Syrjäytyminen on poliitikon suuhun sopiva hygieeninen sana, joka ei tarkoita mitään. Siitä on tullut
(1) yleisnimitys sellaisille nuorille henkilöille, jotka eivät saa työtä tai opiskelupaikkaa vaikka haluaisivat, ja ovat näin putoamassa yhteiskunnan rakenteista. Tämä voi johtaa arvottomuuden kokemukseen, masennukseen, toivottomuuteen, yksinäisyyteen, alkoholismiin, huume- ja lääkeriippuvuuteen ja ihmissuhdeongelmiin. On vaikea luoda tulevaisuutta ja itsenäisyyttä, jos siihen ei ole riittäviä ulkoisia mahdollisuuksia. Nuori on siis syrjässä yhteiskunnasta ja syrjäytetty
(2) Nuori voi olla myös peruslähtökohdiltaan masentunut ja siksi kyvytön saavuttamaan normaalia nuoruusiän elinvoimaa. Tämä emotionaalinen lukko syö nuoren mahdollisuuksia rakentaa omaa tulevaisuutta; hän ei kykene oppimaan uutta, ottamaan vastuuta itsestään, ei kestä epäonnistumisia eikä kykene kasvamaan. Työ ja/tai opiskelu eivät onnistu. Tällaiselle nuorelle voi elämän eväitä tuoda eteen – kiukkuisesti tai empaattisesti – vaikka kottikärryillä, mutta hän ei kykene ottamaan niitä vastaan ratkaisemattomien sisäisten ristiriitojen takia. Hän tarvitsee terapeuttista hoitoa saadakseen kosketusta masennuksen taustalla oleviin kokemuksiin. Kun ahdistuneisuus helpottaa, löytyy myös kyky oppia, luoda ihmissuhteita ja säädellä itse omaa elämäänsä.
Nuori on siis syrjäytynyt omasta kehityksestään. Ensimmäisen syrjäytymisen syy on ulkoinen, toisen sisäinen. Joka päivä viisi alle 30-vuotiasta henkilöä siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyiden takia, suurin osa masennuksen vuoksi, siis noin 1800 nuorta tai nuorta aikuista. Tästä ei ole vaikea päätellä ettei nykyinen nuorten hoito- ja kuntoutusjärjestelmä toimi.
(3) Osa syrjäytyneistä nuorista on elänyt sellaisessa kodissa/kulttuurissa, jossa ei ole ollut riittävää tukea, kannustinta ja velvollisuutta siihen, että hommat tehdään loppuun saakka; miksi mennä aidan yli, kun pääsee alikin, eikä tarvittavaa sitkeyttä löydy. Myöskään koulu ei ole saanut tällaisista nuorista riittävän napakkaa otetta, eikä kodin tuen puutetta korjaavaa kokemusta ole syntynyt. Tällainen nuori toipuu ohjauksella, tuella ja sopeutetuilla ratkaisuilla. Myötätunnolle on aina käyttöä, mutta joskus potku persuuksiin saattaa olla paikallaan.
(4) Jotkut nuoret jättäytyvät kapitalistisen yhteiskunnan ulkopuolelle vapaaehtoisesti ideologisista syistä, jonkinlaisena kapinana ollen haluttomia osallistumaan siihen, mitä yleisesti pidetään hyvänä elämänä.
(5) Julkkis Big Brother -yms. nuoret ja nuoret aikuiset hakevat oikotietä onneen tekemättä mitään, jos tekemiseksi ei lasketa kiroilua tai omien tai toisen genitaalien kaivelua. He alkavat julkkikseksi häpäisemällä itsensä ja toisensa mediassa. He ovat sekoittaneet rakastetuksi ja arvostetuksi tulemisen nähdyksi tulemiseen.
6) Kuudes joukko on aivan normaalia myöhäisnuoruutta elävää pari vuotta alle tai yli kahdenkymmenen olevia ns. moratorionuoria, jotka tarvitsevat vuoden tai kaksi aikalisää kasvaakseen. He työstävät irtaantumista lapsuuden siteistä esimerkiksi kansanopistoissa, taidekouluissa, kollektiiveissa tai ulkomailla ja pullahtavat pintaan kuin korkki entistä kypsempinä kun ovat siihen valmiita. Myös muutama vuosi opiskelumaailman hulinoissa ilman opintokirjamerkintöjä on aivan tuttu ilmiö, josta elämän realiteetit pakottavat irtaantumaan kun nuori aikuinen on siihen kypsä. Kaikki eivät ole.
—
Tämä on osa Kanava -lehdessä 3/2011 julkaistusta artikkelistani Nuoruusiän ongelmia ei ratkaista pillereillä. Se löytyy myös teoksestani KETÄ RAKASTAMME KUN RAKASTAMME ELVISTÄ – artikkeleita nuoruusiän luovuudesta ja tuhoavuudesta.