Mikko Rimmisen Pussikaljaromaaniin (2004) pohjautuva Ville Jankerin ohjaama Pussikaljalelokuva (2011) on tragikoominen kuvaus kolmen hunsvotin vuorokaudesta Helsingin Kalliossa matkalla ei minnekään, road movie melkein paikallaan. Miekkoset eivät ole vielä täysaikuisia alkoholisteja, mutta eivät myöskään toivoa täynnä olevia nuorukaisia. Kaljaa menee ja läppä lentää, edes pimeät työt eivät kiinnosta, eikä opiskelu kuulu kulttuuriin, mutta toveruus elää. Kesäpäivän huoleton kohellus on sympaattista, mutta pitää sisällään myös vakavamman pohjavireen.
Syrjäytyminen on poliitikon suuhun sopiva hygieeninen sana, joka ei tarkoita mitään.
(1) Siitä on tullut yleisnimitys sellaisille nuorille henkilöille, jotka eivät saa työtä tai opiskelupaikkaa vaikka haluaisivat, ja ovat näin putoamassa yhteiskunnan rakenteista. Tämä voi johtaa masennukseen, toivottomuuteen, yksinäisyyteen, alkoholismiin, huume- ja lääkeriippuvaisuuteen, ihmissuhdeongelmiin ja niin edelleen. On vaikea luoda tulevaisuutta ja itsenäisyyttä, jos siihen ei ole riittäviä ulkoisia mahdollisuuksia. Nuori on siis syrjässä yhteiskunnasta, syrjäytetty.
(2) Nuori voi olla myös peruslähtökohdiltaan masentunut ja siksi kyvytön saavuttamaan normaalia nuoruusiän elinvoimaa. Tämä emotionaalinen lukko syö nuoren mahdollisuuksia rakentaa omaa tulevaisuutta; hän ei kykene oppimaan uutta, ottamaan vastuuta itsestään, ei kestä epäonnistumisia, eikä kykene kasvamaan. Työ ja/tai opiskelu eivät onnistu. Tällaiselle nuorelle voi elämän eväitä – kiukkuisesti tai empaattisesti – tuoda eteen vaikka kottikärryillä, mutta hän ei kykene ottamaan niitä vastaan ratkaisemattomien sisäisten ristiriitojensa takia. Hän tarvitsee terapeuttista hoitoa saadakseen kosketusta masennuksen taustalla oleviin kokemuksiin. Kun ahdistuneisuus helpottaa, löytyy myös kyky oppia, luoda ihmissuhteita ja säädellä itse omaa elämäänsä. Hän on siis syrjäytynyt omasta kehityksestään. Ensimmäisen syrjäytymisen syy on ulkoinen, toisen sisäinen.
Joka päivä viisi alle 30-vuotiasta henkilöä siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyiden takia, suurin osa masennuksen vuoksi, siis noin 1800:aa nuorta tai nuorta aikuista. Tästä ei ole vaikea päätellä ettei nykyinen nuorten hoito- ja kuntoutusjärjestelmä toimi.
(3) Osa nuorista on elänyt sellaisessa kodissa/kulttuurissa, jossa ei ole ollut riittävää tukea, kannustinta ja pakkoa siihen että hommat tehdään loppuun saakka; miksi mennä aidan yli, kun pääsee alikin, taisi muinoin Sleepy Sleepers laulaa, eikä tarvittavaa sitkeyttä löydy. Myöskään koulu ei ole saanut tällaista nuorista riittävän napakkaa otetta, eikä kodin tuen puutetta korjaavaa kokemusta ole syntynyt. Tällainen nuori toipuu ohjauksella, tuella ja sopeutetuilla ratkaisuilla. Myötätunnolle on aina käyttöä, mutta joskus potku persuuksiin saattaa olla paikallaan. Tapauskohtaista.
(4) Jotkut nuoret jättäytyvät kapitalistisen yhteiskunnan ulkopuolelle vapaaehtoisesti ideologisista syistä, jonkinlaisena kapinana.
(5) Big Brother -nuoret ja nuoret aikuiset hakevat oikotietä onneen tekemättä mitään, jos tekemiseksi ei lasketa kiroilua tai omien tai toisen genitaalien kaivelua, ja alkavat julkkikseksi häpäisemällä itsensä ja toisensa mediassa. He ovat sekoittaneet rakastetuksi ja arvostetuksi tulemisen nähdyksi tulemiseen.
6) Kuudes joukko on aivan normaalia myöhäisnuoruutta eläviä pari vuotta alle tai yli kahdenkymmenen olevia ns. moratorionuoria, jotka tarvitsevat vuoden kaksi aikalisää kasvaakseen. He työstävät irtaantumista lapsuuden siteistä esimerkiksi kansanopistoissa, taidekouluissa, kollektiiveissa tai ulkomailla ja pullahtavat pintaan kuin korkki entistä kypsempinä kun ovat siihen valmiita. Myös muutama vuosi opiskelumaailman hulinoissa ilman opintokirjamerkintöjä on aivan tuttu ilmiö, josta elämän realiteetit pakottavat irtaantumaan kun nuori aikuinen on siihen kypsä. Kaikki eivät ole.
Lämminhenkisen Pussikaljaelokuvan voima on siinä, ettei se tuomitse, ei moralisoi eikä kasvata. Se kuvaa nuoren aikuisen miehenalun viimeisen nuoruuskesän tunnelmia, jonka aikana on pakko etsiä uusia ratkaisuja oman tulevaisuuden suhteen. Syksy tulee varmasti. Jos jatkaa löysäilyä liian pitkään psyykkinen kehitys saattaa pysähtyä, ainakin yskähdellä, ja myös yhteiskunnan valintatalon hyllyt alkavat tyhjentyä uhkaavasti. Ennen kaikkea Pussikaljaelokuva kertoo siitä, että jokainen reppana tarvitsee vähintään toista reppanaa, mutta voi olla ettei hyvät kaverit ja pelkkä nokkeluus riitä elämän eväiksi kun oikea aikuisuus alkaa. Nuorelle miehelle naisen läheisyys saattaa merkitä uutta mahdollisuutta uuteen kehitysvaiheeseen. Elokuva vihjaa viisaasti juuri tähän, mutta ei sano sitä ääneen.
