuva äärimmäinen rasittaminen, vammautumiset ja doping kuvaat kuinka kilvoittelusta on tullut globaali painajainen josta leikki on kaukana. Viihdeurheilu arvostaa vain voittajia. Onko nykyajan Keisareilla yllään muuta kuin kaistale merkkivaatteita mainosten alla? Nuoruus ei ole urheiluliikkeen apuraha-, sponsori- tai lahjakkuusreservi vaan arvo sinänsä. Kaksi kertaa päivässä ja/tai viisi kertaa viikossa tapahtuva harjoittelu kertoo kuinka aikuisten tulosvimmaisuus on johtanut kaiken kosketuksen kadottamiseen nuoren sisäiseen kehitykseen ja kasvuun.

Terve ja itsetuntoinen nuori kykenee liikkumaan mielen ja ruumiin tunnekentässä joustavasti sisäistä ääntään kuunnellen ilman liiallisia ulkoisia pakotteita. Hyvä psyykkinen yhteys ruumiiseen näkyy kaikessa nuoren olemuksessa. Kuntosalilla tai lenkillä käynti ei estä hyvään kirjaan upottautumista, musiikkinautintoa, luovaa joutenoloa, kavereiden kanssa bailaamista tai koskettavaa elokuvakokemusta. Eikä päinvastoin.