Nuori kapinallinen isää etsimässä

Nuorisopsykoterapian erityiskysymyksiä 9. Nuorisopsykoterapiasäätiö. Helsinki 2007.

Nicolas Rayn klassikkoelokuva Nuori kapinallinen (Rebel without A Cause, 1955) pohjana ovat Rayn kokoamat lehtiartikkelit nuorisorikollisuudesta ja vankilapsykologi Robert M. Lindnerin vuonna 1944 julkaisema kirja Rebel without A Cause: The Story of Criminal Psychopath. Ray itse oli kirjoittanut myös luonnoksen Blind Run, joka käsitteli juuretonta nuorisoa ja rikollisuutta Los Angelesissa. Lindnerin kirja oli kaunokirjallinen valikoima häiriintyneitä nuoria kuvaavia tapausselostuksia, joilla ei ollut mitään tekemistä elokuvan kanssa.

Nuorta kapinallista on vaikea katsoa aikaansa 1950 -luvun puoltaväliä vasten; niin paljon on muuttunut yhteiskunnassa ja maailmassa vaikka kasvaminen lapsesta nuoreksi ja edelleen aikuiseksi on aina ollut olemassa. Nuori kapinallinen on jättänyt lähtemättömät merkkinsä nuoriso- ja rockkulttuuriin. Tarkastelen sitä nyt nuoruusiän kehityksen kautta ja ennen kaikkea isän merkitystä korostaen.

Elokuva alkaa näkymällä autiosta öisestä kadusta. James Dean peittelee hilpeässä humalassa vedettävää lautasia yhteen takovaa leluapinaa likaisella paperilla. Elokuva kertoo seuraavasta 24 tunnista.  Nuoresta kapinallisesta on poistettu sen alkuperäinen alku. Siinä poikajoukko pahoinpitelee lahjoja kantavan aikuisen miehen. Tapahtumasta on jäljellä vain kadulla lojuva lelu, edellä mainittu leluapina. Isänmurha tapahtuu siis ennen kun elokuva alkaakaan. Toinen asia joka puuttuu on rockmusiikki. Elvis keksii sitä parhaillaan, nuoruus on jo keksitty. Muuta ei puutu.

Yöllä: poliisiasema

James Dean on Jim joka kohtaa elokuvan kaksi muuta päähenkilöä poliisiasemalla, jonne hänet on tuotu juopumuksen takia. Judy (Natalie Wood) on vaeltanut öiseen aikaan kadulla katkerana siitä ettei isä häntä enää rakasta. Judy sanoo nuorisojaoksen poliisille Raylle isän haukkuneen häntä hutsuksi ja pyyhkineen väkivalloin huulipunan hänen kasvoiltaan. Poliisi kysyy olikohan tämä ollut aivan tosissaan.
– Kyllä. Ei. En minä tiedä, Judy itkee.

Katsoja näkee syvän isärakkauden ja kaipuun tytön kasvoilta.

Kolmikon viimeinen jäsen Plato (Sal Mineo) on ampunut koiranpentuja tietämättä itsekään miksi. Hänen äitinsä on jälleen matkoilla ja isä on poissa; vanhemmat eivät asu yhdessä. Rahasta ei ole puutetta. Poika on jätetty tummaihoisen lastenhoitajan hoiviin. Jimin vanhemmat ja isoäiti tulevat juhlista selvittelemään poikansa sotkuja.

Jimin isä on säälittävä epävarma ja mielistelevä naisten ylikäveltävä pehmo. Poliisiupseeri Ray vie pojan etäämmälle alituiseen riitelevästä ja ristiin puhuvasta perheestään.

– Te revitte minut palasiksi!  Jim huutaa vanhemmilleen.

Rayn toimistossa pojan uhmakas pelleily loppuu ja aito, vihainen ja pettynyt poika tule esiin. Jim yrittää lyödä Rayta, mutta tämä laittaa pojan helposti lattiaan. Poliisi ei kuitenkaan nöyryytä ylivoimallaan poikaa. Käy ilmi että perhe on muuttanut lukuisia kertoja Jimin jouduttua vaikeuksiin mm. tämän pahoinpideltyä jonkin pojan.

