21 Lok

Romaaneja, runokirjoja, muita kirjoituksia ja muutama levy

 

 

MARIAANIEN HAUDALLA (2017)

Romaani vihasta ja toivosta. Ilmestyy 2017.

Martti ei ollut veljensä kaltainen kaikkeen impulsiivisesti suhtautuva, mielipahaa tuottava ja itseään purkava vaisto-olento, vaan ihminen joka kykeni valitsemaan; lyödä tai lähteä pois. Sakari ei tehnyt valintoja koska ei ajatellut. Martti ajatteli ja tiesi. Hän oli paljon vaarallisempi koska oli nähnyt oman pahuutensa veljensä silmistä.

Jukka Tervo asettuu romaanihenkilöidensä ihon alle kuvaten surun ja menetysten kanssa kamppailevia ihmisiä ja heidän haluaan kasvaa ja selvitä vaikeissakin olosuhteissa. Onko se mahdollista yksin, onko aina kysymys elämästä ja kuolemasta, joudummeko aina valitsemaan rakkauden ja yksinäisyyden väliltä? Rehevä dialogi, rikas kieli ja tunteiden palo kuljettavat lukijaa päähenkilön rinnalla etsimään myötätuntoa ja toivoa pohjoisen kylmässä kaupungissa. Miksi toiset selviytyvät ja toiset eivät?

Jukka Tervo (1956) on oululainen musiikkiterapeutti, laulaja/lauluntekijä ja kirjailija. Hän on julkaissut useita runokirjoja, proosaa, tutkielmia, esseitä, artikkeleita, musiikkia sekä blogeja. (jukkatervo.com).

Ajatuksia Jukka Tervon Mariaanien haudalla -kirjasta 19.8.2017.

Tässä kohdin elämää tulee harvoin vastaan niin mielenkiintoista luettavaa, että uni saa väistyä ja kirjaa on vain aivan mahdotonta jättää kesken. Niin kävi kuitenkin Jukka Tervon uusimman, Mariaanien haudalla -kirjan kohdalla. Ajattelin lukea vain vähän illalla ennen nukkumaanmenoa. Kun olin lukenut kirjan puoliväliin, pyöriskelin sängyssäni unta hakien, kunnes lopulta luovutin ja menin lukemaan kirjan loppuun. Kirjan henkilöt eivät antaneet minun nukahtaa ennen kuin olivat saaneet tarinansa kerrottua tai pitivät hereillä ainakin siihen asti, että heistä kirjoitettu kirja loppui. Hyvä tarinahan jatkuu mielessä vielä pitkään lukemisen jälkeen… (lue edelleen: Syvissä vesissä uivat suuret kalat, merten syvänteissä hirviöt

 

KETÄ RAKASTAMME KUN RAKASTAMME ELVISTÄ (2016)

Artikkeleita nuoruusiän luovuudesta ja tuhoavuudesta.

Musiikkiterapeutti, laulaja/lauluntekijä ja kirjailija Jukka Tervo (1956) tunnetaan erityisesti psykoterapeuttisen nuoruusiän musiikkiterapian kehittäjänä. Juhlistaakseen 40 vuotta kestänyttä työuraansa hän on valinnut tähän teokseen kokoelman lehdissä, ammattijulkaisuissa ja kirjoissa 1978-2016 julkaisemistaan artikkeleista. Kirjoituksissaan hän on käsitellyt erityisesti musiikkiterapian kliinistä käytäntöä, nuoruusiän luovuuden erityispiirteitä, nuoruusikää käsitteleviä elokuvia (Pojat, Nuori Kapinallinen, Il Capitano, Science Of Sleep, Peili, Julma maa, Hurjapäät) sekä musiikin, erityisesti rockmusiikin ja nuorisokulttuurin merkitystä nuoruusiän kasvulle ja kehitykselle. Hän on tarkastellut myös Suzuki-metodia lapsen kehityksen tukena sekä ruumiillisuutta nuoruusiässä. Tilaa http://www.adlibris.com/fi/

 

IFA (2013)

Romaani pojista ja isistä, rock ’n’ rollista, sodasta ja poissaolosta.

