Kirjan kirjoittaminen vaatii uskoa omiin kykyihin, mielikuvitusta, hyvän selän, kirjoittamisen pakon ja paljon aikaa. Nopeakin voi joskus olla: Mika Waltari kirjoitti Sinuhe egyptiläinen (1945) -teoksensa kolmessa kuukaudessa! Romaania Ifa (2013) kirjoitin – työn ohessa – kymmenen vuotta ja Mariaanien haudalla (2017) -romaania kaksi.
Kustantaminen on kaupallista toimintaa ja suurten kustantamojen kirjailijaksi on vaikea päästä. Käsikirjoituksista julkaistaan hieman yli tai alle prosentti, ehkä vain muutama promille. Seulan ulkopuolelle jää paljon hyvää ja tärkeää. Myös useat jo paljon julkaisseet ja arvostetut kirjailijat joutuvat etsimään jokaiselle uudelle teokselleen uuden kustantajan. Pienissä kustantamoissa asiat voivat tapahtua ripeästikin ja toiminta olla ammattimaista, mutta päinvastaisiakin kokemuksia on; aikataulut pettävät, projektit keskeytyvät eikä mikään toimi. Omakustanne ja tarvepainatus on luonut rinnakkaisen kustantamismaailman, jossa kirjailija ottaa osan taloudellisesta riskistä itselleen.
Itse olen suosinut kahdessa viimeisessä teoksessani Ketä rakastamme kun rakastamme Elvistä – artikkeleita nuoruusiän luovuudesta ja tuhoavuudesta (2016) ja romaanissa Mariaanien haudalla (2017) ns. konseptimallia. Kokosin kustannustiimin: kustannustoimittajan, oikolukijan, graafikon, valokuvaajan ja painatin teokset itse. Näin sain kaiken vapauden, no vastuunkin, ja pienilläkin painoksilla voi tulopuolikin olla hieman suurempi. Tärkeintä tässä on prosessin nopeus ja joustavuus, mutta ennen kaikkea se ettei kirja kuole puolen vuoden päästä vaan sitä voidaan painaa myöhemminkin lisää tarpeen mukaan. Yhteistyö kustannustoimittajan kanssa on kaikissa julkaisumuodossa välttämätöntä. Ikävä kyllä konseptimalli saatetaan ymmärtää jonkinlaiseksi harrastustoiminnaksi eikä ammattilaisten työksi, ja ehkä tästä syystä kirjakauppiaat tai kulttuuritoimitukset eivät välttämättä noteeraa teosta lainkaan. Markkinointiin ei pienellä toimijalla ole taloudellisia mahdollisuuksia.
Yhdentoista julkaistun teoksen jälkeen olen tottunut palautteen niukkuuteen ja jopa tähän oululaiseen mykkyyteen. Tai ei kai siihen koskaan totu, mutta hyväksyn sen. Siis tähän ettei kukaan sano mitään, ei kielteistä, ei myönteistä, möllistelee vain mitään sanomatta. Ei sillä varmaankaan pahaa tarkoiteta, se on tämän kaupungin ihmisten tapa, ehkä muidenkin. Enkä todellakaan tarkoita että kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita jos joku väsää kirjan tai kehua, mutta voisihan sitä vaikka todeta että kirjan olit kirjoittanut, hieno juttu, onneksi olkoon. Mutta ei, ei edes sitä. On siinä spontaania pohjoiskarjalaista geeniperintöä kantavalle vilkkaalle kainuulaiselle tottumista ollut.
Kirjan julkaiseminen on aina itsensä alttiiksi laittamista. Tekijä haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi. Hyvä kritiikki kannustaa ja lämmittää pitkään, moittiva sattuu, ja hyvin perusteltu kielteinen palaute myös opettaa. Ylimielinen loukkaa. Erityisen hankalaa on jos jää ilman minkäänlaista arviota tai palautetta, että on näkymätön ja arvoton. Kaikista näistä on kokemusta. Voi olla suuruudenhulluutta odottaa että pienen kustantajan ei-julkkiskirjailija saisi pääkaupunkiseudun lehdissä mitään mainintaa, mutta kotikaupungissa se tuntuisi kohtuulliselta toiveelta. Runokirjani Kurt Cobainilla oli masu kipeä (ntamo, 2008) ja Ämpärin räminä (ntamo, 2009) saivat Kalevassa yhden pikkuruisen ja nuivan yhteiskritiikin, toinen vuoden (!), toinen puoli vuotta julkaisemisesta. Neljästä viimeksi julkaistusta teoksestani (runokirja, artikkelikokoelma ja kaksi romaania) vain romaani Ifa (2013) on arvioitu maakunnan ykköslehdessä. Onneksi internetistä on tullut perinteisen median rinnalle tärkeä kirjan markkinoinnin, myynnin ja kirjakokemusten jakamisen moniääninen maailma.
Vaikka Waltari Sinuhen kautta sanoo jo kirjan alussa ”vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan” on se mielestäni vain puoleksi totta. Hän myös julkaisi sen. Vaikka taiteilija tekee työtään aina sisäisestä maailmastaan käsin, haluaa hän myös jakaa luovuuttaan, olla osa kulttuuria ja rakentaa myös pieneltä osaltaan sivistynyttä maailmaa.
.
Trackbackit/Pingbackit