– Laittakaa minut lukkojen taakse ennen kuin satutan jotakuta! Jim huutaa.

Tätä poliisi ei aio kovin kevein perustein tehdä. Ray pyytää häntä hakkaamaan pöytää ja näin tapahtuu. Nyt Jimin paha olo tulee ulos ja hänellä on kuulija, joka ei hätkähdä pojan aggressiosta, mutta ei myöskään anna lyödä itseään.

– Jos sinulla alkaa keittää tule puhumaan minun kanssani, milloin vain, yöllä tai päivällä, poliisi sanoo.

Hän ja poliisiasema ovat turvallisia ja selkeitä; kun Jim ulisee ärsyttävästi aseman odotustilassa tulee palaute poliisilta heti ja suoraan: täällä et ulise! Ja mitäpä muuta ulina on kuin kontaktin hakua: kontakti on löytynyt.

Elokuva on esitellyt kolme eksynyttä nuorta; isärakkautta kaipaavan Judyn, koiranpentuja tappanee Platon sekä uhmakkaan Jimin sekä joukon aikuisia: Jimin hössäävät vanhemmat ja Rayn, selkeän ja luotettavan poliisin. Jimin perheessä isä on ajettu kahden naisen, äidin ja isoäidin, voimin nurkkaan – ja joka on antanut sen tapahtua – ja jossa pakeneminen on aina ollut ainoa keino välttää vaikeuksia. Karikatyyrimaiset vanhemmat puhuvat koko ajan mutta eivät kuuntele, ja poika on yksin niin kuin tuon ikäinen ilman ystäväpiiriä elävä poika aina on samalla isälujuutta kasvunsa tueksi huutaen; siihen on jo vastattu, ei kotona vaan poliisiasemalla.

Aamulla: Jengi

Seuraavana aamuna Jim tutustuu Judyyn ja hänen jengiinsä jota johtaa väkivaltainen Buzz, Judyn poikaystävä. Koulun retkellä planetaarioon Jim yrittää laskea leikkiä ja joutuu jengin silmätikuksi. Plato varoittaa Jimiä Buzzin jengistä samalla Jimiin tarrautuen. Planetaariossa käydään läpi maailman syntyä ja tuhoa kuin kysyen onko kasvamisessa mitään mieltä kun kaikki kuitenkin päättyy? Ollaan lapsuuden lopun, ajankulun realiteettien vääjäämättömyyden edessä.

Buzz ärsyttää jenginsä tukemana Jimiä puhkaisemalla tämän auton etukumin. Jim ihmettelee mitä Judy tekee tällaisessa porukassa. Tytön ylimielinen suoja alkaa murtua. Seuraa Jimin ja Buzzin puukkohippa Planetaarion takana. Jimiä ei sanota pelkuriksi. Hän ei halua tapella mutta ei myöskään aina paeta. Buzz jää alakynteen. Uusi yhteenotto sovitaan illalla kahdeksan aikaan meren rannalla jyrkänteellä; silloin ajetaan pelkuriajot. Buzz alkaa kunnioittaa Jimiä ja mahdollinen uusi ystävyys orastaa.

Illalla: Judy ja Jim

Judyn kotona näytellään kohtaus, jossa hän yrittää lähestyä isää kuin pikkutyttö. Isä torjuu tämän jo nuoren naisen lähentelyt ahdistavana. Pikkuveljen saama huomio herättää tytön kateutta kuin kysyen miksi ei aina saa olla lapsi? Isä sanoo tytön olevan liian vanha tuollaiseen.

– Mistä lähtien, siitä kun täytin 16? Judy kysyy yrittäen suukottaa isää.

Tämä läppää tyttöä kasvoihin ja Judy loukkaantuu ja pakenee. Äiti yrittää selittää isälle kuinka tämä muuttuminen kuuluu ikään.

Jim tulee puukon raapaisuista verisenä kotiin isän kontatessa ja siivotessa käytäviä esiliina yllään. Esillepano on irvokas: sodan jälkeisen ajan amerikkalainen mies essu yllään siivoamassa vaimonsa moitteita peläten. Jim yrittää kysyä neuvoa kuinka säilyttää kunniansa.

