Löysin pöytälaatikkoa tonkiessani vanhan Kalevaan kirjoittamani jutun Vain yksi oli joukosta poissa – kirjailija tietenkin (28.8.1984) viikon kestäneestä Polyart-seminaarista Tuusulasta, jonne oli kokoontunut eri taiteenalojen edustajia keskustelemaan taiteesta ja kulttuurista – ja vähän tekemäänkin sitä.
Paikalla oli monemoista tutkijaa ja taiteilijaa, mm. arkkitehti Matti Vesikansa, tanssitaiteilija Riitta Vainio, kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkkä, semiootikko, professori Eero Tarasti, tutkija Dan Steinbock, valokuvaaja Martti Anttila, muusikko-säveltäjä Paroni Paakkunainen, muusikko-kirjailija Ailu Valkeapää, historioitsija Altti Kuusamo, lavastaja Kai Iltanen, arkkitehti Vuokko Laine-von Konow, kuvataiteilija Osmo Valtonen ja säveltäjät Tapani Länsiö, Eero Hämeenniemi ja Olli Kortekangas ja oli joukon jatkona muutama musiikkiterapeuttikin. Akateemikko Reima Pietilä joutui jäämään pois presidentin virka-asunnon rakentamisen kiireiden takia. Myöskään kirjailija Pekka Lounela ja Vassili Vassilikos eivät päässeet mukaan.
Oululainen psykoanalyytikko Tor-Björn Hägglund, alusti keskustelua luovuudesta:
”Sisäisenä tapahtumana ei eri taiteenalojen työ ei niin runsaasti poikkea suuresti toisistaan. On tuhoisaa jos taiteilija menettää ajatustensa, mielikuvien ja tunteittensa liikkuvuuden. Luovuuteen kuuluu kyky kestää, että ajatus tai tunnetila etsii muotoaan, hahmoaan ja kypsyy ilman, että sitä väkisin pyritään muokkaamaan johonkin ennakkosuunnitelman muotoon”.
Hän vertasikin luovaa tapahtumaa raskauteen. Tällöin hedelmöittyminen olisi luovassa tapahtumassa innoituksen saamista, raskaus sen kehittämistä ja synnyttäminen on tapahtuma, jossa se saa muodon toisten jaettavaksi.
Kuulijoita lohduttava ajatus oli että luova aikaansaannos ei koskaan vastaa mielikuvaa joka tekijällä alun perin oli, vaan se on aina hieman vajavainen. Hägglund nauratti yleisöään että kateus on taiteilijan paras arvosana. ”Kaikkihan me olemme kateellisia sellaiselle asialle tai kyvylle toisissa, joita haluaisimme itsellämme olevan”.
Akateemikko Joonas Kokkonen julisti omassa alustuksessaan syvällä rintaäänellä ja suorastaan sibeliaanisella olemuksellaan oman näkemyksensä kateudesta: ”Ei saa olla kateellinen, pitää vain tehdä parempia kappaleita kuin toiset”.
Sikälikin osuvasti sanottu koska sain ilokseni seurailla silloin kolmen vihaisen nuoren säveltäjän Hämeenniemi, Kortekangas & Länsiö verbaaliakrobaattista kuittailua vanhan liiton dinosauruksista – ei nyt suoraan Kokkoselle, johon hänkin silloin tietysti kuului – , jotka ovat kehityksen jarruna ja esteenä heidän omalle uralleen ja klassisen musiikin kehittymiselle. Sibeliuksen, Kokkosen, Sallisen ym. varjo on ollut pitkä ja raskas. Sittemmin nuoret säveltäjät, kuten muutkin radikaalitaiteilijaryhmittymät, ovat antaneet suuren arvon edeltäjilleen. He ovat nyt itse asemansa vakiinnuttaneita kypsässä iässä olevia taiteilijoita ja – toivottavasti – jossain on uusi sukupolvi joka potkii taas vuorostaan heitä nilkkoihin.
Hägglundin lempiajatus, yksi niistä, oli että luovuus ja valta ovat toistensa poissulkevia asioita. Valtainstituutiot, poliittiset tai uskonnolliset tai ideologiset rakennelmat pyrkivät hyötymään luovuudesta tai vähintäänkin kahlitsemaan koska se uhkaa niitä. Hauskana esimerkkinä hän kertoi, että kun kouluhallitus alkoi osoittaa ymmärrystä nuorisokulttuuria kohtaan, alkoi virkamiesten päissä kehittyä ajatus, kuinka nuorisokulttuuria voisi opettaa kouluissa! Mitä nuorisokulttuuria se silloin olisi!
Kalevan artikkeli on pitkä kuin nälkävuosi eikä tähän nyt liene tarpeellista kaikkea siteerata, mutta ehkä näyttelijä-kuvanveistäjä Erkki Pajala kommentti Polyartista on syytä poimia mukaan: ”Tässä tavatessaan muita taiteilijoita tulee usko siihen, että se mitä teen on tärkeää ja olen tarpeellinen”. Mukava ja tärkeä ajatus vielä nytkin 33 vuotta jutun kirjoittamisen jälkeen: samojen asioiden äärellä hikoillaan edelleen – ainakin minä.
Kirjoitus käsittää Kalevan kulttuurisivusta ¾-osaa, siis sen vanhan suuren lehden. Taisin vain soittaa silloiselle kulttuuritoimituksen esimiehelle Kaisu Mikkolalle, että voinko kirjoittaa seminaarista lehteen (kompensoidakseni sen kuluja) ja Kaisullehan se passasi hyvin. Näin pitkiä aihekeskeisiä kirjoituksia saa nykyaikana etsiä ihan muualta kuin sanomalehdistä. Sisällöstä olen jäävi sanomaan mitään.
Otsikon kirjailijan puuttuminen -ilmaus liittyi siihen ettei heitä paikalla juurikaan ollut, moni oli estynyt tulemasta, mutta nythän minä hokasin että olihan siellä ainakin yksi, minä, tosin julkaisin ensimmäisen kirjani vasta 1995. Ehkä Tuusulan tapaamiset osaltaan antoivat uskoa siihen että tehdä kannattaa vaikka kateus ja muut inhimilliset kokemukset voivat tulla luovuuden esteeksi, siis omat ja ulkoiset.
Eilisen iltauutisissa kuopiolainen Kiinassa pitkän aikaa kurjissa olosuhteissa kung-futa opiskellut lääkäri Joonas Tolvanen sanoi kaiken sen vaivan ja kärsimyksen (ruokana sipulin kuoria, kanannahkaa ja kissankieliä) jälkeen menevänsä sinne takaisin ihmisten aidon ystävyyden takia ja koska suurin synti on elämätön elämä!
