Romaanissani IFA keksitään rock n’ roll, rakkaus ja tulevaisuus, ainakin tuntuu siltä. Kirjatrailerissa Tervo Jukka: IFA (Iván Rotta & Co., 2013) näyttää kysymys olevan myös jostain ihan muusta.
Muutamaa vuotta vanhemmalla naapurin pojalla on aina luotettava mutta kömpelö Tandbergin kelanauhuri, joka myöhemmin vaihtuu Akain sulaviin huippuvehkeisiin. Hän nauhoittaa siihen Joe Cockerin version Beatlesin kappaleesta With A Little Help From My Friends seitsemän kertaa peräkkäin, ettei tarvitse koko aikaa kelata nauhaa taaksepäin. Bändimme tuleva basisti saa hankittua Sanyon kahdentuuman kelamankan ja sen jälkeen Duxin c-kasettisoittimen, joka ränkätään niin loppuun ettei se toimi kuin ikkunalaudalle teipattuna. Kun Kirka kähisee Okolona River Bottom Bandia leijun jossakin itkun ja ilon välimaastossa, tiedän aina kuuluvani maailmaan jossa ihmiset kokoontuvat soittamaan ja laulamaan yhdessä.
Mankkaan äänitetään musiikkia suoraan radiosta pienellä mikrofonilla; kuuluu suhinaa, kolinaa, pauketta ja lopulta kaiuttimen auditiivinen ikkuna toiseen parempaan maailmaan alkaa avautua, radioaaltojen kohina muuttuu meren tyrskyiksi, tuulen ääniksi ja lintujen kirkumiseksi: Procol Harum, A Salty Dog. En ymmärrä sanoista mitään mutta tunnelmasta kaiken.
Pikkupoikien psykedeelinen luomutrippi ilman LSD:tä, ilman pilveä, ilman viinaa, ilman lisäaineita pelkällä mielikuvituksen voimalla ja avaruudesta laskeutuvalla äänien sarjalla, jotka osuvat tähän hauraaseen kohtaan, jossa emme ole lapsia mutta emme myöskään aikuisia. Keinumme kuin tyhjän päällä kahden trapetsin välissä: otteemme on jo irtoamassa vanhasta mutta emme ole saaneet vielä kiinni uudesta. Ja kuitenkin kykenemme lennähtämään maailman kaikkiin kolkkiin vaikka kesken maantiedontunnin, kuin Peter Panit läpi pilvien, läpi auringonlaskujen ja nousujen tömähtäen hölmistyneinä pulpetteihimme välituntikellon riuhtaistessa meidät takaisin koulun kaleeriorjuuteen.
Olemme laivassa matkalla ei kenenkään maalle, jonka karttaa alamme luomaan ja aloitamme musiikilla, koska sen tarkempaa piirturia omiin tunteisiimme ei ole olemassa. Musiikin kanssa emme ole yksin, vaikka koskaan emme ole olleet enemmän yksin kuin nyt kun lähtölaskenta äitimaailman pullantuoksusta on alkanut, eikä sitä voi mikään pysäyttää. Voi vain kulkea eteenpäin ja kaivata.