Matt Damonin ja Ben Affleck saivat elokuvasta Will Hunting (Good Will Hunting/Gus Van Sant, 1997) Oscarin parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Matt Damon näyttelee Will Huntingia, orpoa, itsepäistä, rikkinäisestä ja väkivaltaisesta kodista lähtöisin olevaa nuorta miestä jolla on erityiskyky. Hän työskentelee siivoojana yliopistolla ja ratkaisee taululle piirretyt kaavat ohi mennessään. Jos kukaan oppilaista ei ole tehtävää ratkaissut niin kuka sitten, matematiikan professori Gerald Lambert (Stellan Skarsgård) pohtii kunnes näkee Willin taulun ääressä. Hän ei näe siivoojaa vaan neron.
Nuori mies rettelöi kavereittensa kanssa (mm. Ben ja Casey Affleck) lopulta niin että on vaarassa joutua vankilaan. Palkittu ja arvostettu matematiikan opettaja lupaa ottaa pojan valvontaansa jos tämä liittyy hänen työryhmäänsä ratkomaan vaikeita matemaattisia ongelmia mutta sitoutuu myös käymään terapeutilla. Psykiatri yksi toisensa jälkeen heittää pyyhkeen kehään pojan soittaessa heille suutaan ja avatessaan heidän mielensä helposti kuin tonnikalapurkin nähden heidän heikkoutensa ja haavoittuvuutensa. Virkaheitto psykologian opettaja Sean Maquire (Robin Williams, hän sai Oscarin parhaasta sivuosasta) on Lambertin vanha kamu ja viimeinen vaihtoehto pojan auttamiseksi. Will provosoi Maquirenkin kimppuunsa, mutta sen sijaan että mies hylkäisi pojan, terapeutti kokoaa itsensä ja purkaa pojan ylimielisyyden ja suojautumisen pitkällä monologilla:
So if I asked you about art, you’d probably give me the skinny on every art book ever written. Michelangelo, you know a lot about him. Life’s work, political aspirations, him and the pope, sexual orientations, the whole works, right? But I’ll bet you can’t tell me what it smells like in the Sistine Chapel. You’ve never actually stood there and looked up at that beautiful ceiling; seen that. If I ask you about women, you’d probably give me a syllabus about your personal favorites. You may have even been laid a few times. But you can’t tell me what it feels like to wake up next to a woman and feel truly happy. You’re a tough kid. And I’d ask you about war, you’d probably throw Shakespeare at me, right, “once more unto the breach dear friends.” But you’ve never been near one. You’ve never held your best friend’s head in your lap, watch him gasp his last breath looking to you for help. I’d ask you about love, you’d probably quote me a sonnet. But you’ve never looked at a woman and been totally vulnerable. Known someone that could level you with her eyes, feeling like God put an angel on earth just for you. Who could rescue you from the depths of hell. And you wouldn’t know what it’s like to be her angel, to have that love for her, be there forever, through anything, through cancer. And you wouldn’t know about sleeping sitting up in the hospital room for two months, holding her hand, because the doctors could see in your eyes, that the terms “visiting hours” don’t apply to you. You don’t know about real loss, ’cause it only occurs when you’ve loved something more than you love yourself. And I doubt you’ve ever dared to love anybody that much. And look at you… I don’t see an intelligent, confident man… I see a cocky, scared shitless kid. But you’re a genius Will. No one denies that. No one could possibly understand the depths of you. But you presume to know everything about me because you saw a painting of mine, and you ripped my fucking life apart. You’re an orphan right? … You think I know the first thing about how hard your life has been, how you feel, who you are, because I read Oliver Twist? Does that encapsulate you? Personally… I don’t give a shit about all that, because you know what, I can’t learn anything from you, I can’t read in some fuckin’ book. Unless you want to talk about you, who you are. Then I’m fascinated. I’m in. But you don’t want to do that do you sport? You’re terrified of what you might say. Your move, chief.
Kyllähän tuosta jo muutaman Oscarin antaa mielellään. Vaikka terapeutin metodi on kovasti epäortodoksinen – poika saa Maquiren puhumaan vaimonsa menetyksestä – sen aitous ja suoruus avaa uuden portin Willin sisäiseen maailmaan. Elokuva rakentaa taitavasti parikymppisen nuoren miehen kasvukriisin; ystävät ovat tärkeitä, töitä tehdään, uhotaan, juhlitaan ja naisiakin osataan naurattaa, mutta vasta kun Skylar (Minnie Driver) koskettaa nuoren miehen sydäntä alkaa kasvu tapahtua todella. Kuinka lapsena hylätty ja pahoinpidelty voi myöhemminkään kestää läheisyyttä pelkäämättä sen menetystä koko ajan? Tämän kokemuksen metaforana toimii keski-ikäisen terapeutin vaimon kuolema; kumpikin miehistä on pysähtynyt kehityksessään ja näkevät sen, mutta eivät itsessään vaan toisessa.
