Monikasvoinen Sean Penn on Cheyenne, irlantilaisessa kartanossaan kuuhaileva eläkeläismiljönäärirokkari, joka katselee maailmaa ja ihmisiä heroiinilobotomian sumentamilla aivoilla kuin pieni lapsi. Kyseessä on Paolo Sorrentinon elokuva This Must Be the Place (2011), joka löytyi alennushyllystä, vaikka ensi-illastakaan ei taida olla kuin puoli vuotta.Cheyenne tietää kuinka hiukset laitetaan, kuinka kasvomaali ja huulipuna saadaan kestämään, mutta ei sitä miksi hänen uima-altaassaan ei ole vettä. Hän on kuin etunojassa köpöttelevän ja itsekseen mumisevan Ozzy Osbournen ja lapsellisen Forrest Gumpin risteytys. Tosin siinä missä Forrest juoksi ja puhua pälätti koko ajan Cheyenne laahustaa, puhuu harvakseltaan piipittävällä äänellä ja laukoo ajatuksiaan niitä sen kummemmin suodattamatta. Perheen täysijärkinen ja ainoa maskuliininen henkilö on iloinen ja ronski vaimo (Francis McDormand, mm. Coenin veljesten luottonäyttelijä), ammatiltaan palomies. Palonainen -sanaa ei taida olla. No, englanniksi palomies on firefighter.
Cheyennen tulessa ei liene paljoa sammuttamista, mutta vaimon nuotiosta mies pitää huolta. Muusikon isä kuolee ja goottirokkari joutuu palaamaan lapsuutensa juutalaiseen New Yorkiin. Reikäinen elokuvan juoni vuotaa kuin Nuorisosäätiön kassa, mutta absurdissa tunnelmassa se ei haittaa. Tämä Alice Cooperin näennäisen tollo skolioottinen velipuoli opettaa vilpittömyydellään kanssaihmisille välittämisen ja vastuun aakkosia toimimalla aivan toisin kuin olettaisi. Jopa hakiessaan sovitusta menehtyneen isänsä kokemalle vääryydelle ei kenenkään tarvitse kuolla; riittää kun rikollinen joutuu samaistumaan uhriinsa. Cheyenne ei taida olla pelkästään rokkarin taiteilijanimi, vaan viittaa myös intiaanipäällikön tai shamaanin viisauteen.
Tunnelmaltaan elokuva muistuttaa jossain määrin Sofia Coppolan hienoa Lost in Translation (2003) -elokuvaa, jossa puhumattomuus, melankolia, kuvien virta ja tilanteiden irrallisuus johtavat lopulta yksinkertaiseen oivallukseen, johon ei sanoja tarvita. Blu-ray- formaatti antaa This Must Be the Place –elokuvalle lisäarvoa; Sorrentinon maisema on laaja, kirkas ja värikylläinen. Kuvat tarkoittavat mitä tarkoittavat ja musiikki toimii. Siitä pitää huolen mm. Talking Heads David Byrne, joka vierailee elokuvassa omana itsenään.
Moni lanka elokuvassa jää solmimatta, mutta niin ne repsottavat Cheyennen päässäkin. Ei se estä häntä olemasta hyvää tarkoittava humanisti, eikä ymmärtämästä sitä, että suurin kaikesta on rakkaus.
Trackbackit/Pingbackit