Menestynyt muusikko herää sairaalasta kaiken unohtaneena. Kun muistot alkavat palautua, menneisyys muuttuu tarinoiksi niin kainuulaisesta kaivoskylästä kuin sotien jälkeisestä Pohjois-Karjalasta.

Luovuus ja nuoruus, yksinäisyys ja itsetuho kietoutuvat löytömatkan ympärille, jonka varrella valloitetaan maailma ja menetetään kaikki. Muistojen palapelistä kehittyy populaarikulttuurin värittämä historiallinen romaani – ja tutkielma rakkauden nälästä ja sen menettämisen pelosta.

Jukka Tervon IFA noukkii kaikki nuoruuden kipeydet niin ahkerasti, että romaani toimii puhdistavana kokemuksena. Mennyt ei palaa, mutta se on voimallisesti läsnä meissä ja niin pitääkin olla. Menneet traumat ja kaihon karavaani kättelevät toisiaan. Olavi Jama/Kaleva.

Ifa on pojan kasvutarina. Samalla se on populaarikulttuurilla ryyditetty kuvaus ajalta, jolloin nuorisomuodit eivät olleet eriytyneet. Se on havainnoissaan hämmentävän tarkka ja tarjoaa kosolti tunnistamisen hetkiä. Lukiessaan muistaa asioita, joita ei edes tiennyt unohtaneensa.

Tervon kuvat ovat kekseliäitä ja aistivoimaisia. Höyryävä hengitys jäädyttää kaulaliinan pakkasessa tönköksi lieriöksi. Vuodenajat kulkevat Juken lävitse sairaalassa kuin muuttolinnut, edestakaisin mutta mielivaltaisessa järjestyksessä.  Sinikka Viirret/Kainuun sanomat ja Lapin Kansa.  

 

KEVÄT RÄJÄHTI KÄSIIN (2011)

Kirjoituksia nuoruudesta.

Tunnevoimaista lyhytproosaa kriiseistä, konflikteista, taivaista, helveteistä, kivusta ja lohdusta, toivosta ja toivottomuudesta, löytämisestä ja kadottamisesta.

Ahkera moniosaaja Jukka Tervo on löytänyt oikean sävelen. Kevät räjähti käsiin pursuaa rentoa osuvaa lausetta ja porautuvaa ihmiskuvaa.(…) Jukka Tervo on lähtenyt etsimään nuoruuden sydänääniä ja kirjailijan rehevä proosa kertoo että stetoskooppi on ollut oikealla  kohdalla. Olavi Jama/Kaleva.

 …

Tervon siirtyminen novellistiikan pariin ei ole yllätys. Monet hänen proosarunoistaan ovat upeita runonovelleja. (…) Tervon kuvat räjäyttävät tajunnan runon lopusta käsin. Runon merkitys avautuu jaa kytkös kaikkien yhteiseen arkikokemukseen paljastuu. Loppusäkeitä voisi verrata Gordonin solmuun. Köysi kyllä katkeaa miekan heilautuksella, mutta psyyken solmu pysyy ja kiristyy. (…) Tervo on napakoiden loppukaneettien mestari. (…)  Toivotaan ettei Tervon teos jää vain pohjoisen kirjallisuuden merkkipaaluksi vaan saa ansaitsemaansa valtakunnallista huomiota. Jarkko Lauri/Kaltio.

 

HERÄÄMISIÄ SUUREN KELLON SISÄLLÄ (2013)

Runoja ajasta ja hetkistä.

.

en ikävä kyllä voi toimia tulkkina
loukkaamatta kokijan oikeutta

paeta narsistisia loukkauksia joita
taide meissä kaikissa tuottaa:

olemme pieniä ja käsittämättömiä
luontokappaleita jotka sähköttävät
navat punaisina kärpästen kanssa

tai voimme kokea ettemme ole
maailmankaikkeudessa pelkästään
yksin mutta myös olematta

Heräämisiä suuren kellon sisällä on Jukka Tervon kuudes runokokoelma.