– Mietitään ajan kanssa ja tehdään lista… isä yrittää.
– Haluan vastauksen nyt! Jim huutaa ja poistuu etsimään sitä itse.

Kysymys on siitä kuinka voittaa oma pelkonsa. Aina ei voi paeta. Jim tekee itse ratkaisunsa ja kuin symboliksi sille hän laittaa ylleen elokuva loppua hallitsevaksi muutossymboliksi punaisen takin kenties, vihan, rakkauden, itsenäistymisen ja uhman merkkinä.

Judy kiinnostuu Jimistä. Plato valehtelee Judylle kuinka hyvä ystäviä he Jimin kanssa ovatkaan, kuinka he metsästävät ja kalastelevat yhdessä. Buzz ja Jim ajavat kohti jyrkännettä; kumpi hyppää ensin on pelkuri. Jim hyppää, Buzz ei. Hänen hihansa juuttuu auton oven kahvaan ja hän syöksyy autonsa mukana jyrkänteen reunan yli rantakivikkoon.

Rohkeusriitti muuttui todeksi, taistelu kunniasta ja tytöstä johti toisen kuolemaan. Jim lähestyy Judya ja tämä vastaa lähestymiseen. Kolmen hengen Buzz, Jim ja Judy muuttuu Jim-Judy-Plato asetelmaksi. Plato yrittää korjata rikkimennyttä isäkuvaansa tarrautumalla Jimiin, Jim ja Judy ovat löytämässä toisistaan läheisyyttä ja rakkautta ajelehtivan yksinäisyytensä sijaan.

Yöllä

Yöllä kotona Jim juo maitoa suoraan pullosta koko valkokankaan leveydeltä. Poika kertoo tapahtuneesta ja pyytää isää puolelleen äitiä vastaan halutessaan olla kerran elämässään rehellinen ja ilmoittautua poliisille kantaakseen vastuunsa.
– En ole koskaan tehnyt mitään oikein!
Vanhempien mielestä se tuhoaisi hänen elämänsä. Äiti huutaa:
– Nautitko meidän häpäisemisestä? Olin miltei kuolla sinua synnyttäessäni! Me muutamme!
– Isä, ole puolellani! Jim pyytää.
Vastausta ei tule. Jim suuttuu ja kuristaa isäänsä. Äiti tulee väliin ja huutaa.
– Haluatko tappaa isäsi?

Poika päästä irti ja potkaisee mennessään (isoäitinsä?) muotokuvan rikki. Molemmat vanhemmat on nyt tuhottu. Pyrkimys saada voimaa ja miehisyyttä samaistumalla vahvaan isään epäonnistui ja poika jäi yksin.

Jim haluaa turvata Rayhin, nuorisojaoksen poliisiin, mutta hän ei ole paikalla. Ray on ainoa empaattinen ja luja aikuinen koko elokuvassa ja – kuinka ollakaan – etunimeltään sama kuin elokuvan ohjaaja sukunimeltään. Jengiläiset etsivät Jimiä kostaakseen. Vanhan jengin “isän” Buzzin – asosiaalisen samaistumisen kohteen, joka määräsi porukan pahat teot – kuoltua väkivaltainen lohikäärme luo uuden pään, uuden johtajan. Elokuvassa kuvataan tarkkanäköisesti kuinka osa jengistä menee vain mukaan asosiaalisen johtajan imussa; osin pelkoon, osin oman päämäärättömyyden ja tahdon puutteen sanelemana. Kaikki jengissä eivät ole asosiaalisia.

Judy käy kotona ja halaa pikkuveljeä, johon voi nyt siirtää läheisyyden kaipuutaan isästä ennen kuin ne siirtyvät Jimiin. Hän yrittää nukkua mutta ei saa unta. Jim soittaa poliisiasemalta Judyn kotiin, mutta isä ei tunne ketään Jimiä. Kun poika ajaa kotiinsa Judy odottaakin häntä kadulla. Kumpikaan ei halua mennä kotiinsa “siihen hullujenhuoneeseen”. Tapahtumat jyrkänteellä ja pettymys omiin vanhempiin  sekä orastava läheisyys yhdistävät heitä. Jim muistaa tyhjän kartanon, josta Plato mainitsi: pesä uudelle rakkaudelle on löytynyt.

