Varhaiskasvatus on täynnä sanahelinää – alle 3-vuotias ei tarvitse kasvatusta vaan tuttujen ja turvallisten ihmisten läheisyyttä. Päivähoitoa koskevassa keskustelussa on sivuutettu tietämys lapsen kehityksestä, kirjoittaa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen HS:n Vieraskynä-palstalla 4.3.2017. “Sanahelinää on myös hokema ryhmän kehittävästä vaikutuksesta. Ikätovereilla on lapsille suuri merkitys, joka kasvaa iän myötä. Kuitenkin vain harvalla kaksivuotiaalla on valmiuksia puolustaa itseään ja reviiriään ryhmässä. Uhattuna olemisen ja yksin jäämisen kokemukset aiheuttavat stressiä varsinkin, jos aikuisia on liian vähän tai ryhmä on liian suuri ja meluisa.”
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erityisasiantuntija lastenpsykiatri Jukka Mäkelä ei jaa Sinkkosen käsityksiä varhaiskasvatuksesta: ”On mahdoton tehtävä jättää lapsen tarpeiden täyttäminen yhdelle ihmiselle. Sillä ei ainoastaan kuormiteta äitejä, vaan vaarannetaan monen lapsen mahdollisuuksia kehittyä sosiaalisesti kyvykkäiksi” kirjoittaa Hesari 5.3.2017.
Evoluutio on nähnyt hyväksi että lapset syntyvät äideistään ja luovat perusturvallisuus- ja rakkaussuhteensa häneen, nykyaika on tarjonnut isille mahdollisuuden olla enemmän myös läsnä oleva rakkausobjekti. Perheen ja suvun tukea ei kukaan voi yliarvioida mutta ytimessä on lapsen persoonallisuuden muotoutuminen, läheisyys ja samuus äidin kanssa josta sitten kehitytään kohti toisia ihmissuhteita. Ovatko psykiatrit sitä mieltä että tämän tulee tapahtua jo ennen toista tai kolmatta ikävuotta? Nyt on brittiläisen psykiatrin ja psykoanalyytikon John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria jäänyt ymmärtämättä arjen kokemuksista puhumattakaan.
Äitejä kuormitetaan, se on totta, näin on aina ollut; se kuuluu äitiyteen ja isyyteenkin, eikä sitä kukaan vaihtaa halua jos se on taloudellisesti mahdollista; sitä sanotaan rakkaudeksi. Tokihan äiti tukea tarvitsee mutta eiköhän tämän ainutkertaisen ihmissuhteen tulisi olla valtion suojeluksessa muulla keinoin kuin tarhaamalla hyvin pieniä lapsia.
Kehitysneuropsykologian dosentti, varhaiskasvatuksen tutkija Nina Sajaniemi esittää että ”lapsi voi hyvin kiintyä useampiin häntä hoivaaviin aikuisiin silloin, kun he toimivat lapsen tarpeille herkistyneellä tavalla. Se voi tapahtua myös ryhmissä. Tietenkään ryhmä ei saa olla ylisuuri, 20 lasta on liikaa”. Olisiko 15 alle kaksivuotiasta lasta sopiva ryhmä; 2 tuntia, 5 tuntia vai 8 tuntia päivässä? Viisi päivää viikossa? Haloo?
Äidin/isän/mummon/papan läsnä ollessa muutaman tunnin leikkiminen toisten 2-3v. lasten kanssa on riittävä sosiaalinen kokemus ilman että lapsen perusturvallisuus vaarantuu. Sosiaaliset kyvyt syntyvät myöhemmin kun lapsi on luonut siihen riittävän eheyden ja perusturvallisuuden. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa ovatko tarhan sedät ja tädit ammattitaitoisia tai eivät. Pienten lasten vanhempia nyt ei vaan voi korvata kukaan. Vähiten virkamies, kuinka hyväntahtoinen tahansa.
…
