Hallituksen kulttuuriin kohdistamat leikkaukset eivät koske ainoastaan taiteilijoita vaan meitä kaikkia. Taide auttaa meitä kohtaamaan itsemme; se voi viedä kohti uusia ajatuksia ja tositunteita. Emme aina pidä niistä, mutta ilman niitä olemme onttoja.
Taide voi myös viihdyttää ja keventää raskasta mieltämme, syväluodata mielemme kellareita ja kertoa ympäröivästä maailmasta uusia asioita. Se vie meidät tiloihin, joihin emme muuten pääsisi. Taide pitää luovuuden meissä elossa; tunteet auttavat olemaan empaattinen ja myötätuntoinen itseä ja toisia kohtaan ja toimimaan yhdessä kotona, koulussa tai työpaikoilla.
Taiteilija on tunne- ja ajatuskätilö, jota ilman ihmisen aito sisin voi tukahtua. Se luo yhteenkuulumisen tunteen, poistaa yksinäisyyden ja eristäytymisen kokemuksen. Olemme sittenkin aika samanlaisia; itkemme yhdessä ja nauramme samoille asioille.
Myös uudet keksinnöt ja innovaatiot edellyttävät luovuutta, kykyä kuvitella, rohkeutta ja kykyä uida vastavirtaan. Jokaisen uuden tuotteen takana on uusi luova oivallus.
”Kulttuurin tulisi olla valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Nyt ei ole.”
Taide ei ole pyrkimystä valtaan vaan yhdessä kokemiseen. Taide ja kulttuuri etsivät aina uutta ja rikkovat rajoja, mutta ne myös suojelevat ja säilyttävät; kulttuuri on keskeinen osa jokaisen kansan identiteettiä.
Yksinkertaistetut pinnalliset, mustavalkoiset maailmanselitykset ja yltiökaupalliset ”mukatunteet” eivät ole luovuutta vaan propagandaa. Jos yhteiskunta kahlitsee tai tukahduttaa taidetta se tukehtuu itse. Erityisesti kriisiaikoina taide ja kulttuuri voivat antaa toivoa paremmasta. Ihminen, jolla on mielikuvia, selviää elämän kolhuista helpommin.
Ilman taidetta ja luovuutta ei ole kulttuuria, sivistystä eikä humanismia. Ilman niitä ei ole mitään. Juuri näistä syistä kulttuurin tulisi olla valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Nyt ei ole.
Jukka Tervo
musiikkiterapeutti, laulaja/lauluntekijä ja kirjailija, Oulu