– Voit luottaa minuun, Jim sanoo.

Eroottinen jännite kasvaa, Judy nyökkää.

Yöllä: autiossa talossa

Plato pakenee jengiä ja ottaa pistoolin mukaansa. Myös hänelle tule mieleen mahdollisuus että etsityt Jim ja Judy olisivat kartanossa. Platon sinne saavuttua alkaa kotileikki: ensin nuoret leikittelevät ajatuksella mahtaako nuoripari hankkia lapsia. Tämän voi Judyn kohdalla nähdä pikkuveljen hellittelyn muunnelmana, mies-naisliiton herättämänä uutena tuntemuksena nyt isästä Jimiin sijoitettuna. Platolle se merkitsee lapsen roolia. Nuoret parodioivat vanhempiaan kuinka lapset tulee jättää erilliseen tilaan, upotettuun lasten huoneeseen (tyhjä uima-allas). Lapset ovat meluisa ja inhottavia.

– Mitä teet itkeville lapsille? Judy kysyy Jimiltä.
– Hukutan ne kuin koiranpennut, Jim vastaa.
– Täällä ette edes huomaa niitä. Kun ne lukitsee tänne niitä ei tarvitse edes tavata saati sitten jututtaa. Ei lapsia jututeta, niitä komennetaan.

Keskustelussa vilahtaa nuoren yleinen kokemus siitä etteivät vanhemmat enää ymmärrä, mutta myös vielä vakavampi pohjavirta; Plato kertoo omista kokemuksistaan hylättynä lapsena.

Nuoret leikkivät tyhjässä altaassa kunnes Jim kellahtaa puutarhan sohvalle pää Judyn sylissä. Plato tulee lattialle lähelle istumaan. Hän kertoo kuinka kuuli ihan pienenä kuinka vanhemmat aina riitelivät.
– Kuinka voit muistaa niin vanhoja asioita? Itse muistan tuskin eilistä, Jim kysyy.
– Ihan helposti. Kävin kallonkutistajalla, se pani muistamaan, mutta maksoi liikaa ja äiti laittoi rahat Hawaijin matkaan, Plato sanoo.
Nyt hän sanoo olevansa onnellinen kun ei ole yksin.
– Kunpa voisin jäädä tänne.
Kun Judy kysyy missä isäsi on Plato väittää isän olevan kuollut, Kiinan meren sankari, mutta Jim muistaa hänen sanoneen että isä on iso kiho New Yorkissa.
– Ai sanoinko? Ihan sama jos se olisi kuollut, Plato toteaa ja kellahtaa lattialle, Judy hyväilee kevyesti pojan hiuksia ja hyräilee kehtolaulua.

Poika nukahtaa lapsen lailla saman tein. Jim ja Judy peittelevät hänet ja lähtevät tutkimaan taloa. Eräässä huoneessa nuoren tunnustavat rakkautensa. Judy kertoo haaveillensa turvallisesta ja kiltistä kaverista, joka ei pakene kun häntä tarvitsee.

– Joka on Platon ystävä, vaikka kukaan muu ei pidä hänestä. Se on vahvan ihmisen merkki.

Nuoret ihmettelevät kuinka rakastaminen onkaan helppoa.

– Emme koskaan ole enää yksin. Emme koskaan, Judy sanoo.
Tunnesiteet vanhemmista ovat siirtyneet nyt ikätoveriin.

Kuolema

Kolme jengiläistä löytävät Jimin auton, talon ja Platon nukkumasta. Plato pakenee, piiloutuu ja peloissaan ja epätoivoisena ampuu erästä jengin jäsentä. Hän ampuu hädissään myös Jimiä, mutta ei osu.

– Miksi jätitte minut! Anna minun olla! Et ole isäni! Plato huutaa ja juoksee pihalle.

Siellä odottavat talon löytäneet poliisit, Plato juoksee metsään, ampuu kohti poliiseja ja poliisi vastaa varoituslaukauksilla ilmaan. Myös Jim ja Judy seuraavat Platoa metsään ja lopulta sisälle Planetarioon. Ollaan uudelleen maailman synnyn ja tuhon äärellä.