Toinen konflikti on Maquiren ja Lambertin välinen; he ovat nuoruuden ystäviä ja kilpakumppaneita mutta myös ajankohtaisesti vastakkain: matemaatikko haluaa pojan käyttävän lahjojaan tieteessä kun taas terapeutti on sitä mieltä että pojan tunne-elämän rakentuminen kaikessa rauhassa on tapahduttava ensin, sitten hän tekee omat valintansa. Will saapuu paikalle miesten huutaessa pää punaisena toisilleen. Maquire toteaa vain että ei tämä sinusta johdu, vanhoja kaunoja. Ehkäpä orpo Will sai tilaisuuden katsoa kuinka kärttyisä aviopari riitelee.
Terapeutti saattelee pojan surujensa ja menetysten portille, toki amerikkalaisittain kovin helposti, muutaman vuoden se oikeassa elämässä kestää, mutta tästä terapiassa oikeastikin on kysymys; terapeutti ottaa toisen vastaan puutteineen, luottamuksesta syntyy uusi kasvun mahdollisuus ja sen kautta saadaan kosketusta koteloituneisiin tunteisiin, muistoihin ja mielikuviin. Potentiaali paljastuu vasta sitten, eikä kyse ole pelkästään älyllisistä mahdollisuuksista vaan paljon syvemmästä asiasta; kykenenkö kovaan työhön, olenko luja ja luotettava kriisienkin keskellä, otanko muut huomioon, kykenenkö rakastamaan ja ottamaan rakkautta vastaan? Juuri näitä asioita molemmat opettajat edustavat Willille. Sekä terapeutti että professori ovat Willin uusia ”isiä” ja ”äitejä” joilla on hyvää tahtoa ja joiden avulla hän voi rakentaa uutta suuntaa elämälleen.
Voidaan myös kysyä haluavatko opettajat auttaa poikaa vai käyttävätkö he vain Williä hyväkseen; Lambert ratkaisemaan matemaattisia ongelmia joita hän itse ei kykene selvittämään ja Maquire toipumaan vaimonsa kuolemasta, herätäkseen uudelleen eloon? Oli niin tai näin varmaa on että todellisissa kohtaamisissa molemmat antavat ja saavat.
Nuoren miehen ylimielisyys ei ole toisen halveksuntaa vaan yksinäisen ainoa keino ja yritys astua oman kivun yläpuolelle. Aito vuorovaikutus voi rakentaa uuden korjaavan kokemuksen. Vaikka menneisyys voi herätä eloon terapian sisällä täydellä voimallaan sitä pyritään ymmärtämään toimimisen sijaan niin ettei se toista itseään tuhoa aiheuttaen.
Terapeutti alkaa eheytyä vaimonsa kuolemasta ja poika suruistaan. Will etsii omaa tietään; jäädäkö loppuiäkseen purkamaan taloja kavereiden kanssa vai seurata matemaatikon ohjetta ja ottaa työtä tieteen puolelta. Muutos – parempaankin – saattaa herättää turvattomuuden tunteen ja halun perääntyä uusista haasteista. Maquire tekee oman ratkaisunsa; hän jää virkavapaalle, haluaa matkustaa ja kirjoittaa. Will valitsee kolmannen reitin, omansa. Sen sijaan että hän siirtyisi suoraan suuren rahan luokse tai jäisi turvalliseen työhön raksalle hän hyppääkin kavereilta saamaansa ”maailman rumimpaan autoon” – taas mainio vertauskuva siitä että elämän valtateillä ei aina uudet ja hienot autot vie pisimmälle ja myös ystävien tuen merkityksestä nuoruusiän kasvulle – ja lähtee ihastuksensa perään Kaliforniaan selvittämään mistä tässä asiassa oikein on kysymys. Missä asiassa? Siinä asiassa josta hän ei vielä tiedä mitään mutta aikoo ottaa selvää.
Nyt 17 vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen Matt Damon näyttelee edelleen hienoja rooleja joista parhaimpia ovat ehkä sittenkin pienet sivuosat kuten juuri ilmestyneessä Christopher Nolanin ohjaamassa Interstellar –elokuvassa (2014). Ben Affleck on näytellyt lukuisissa elokuvissa vaikka vaikuttaa siltä että ohjaaminen on sittenkin hänen juttunsa. Hän sai toisen Oscarinsa ohjauksestaan Argo (2012). Robin Williamsin pitkä ja ansiokas ura päättyi itsemurhaan 63-vuotiaana 2014.