 

MIES KATSOO IKKUNASTA (1995)

Akustisia lauluja tosiasioista; toisessa kitarassa Jonne Kulluvaara.

 

VALOSORMUS (2006)

Neljän laulun levy, jossa iso bändi pauhaa, mutta ei ihan koko ajan.

 

ESKO KOSKELA - LAULUHOMMIEN HALLITSIJA (2013)

Kehitysvammaisen syntymästään sokean Esko Koskelan vuonna 1976 äänitetty, 2013 julkaistu levy, jossa hän laulaa itse tekemiään tekstejä osuvasti ja hauskasti. Levyn tuotto menee suoraan kehitysvammaisten musiikkitoiminnan tukemiseen.

 

TERÄSKITARA - MUSIIKKITERAPIA NUORUUSIÄSSÄ (2003)

Kliiniseen materiaaliin perustuva teos nuoruusiän psykoterapeuttisen musiikkiterapian ydinkysymyksistä. 550 sivua. Tilaa Psykoterapiasäätiö Monasteri

Nuorisokulttuurin Kalevala? Kirja on hieno lukukokemus myös siksi, että se avaa kokeneen musiikkiterapeuttiekspertin teoreettis-filosofisen ajattelun lukijan tarkasteltavaksi. samalla nousee hienosti esiin myös kirjoittajan toimiva työyhteisö nuorten läheisten ja hoitavan tiimin kanssa, joka on ehdottomasti yksi onnistuneen musiikkiterapia kulmakivistä. Kirjan julkaiseminen on kulttuuriteko. Suosittelen teosta lämpimästi erityisesti nuorisotutkijoille, sillä nuorisokulttuurin myyttinen maisema on kirjassa hyvin esillä. Prof. Kimmo Lehtonen/Nuorisotutkimus.

 

ÄMPÄRIN RÄMINÄ (2009)

Runoja sielun ja ruumiin etsinnöistä ja Oulusta. Tilaa ntamo: Jukka Tervo: Ämpärin räminä

Jukka Tervo on yksi Suomen aikalailla näkymättömiä runoilijoita, josta näyttää kypsyvän kirjoittaja suomalaisen runouden parhaimpaan kaartiin. Monin osin hän on jo siellä.(…) Visuaalisesti kuin kuiskaten koetut kuvat, kaikessa yksinkertaisuudessaan vapauttavat mielen liikkeet ja herättää liikuttuneisuutta. Tällaiset runot nostavat Tervon tämän hetken suomalaisen runon kärkeen. Suru ja menetys löytää sisäisen ulkoisesti nähtynä. Kun suuri ja syvä kohtaa elämän, kieli haluaa olla yksinkertainen. Riitta Sirola/Lääkäri ja vapaa-aika.

 

CURT COBAINILLA OLI MASU KIPEÄ (2008)

Nuoruuden, kärsimyksen, kitaroiden ja kaupunkien runoja. Tilaa ntamo: Jukka Tervo: Kurt Cobainilla oli masu kipeä

 

KAKSITOISTA SINISTÄ KUUTA (2007)

Näissä runoissa soi Jean Sibelius, Jan Garbarek, unet ja kuolema. Tilaa ntamo: Jukka Tervo: Kaksitoista sinistä kuuta

 

EI KOSKAAN, AINA (1997)

Moniaikainen runoteos äkkisyvästä, sadonkorjuusta ja paluusta. Tilattavissa minulta.

 

ZERKALO (1995)

Ensimmäinen runokokoelmani. Chopin, Tarkovski ja kuparikolikoita suusta.Tilattavissa minulta.

Nurmikko ratisee jalan alla
kuin näkkileipä.
Käärme sylkee horsmien varsiin.

Kesä ruostuu.

049606
8 © LOK 2012 Jukka Tervo