Jim yrittää puhua Platoa pois – mitään peruuttamatonta ei ole vielä tapahtunut. Hän huijaa Platon aseen panokset itselleen ja tarjoaa takkiaan suojaksi kuten teki jo poliisiasemalla elokuvan alussa. Plato menee paniikkiin ja juoksee ase kädessä ulos rakennuksesta. Poliisi ampuu hänet. Jim itkee Platon ruumiin äärellä ja laittaa pojalle lainaamansa punaisen takin vetoketjun kiinni:

– Hän paleli aina.

Paikalle Rayn kanssa tullut Jimin isä lupaa olla pojan tukena ottaa seuraukset vastaan yhdessä:
– Yritän olla niin vahva kuin haluat, isä sanoo ensimmäistä kertaa kysymättä vaimoltaan lupaa mielipiteisiinsä.
Jim sanoo äidille ja isälle:
– Tämä on Judy. Ystäväni.
Ja kävelee tyttö kainalossaan poliisiautoon.

Elokuva antaa monia mahdollisuuksia lähestyä nuoruusikäisen kasvupyrkimyksiä. Jos tiivistämme Platon, Jimin ja Buzzin hahmot yhden nuorukaisen ominaisuuksiksi ja kehitykseksi voimme nähdä Platossa esinuoruusikäisen äidissä kiinni olevan feminiinisen miessamaistusta ja rakkautta etsivän pojan. Buzz edustaa puolestaan asosiaalista tietä fallisena, piittaamattomana, uhoavana ja väkivaltaisena laumasieluna. Jim kamppailee irtaantumisen kivun kanssa surun, pettymyksen ja vihan tunteissa. Hän kykenee hylkäämään vanhempiensa keinot, pitää etäisyyttä Platon feminiinisyyteen ja Buzzin asosiaalisuuteen.

Vanhemmistaan irrottautuva nuori putoaa siihen sisäiseen tyhjiöön, autioon taloon – kuten elokuvassa aivan konkreettisesti tapahtuu (kts. mm. Tervo 1991) –  johon jokainen kasvava nuori putoaa ennen kuin on saavuttanut uuden kehitysvaiheen. Tyhjyyden tunne ja sitä seuraava masennus tekevät uuden kasvu mahdolliseksi antaen tilaa uuden rakkauskohteen löytymiselle. Jimin kehityksessä Platon kuolema merkitsee lapsuuden kuolemaa, äitisamaistuksesta luopumista maskuliinisuuden eduksi ja astumista lapsuuden kolmenhengen asetelmasta uuteen kahdenkeskisyyteen ikätoverin kanssa.

Platon kuolema merkitsee uutta kohtalonyhteyttä Jimin ja Judyn välille, varmuutta siitä että niin rakkaus kuin kuolema ovat nuoruusiässä totta; kukaan ei suojele sinua jos et tee sitä itse. Lapsuus ja leikin aika ovat lopullisesti ohi, poliisilla on oikeat panokset aseissaan, on aika kävellä omilla jaloilla ilman vanhempia oman ikäisen kanssa, jonka läheisyys lohduttaa ja joka ymmärtää.

Plato on avuton mielikuvitusmaailmassa elävä epätoivoinen ja yksinäinen poika. Kun riittävää hyvää ei ole tarjolla se luodaan itse kuvittelemalla. Päätyikö hän tappamaan koiranpentuja kostaakseen pienemmilleen omaa hylätyksi tulemisen kokemustaan; olen se, joka on suuri ja jolla on valta? Sadismilla on myös osansa varhaisnuoruusikään kehityksessä, jolloin heränneet seksuaaliset impulssit etsivät reittiä uuteen kehitykselliseen integraatioon. Plato etsi nälkäisesti idealisoinnin kohdetta kasvunsa avuksi. Jos on jäänyt ilman suojaa ja tätä kautta samaistumista suojaavaan henkilöön, ei osaa myöskään itse suojata itseään, toisista puhumattakaan.

