On aina mielenkiintoista seurata taitelijan henkilökohtaista elämää, valintoja, kohtaloa, taustaa ja näiden merkitystä hänen uralle. Toisaalta ulkopuolisen on syytä olla erittäin varovainen yrittäessään ymmärtää vieraan ihmisen mieltä, vaikka hän taitelijana tuntuu tulevan kovinkin tutuksi, melkein osaksi itseä. John Lennonin (1940-1980) New Yorkin vuosista (1971-1980) kertova tvdokumentti LENNONYC (esitetty Yle Teemalla mm.11.12.2010) kuvaa loistavasti rockikonin viimeisiä vuosia. Mukana on lukuisia ennen näkemättömiä kotielokuvapätkiä, keikkataltiointeja ja haastatteluja Lennonin ja Onon elämästä New Yorkissa. Ohjelmasta välittyy koskettavasti kuinka teräväkielinen, lahjakas, julkisen eläimen elämän ja sisäisten ristiriitojen uuvuttama mies löytää lopulta kyvyn rakkauteen ja läheisyyteen. Isot asiat ovat pieniä.
Lennon löysi New Yorkista itselleen uuden kodin jossa hän sai olla rauhassa Englannin törkylehdistöltä ja teki uutta Beatlesin jälkeistä musiikkia. Hänestä tuntui ihmeelliseltä käydä ostoksilla ilman häslinkiä ja hösläystä. Mutta vaikeuksiakin oli. Osallistuminen Vietnaminsodan vastaiseen liikkeeseen raivostutti Nixonin hallitusta, Lennon sai FBI peräänsä ja hänet yritettiin moneen kertaan karkottaa maasta. Suurempi henkilökohtainen kriisi syntyi siitä kun Ono heitti miehensä pihalle tämän vehdattua kännipäissään vieraan naisen kanssa. Lennon pakeni Los Angelesiin jossa sekoili soittajaveljien kanssa kuin viimeistä päivää ja ryyppäsi Yokoa mielestään siinä onnistumatta. Muusikkotoverit kuvaavat täysin hukassa olevaa ystäväänsä, joka ulvoi Yokon perään, mutta tämä suostunut ottamaan miestä takaisin. Lopulta Lennon pystyi lopettamaan kaoottisen ryyppäämisen ja palasi New Yorkiin.
Elton John pyysi häntä omalle keikalleen esittämään yhden biisin Madison Squere Gardeniin. Lennon oksensi takahuoneessa jännityksestä (lohduttakoon tämä kaikkia jännittäjiä!), mutta astui lavalle ja oli ihmeissään ystävällisestä vastaanotosta. Yleisössä ollut Yoko Ono sanoo ettei ollut koskaan nähnyt niin haurasta ja epävarmaa Lennonia. Pari palasi yhteen ja alkoi uuden onnen aika: Lennonin musiikkiin tuli uusi valo ja toiveikkuus. Sean Lennon syntyi 1975 Johnin 35-vuotispäivänä, ja saman vuorokauden aikana hän sai myös pysyvän oleskeluluvan Yhdysvaltoihin.
Lapsi on erityisen rakas myös siksi että 42-vuotiaalla Yokolla oli takanaan useita keskenmenoja. John sanoo ettei hän koskaan ollut isä pojalleen Julianille joka syntyi keskellä Beatlesin hektisiä vuosia. Lennon jätti musiikkibisneksen viideksi vuodeksi ja keskittyi pienen poikansa hoitoon ja leipomiseen. Raha-asiat hän jätti suosiolla Yoko Onolle. Kotielokuvista välittyy tavattoman onnellinen isä joka rakastaa lastaan joka solullaan. Eräällä ääninauhalla Sean tavoittelee muutaman vuoden ikäisenä Beatlesin laulua With A Little Help From My Friends, jota isä ei muka heti tunnista. Se on pojan lempilaulu.
Muutaman vuoden koti-isänä viihtynyt Lennon pyysi tuottajaystäväänsä soittelemaan josko alettaisiin taas levytyshommiin, mutta tuottaja ei ottanut yhteyttä; hän ymmärsi Johnilla olevan paljon tärkeämpää tekemistä. Kun Lennon sitten myöhemmin palasi studioon laittoi hän ensitöikseen Seanin kuvan äänityspöydän yläpuolelle.
Elokuva Nowhere boy (2009) pohjautuu John Lennonin nuoruusvuosiin. Elokuvana se ei jää historiaan, mutta on vilpitön kuvaus siitä kuinka maailman tärkein popyhtye sai alkunsa. Lennon asui Mimin tätinsä ja George sedän kanssa, koska hänen oma äitinsä Julia ei kyennyt hoitamaan häntä. Isä oli kadonnut merille pojan ollessa pieni. John oli hyvässä hoivassa tätinsä ja setänsä luona, mutta kärsi ulkopuolisuuden tunteesta, oli ahdistunut, pirullisen paha suustaan ja kaveripiirissä joskus jopa väkivaltainen. Johnille tärkeä setä kuoli yllättäen pojan ollessa 15-vuotias. Traagista on se myös se kuinka hän sai vasta nuorena selville että kaivattu äiti on asunut vain muutaman korttelin päässä Mimin talolta. Juuri kun poika oppi tuntemaan paremmin omaa äitiään tämä kuoli liikenneonnettomuudessa. John oli 17-vuotias. Julia kannusti ja opetti Johnia soittamaan.
Monta menetystä kokenut Lennon (äitinsä jopa kahteen kertaan, yhteyden bilogiseen isäänsä sekä setänsä) menetti suuren rakkautensa Yokon. Sekoiltuaan tarpeeksi masennustaan ja yksinäisyyttään Los Angelesin ahdistuksessa hän lopetti rypemisen ja alkoi aikuiseksi. Paluu Yokon kanssa yhteen ja pojan syntymä tekivät hänestä uuden miehen. Nyt menetys ei ollut lopullinen kuten äidin kanssa tapahtui, vaan kenties traumaa korjaava. Kukaan ei kuollut. LENNONYC -dokumentissa kaikki ystävät kuvaavat ettei John koskaan ollut onnellisempi ja tasapainoisempi kuin silloin.
Vaikka edellä esitetyssä syyllistyin juuri siihen josta tämä blogin alussa varoitin (juuri siksi!) kannattaa kuunnella vuonna 1970 Plastic Ono Bandin kanssa julkaistu kappale Mother joka on hurjaa kuultavaa. Siinä tuskainen hylätty lapsi huutaa kurkku suorana äidin ja isän perään.
Mother, you had me
But I never had you
I wanted you
But you didn’t want me
So I got to tell you
Goodbye
Goodbye
Father, you left me
But I never left you
I needed you
But you didn’t need me
Goodbye
Goodbye
Soololevyt Mind Games (1973), Double Fantasy (1980) ja Milk and Honey (1984) kertovat hyvin suoraan Lennonin omasta elämästä, ihmissuhdevaikeuksista, mustasukkaisuudesta, tarvitsevuudesta, rakkaudesta ja pojasta. Mark Chapman ampui Lennonin tämän kotiovelle New Yorkissa 8.12.1980, siis ylihuomenna tasan 32 vuotta sitten. Juuri kun mies oli päässyt perille.
