Nuorten hoidon ja kuntoutuksen tulisi aina perustua asianmukaiseen koulutukseen ja syvälliseen perehtymiseen nuoruusiän normaaliin ja häiriintyneeseen kehitykseen, olipa kyseessä minkä koulukunnan tai eritysalan terapeutti tahansa. Tarvitaan aina paljon aikaa ja vaivaa ennen kuin saa kunnollisen käsityksen siitä, millaisissa vaikeuksissa nuori on ja millaisesta avusta hän hyötyisi. On vaikeaa erottaa normaaliin ikään kuuluvat kasvukriisit vakavimmista psyykkisistä ongelmista.
Nuoruusiän psykoterapia, kriisiterapia, vanhempientapaamiset ja tukea antavat keskustelut ovat oma taiteenlajinsa asiantuntijan toteuttamana. Nuoruusiän kasvua ja kehitystä kunnioittavat luovuusterapiat (kuten musiikki- ,kuvataide-, sanataide- ja tanssiterapia) tukevat erinomaisesti nuoren kehitystä. Niiden kautta nuori voi saada kosketusta tunteisiinsa ja mielikuviinsa esi- ja ei-sanallisen vuoropuhelun avulla. Usein riittää, että jakaa sisintään toisten samoin kokevien ja tuntevien kanssa kuten luovassa nuorisokulttuurissa tapahtuu. Liittyminen ikätovereihin auttaa nuorta kohti iänmukaista kehitysvirtaa. Yksin jäänyt tai jättäytynyt nuori on suuressa vaarassa juuttua kehityksessään. Luovuus ja taide, kuinka kömpelöä ja kypsymätöntä tahansa, antaa mahdollisuuden työstää sisäistä maailmaa ja voi eheyttää ajoittaista sekasortoisuutta. Mitä enemmän vuorovaikutusta, sitä vähemmän ahdistusta ja tuhoavaa toimintaa.
Joskus turvallinen kasvuympäristö ja luotettavat aikuiset itsessään voivat luoda puitteet, joiden avulla häiriintynyt kehitys saadaan oikeille raiteille. On myös muistettava, että käytöshäiriöiden takana on usein pitkään jatkunut masennus, jota ei voi hoitaa kasvatuksella; se edellyttää nuoren kehityshistorian ja kasvuympäristön syvällistä ymmärtämistä ja omaa hoitoa. Tärkeä kysymys onkin se, missä määrin eri hoitomuodot ottavat huomioon nuoruusiän omat kasvupyrkimykset ja ymmärtävät nuoren halun, tarpeen ja kyvyn käyttää aikuista kasvuobjektinaan. Pikahoidot eivät näin tee, eivätkä oikotiet toimi. Psykoterapeuttinen lähestymistapa pyrkii ymmärtämään nuorta hänen omasta kokemuksestaan käsin.
Varsinainen kahdenkeskinen keskustelemiseen pohjautuva nuoruusikäisen psykoterapian toteuttaminen edellyttää toteuttajaltaan erikoiskoulutusta, pitkää kokemusta, säännöllistä työnohjausta ja omaa hoitoa (kts. Pohjanmaan Psykoterapiaseura, Psykoterapiasäätiö Monasteri, Nuorisopsykoterapia-säätiö). Silloin kun nuoren tilanne vaatii on hoidon oltava säännöllistä, tiivistä ja jatkuvaa. Sen ydin on nuoruusiän ymmärtämisessä. Ikävä kyllä nykyinen terveydenhuollon ilmapiiri ei suosi tällaisia hoitomuotoja vaan pyrkii nopeilla ja lyhyillä – usein kemiallisilla – ratkaisuilla selvittämään ongelmia joilla on pitkä historia ja joiden hoitamatta jättäminen tulee kalliiksi ja lisää inhimillistä kärsimystä. Psykoterapiaopetus lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan koulutuksissa on pudonnut kivikauden tasolle.
Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) sivuilla 19.3.2013 kerrotaan kuinka pitkä pitkäkestoisen psykoterapian vaikutukset ovat lopulta pysyvämpiä kuin lyhyen psykoterapian. Vaikka kyseinen tutkimus ei suoraan liity nuoruusiänpsykoterapiaan, on sen viesti selkeä ja painava. Kun kolmea erilaista psykoterapiaa saanutta ryhmää seurattiin viiden vuoden ajan, kävi ilmi, että pitkän psykoterapian ryhmä toipui psykiatrisista oireista ja sen työkyky palautui paremmin kuin lyhyen terapian ryhmien. Kahden erilaisen lyhyen terapian välillä ei sen sijaan havaittu vaikuttavuuseroja.
Tutkimus perustui Helsingin Psykoterapiatutkimuksen 326 mieliala- tai ahdistuneisuushäiriöstä kärsivän avohoitopotilaan aineistoon. Potilaat ohjattiin satunnaistamalla vuosina 1995–2000 joko pitkään, noin kolmen vuoden pituiseen psykodynaamiseen psykoterapiaan, tai lyhyeen, noin puolen vuoden pituiseen psykodynaamiseen tai voimavarasuuntautuneeseen terapiaan. Tämän jälkeen heitä seurattiin viisi vuotta terapian alkamisesta. Eri terapianmuotojen tuloksellisuutta arvioitiin sen perusteella, kuinka masennus- ja ahdistuneisuusoireet hellittivät ja paraniko työkyky. Lisäksi seurattiin, tarvittiinko psykiatrisista oireista toipumiseen lisähoitoja.
Aiempi tieto pitkän psykoterapian mahdollisista eduista mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöistä kärsivien potilaiden hoidossa on perustunut vaillinaiseen tutkimusnäyttöön. Tässä tutkimuksessa asiaa tutkittiin ensimmäistä kertaa satunnaistetussa kliinisessä kokeessa ja poikkeuksellisen pitkällä seuranta-ajalla. Kaikkiaan 50 prosenttia potilaista oli toipunut seuranta-ajan loppuun mennessä, ja toipuneiden osuus oli suurempi pitkän terapian ryhmässä.
Tulokset kertovat, että tarvitaan huolellista arviointia, kun potilaita ohjataan lyhyisiin terapioihin tai pitkäaikaiseen kuntoutuspsykoterapiaan.
Lähde: Knekt P, Lindfors O, Sares-Jäske L, Virtala E, Härkänen T. Randomized trial on the effectiveness of long- and short-term psychotherapy on psychiatric symptoms and working ability during a 5-year follow-up. Nord J Psychiatry 2013; 67: 59-68.
kts. Pitkä psykoterapia tuottaa pysyvämpiä hyötyjä kuin lyhytterapia – THL