Myös Jimille on asosiaalinen ratkaisu tarjolla, mutta hän ei ole asosiaalinen; hän ei halua oman väkivaltaisuutensa toistuvan, hän häpeää sitä. Jim haluaa olla mies, kantaa vastuunsa myös pelkuriajoista, vaikka isä ja äiti kehottavat pakenemaan. Hän ymmärtää myös Platon lapsellisuuden ja haluaa suojella tätä. Isänkaipuun kokenut tietää sen arvon.

Jimillä on sisällään isä joka on kuin äiti, mutta Jim ei ole luopunut toivosta isän suhteen, vaikka ei saakaan vastakaikua. Taikoiko (äidin)maidon juominen pelkuriajojen jälkeen paikalle lapsuuden äidin? Nyt eivät äidin keinot enää auta. Olisi ollut isän vuoro astua pojan tueksi. Elokuvan alun lelun peittelykohtauksen voi kokea myös lapsuuden loppuna, huolenpidon kohteena olemisen ajan päättyminen. Kaikki nuoret etsivät vilpittömästi ja aidosti totuutta; totuutta itsestään, vanhemmista, maailmasta. Nuori etsii sitä itseään, joka ei enää ole vanhempien varassa vaan omissa käsissä. Milloin tiedän kuka oikein olen?

Nuori tarvitsee vanhempiaan rakkaus-  ja samaistumiskohteena ja erityisesti isää selkeänä rajat vetävänä ennustettavana turvana. Vesa Manninen kirjoittaa kirjassaan Pojan polku, isän tie (1991, 47) varhaisesta miehisestä liitosta ja kuinka sen avulla pojalle avautuu mahdollisuus irtaantua lapsuuden äidistä. ”Epäilyn ja hädän hetkinä vahvan isän turva on aina käytettävissä, ja joskus välttämätön ja usein toivottu paluu hoivaavan äidin symbioottiseen syliin ei muodostu nielaistuksi tulemisen uhaksi, vaan poika voi antautua tilapäiseen riippuvuuteen tai äitiin samaistumiseen luottaen siihen, ettei hän niihin enää juutu”. Poika tarvitsee isää lujuuden löytämiseksi itsestään, maskuliinisuuden, turvan ja suojan. Winnicottin kirjassa The Child, the Family and the Outside World (1964) kuvaus isän osuudesta lapsen elämään havainnollistaa elävästi ilmaisun “lapsi käyttää objektia” sisältävän ajatuksen: “…isän antama tuki… sallii myös lapsen tuhoavuuden, sillä on turvallista olla tuhoava, kun voi potkia jotain tuhoutumatonta.” Isään kohdistettu aggressio auttaa lasta löytämään omansa ja tukee hänen kehitystään jos se ei karkaa väkivallaksi tai sadismiksi. Tässä kohdin Ray oli mies paikallaan. Vaikka Jim raivostuessaan yritti kuristaa isäänsä tämä ei kuollut, eikä hylännyt poikaansa vaan on elokuvan lopussa käytettävissä, ei enää vastuuttoman ja äkkipikaisen lapsen isänä vaan nuoren miehen tukena. Isä on sittenkin käyttökelpoinen objekti.

Judyn isä on rakastava mutta ymmällä tytön kehityksen suhteen. Nuoruusikään astunut tyttö tarvitsee isän hyväksyvää katsetta, että tytär on kaunis ja hyvä myös nuorena naisena. Juuri tähän kasvun kohtaa Judy sai haavan riidassaan meikkaamisesta isänsä kanssa. Äiti on sivummalla mutta tietää tytön kehityksestä paljonkin. Seksiä tässä viattomassa elokuvassa on hyvin vähän, vaikka tyttöjen kireät puserot pullottavatkin terhakkaasti ja Jimin katse sipaisee useaan otteeseen Judyn rintoja. Judy suukottaa Buzzia viattomasti, yrittää suukottaa myös isäänsä ja Jimin ja Judyn välillä nähdään yksi rakkautta ja läheisyyttä huokuva suudelma.

Yksin jätetty Plato oli umpikujassa, hän oli joutunut luomaan negatiivisen minäkuvan; kukaan ei pidä hänestä, paitsi ehkä Jim. Tumman hoitajan huoli ja kyyneleet Platon kohtalosta ovat syviä ja aitoja; hän tietää pojan hädän ja myös sen ettei pysty korvaamaan Platolle tämän menetyksiä.

