Kirjoja, kilpailuja, jyviä ja akanoita

24 Lok
24.10.2017

Luovuutta ja taidetta ei voi kilpailuttaa, 110 metrin aidat –kisan voittaja on helppo tarkistaa maalikamerasta, kirjallisuuden, kuvataiteen, musiikin, elokuvan yms. ”voittajaa” ei. Aina on kyse makuasioista, henkilökohtaisista valinnoista ja myös tyylilajeista. Itse voin pitää J. S. Bachista ja Creedence Clearwater Revivalista ilman ristiriitaa, moni voi, ja voi olla vaikea löytää Veikko Huovisen ja Alice Munron välillä mitään mitattavia eroja koska niitä ei ole.

Uutukaisen juuri vaiheessa oleva Pohjois-pohjanmaan Botnia-kirjallisuuspalkinnon idea lienee sama kuin muidenkin kisojen; nostattaa mielenkiintoa kirjallisuutta ja varsinkin paikallisia kirjailijoita kohtaan ja näin saattaa tapahtuakin. Lehdet voivat kirjoittaa ehdokkaista ehkä hieman enemmän ja ostava ja lukeva yleisö saattaa löytää uutta luettavaa valtakunnallisten julkkiskirjailijoiden rinnalle. Tai sitten ei.

Palkittu, varsinkin aloitteva taiteilija voi saada kilpailussa menestymisen kautta rahapalkinnon lisäksi aivan uutta tuulta luovuuden purjeisiin; tulla nähdyksi, arvostetuksi ja kannustetuksi.

Kilpailuiden varjopuoli on tietysti se että jäävätkö kisan ulkopuolelle pudotetut kirjailijat aivan unohduksiin ja/tai kokevatko he olevansa silloin toisen luokan kirjailijoita? Onko kirjallinen raatieliitti valinnut ”parhaat” jyvät ja akanat heitetään hukkaan? Ja ehkä vieläkin tarkemmin; onko valintoja tekevä taho nostanut itse itsensä – tahtoen tai tahtomattaan  – arvioimaan hyvää ja huonoa? Ja varmaankin huomanneet ettei se ole mahdollista ja voisin kuvitella sen olevan aika epämukavaakin. Jos ei ole valta-addikti.

Kirjailijalle on tärkeää tulla huomatuksi, hän tarvitsee palautetta, ja toivoo tietysti julkisuutta myös siksi että kirjaa ostettaisiin, ja voihan sillä olla merkitystä apuraharintamillakin. Erityisesti Finlandia-kilpailussa ehdokkuus ja varsinkin voitto tuo suuren joukon lukijoita mukanaan. Mutta ajatus että voittaja olisi paras on naurettava. Ainakin itselläni on monta Finlandian voittanutta kirjaa jäänyt kesken. Ei suurella kohulla isolla kustantajalla julkaistu kirja ole automaattisesti ”hyvä”. Toki näin voi olla ja usein onkin, mutta ei välttämättä. Ja toisinpäin; pienen porukan julkaisupolitiikka voi tuottaa ihan häröä hippikuraa, mutta riskejä otetaan!

Vaikka taiteilija tarvitsee tukea ja palautetta ei hän viimekädessä voi antaa toisten määritellä itseään; hän luo maailman, kirjan, taulun, laulun, näytelmän, elokuvan ilman ajatusta siitä onko hän kilpailukelponen.

Harmillista jos ja kun niin sanottu ”suuri yleisö” luo mielikuvan, kollektiivisen illuusion, julkisuuden kautta ja avulla, ts. kun teos palkitaan se muuttuu hyväksi, vaikka eihän sen sisältö muuttunut miksikään, ei paremmaksi eikä huonommaksi. Onko kaksi kuuntelukertaa netissä saanut laulu huonompi kuin kuusi miljoonaa kertaa kuunneltu?

Minulta kysyttiin kerran, no aika usein, mitä pidän rap- ja hip hop-musiikista? Vastauksia on ainakin kaksi: musiikkiterapeuttina pidän paljonkin; siinähän vihaiset, ja joskus surulliset nuoret, ja vähän vanhemmatkin, etsivät sanoja ja ilmaisua itseään koskettavista asioista. Ja se toinen: suhtaudun rappiin samalla tavalla kuin minun vanhempieni Humppa-Veikot -sukupolvi Black Sabbathiin.

Taisin eksyä aiheesta. Siis.

Kustantaminen on tietysti kaupallista toimintaa kuten lehtien julkaiseminenkin. Suurten kustantamojen teosten saama julkisuus ja mediasatsaus ja –osaaminen polkee alleen pienen levityksen teokset. Tätä asetelmaa moni vaihtoehtoinen kustantamo mm. Leevi Lehdon ntamo pyrki ja onnistuikin ravistelemaan. Hän julkaisi pienilevikkistä kirjallisuutta hyvällä sykkeellä sisältö edellä, mm. minun kolme runokirjaani. Jarkko S. Tuusvuori jatkaa Leevin perintöä lupaavissa merkeissä. Esimerkiksi teos Antologia Suomen Psykoanalyyttisen Yhdistyksen 90-vuotisjuhlakirja (2017) on komea teos ulkoa ja sisältä. Mutta silti: kustantamot ja lehtien kulttuuritoimittajien esiraati päättää mikä teos saa julkisuutta, eivät lukijat. Jotkut kirjakustantamot ja lehtitalot ovat omistussuhteessa toisiinsa.

Jos kilpailluja on pakko olla, olisi kovasti mukavaa että valinnat perustuvat kaunokirjalliseen sisältöön eikä ulkokirjallisiin arvoihin. Saako myös vaihtoehtoisten tuottajien teokset mahdollisuuden löytää lukijoita julkisuuden mediasuodattimen läpi? Kysymys taitaa pitää sisällään vastauksen.

Kirjan laadun ratkaisee loppupeleissä lukija. Kirja on hyvä jos hän tulee siitä kosketetuksi.

Suomen kielikeskus kertoo mitä nämä akanat ovat jos joku ei tiedä: akanoiksi sanotaan yleiskielessä jyvästä viljaa puitaessa irronneita suomuja, savolais- ja kaakkoismurteissa taas jyvistä jauhettaessa irronneita kuoria. Köyhä kansa on joutunut syömään nälkäänsä akanaistakin puuroa tai leipää.

 

 

Tagit: , , , , , , ,
0 komm

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

049606
8 © LOK 2012 Jukka Tervo