Platolla on sisällään hänet hylännyt isä, joka ei ole elävänä mielikuvana pojan puolella vaikeuksien noustessa esiin, eikä myöskään ottamassa pojan haastetta taistelussa kuka määrää hänen elämästään. Plato ei kykene kasvamaan lapsuuden traumastaan ulos vaan pyrkii toistamalla korjaamaan menettämäänsä lapsena Jimin ja Judyn liitossa. Kun tämä illuusio pettää hän toimii sisäisen tuhon kokemuksensa pohjalta pelokkaana ampuen. Jimkään ei kykene suojelemaan häntä. Epätoivo on liian syvä ja yksinäisyys liian suuri.

Jengi merkitsee jäsenilleen ryhmän suojaa, aggression ja turhautumisen purkamista kohteesta välittämättä, kun taas kahden hengen rakkausliitto Judyn ja Jimin välillä merkitsee luovaa tietä. Jengi oli astunut ikäpolvikuilun yli joukkovoimalla ja seurauksena on anarkia, osalle nuorista väliaikainen mahdollisuus sekoiluun, osalle loppuelämän umpikuja. Jengi tekee temppujaan ehkä osin siksi että edes jokin tuntui joltakin, että kuuluisi johonkin, että olisi enemmän elossa yhteisen kiihtymisen vaaran vyöhykkeellä.

Judy pääsee pois asosiaalisesta ryhmästä ja myös Jim löytää yksinäisyydelleen jakajan. Uusi rakkaus kesyttää nuoren miehen aggressiota ja tekee irtaantumisen lapsuuden vanhemmista mahdolliseksi herättäen toivon paremmasta tulevasta, jota ilman kasvaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta.

Vastakkainasettelu nuoruusiässä on siis välttämätöntä että irtaantuminen lapsuuden tyydytysmuodoista kohti omaa autonomiaa voi syntyä. Viettielämä tulee siirtää vanhemmista ikätovereihin. Uuden kehitysvaiheen äärellä epävarmuuden suojaksi tarvitaan yhteistä ryhmäuhoa ja kaikkivoipaisuuden kuvitelmia niin että kehityshaaste voidaan ottaa vastaan ja tärkeät rakkauskohteet voidaan jättää. Kaapin paikka ei löydy jos kaappi juoksee karkuun, tai menee äidin selän taakse piiloon kuten Jimin isä teki. Äiti on liian heikko vastaamaan pojan huutoon vahvuudesta ja lujuudesta. Läheisyys äitiin voi suistaa suurempaan regressioon ja äitiriippuvuuteen ja tätä kautta ahdistukseen, joka voi johtaa väkivaltaiseen purkaukseen kuten Jimin ja isän yhteenotossa voitiin nähdä – joskus se voi johtaa jopa psyykkiseen hajoamiseen. Jimhän oikeastaan huutaa isälle: tule suojaksi äidin kaikkialle ulottuvia valtalonkeroita ja äitivetoa vastaan!

Judyn isä vetäytyi hämillään tytön läheisyyden nälkää ja näin Judylle syntyi tilaa kohdistaa rakkaus ja intohimo Jimiin. Äidin ja isän makuuhuoneessa on ovi jonka isä laittaa kiinni. Platolla ei vastakkainasettelua voinut syntyä; rakkausobjektit olivat liian kaukana kiivaaseen välittämisen ja tuhoamisen, rikkomisen ja rakentamisen vuoropuheluun johtaen konkreettiseen kuolemaan. Vastakkainasettelua ei synny ilman kiintymystä ja rakkautta; merkityksettömien ihmisten kanssa taistelu on laimeaa eikä lataa sukupolvien välistä kireää tanssia todelliseksi. Sen tanssin nimi on vihaava rakkaus.

Ylihuolehtivat Jimin vanhemmat ovat aivan keinottomia nuoren miehen, ainoan lapsensa itsenäistymiskamppailun kanssa, mutta voi olla että elokuva kuvaa myös pojan itsensä luomaa kuvaa ymmärtämättömistä vanhemmista, nyhveröstä isästä ja tarrautuvasta äidistä. Tekemällä omat vanhempansa väliaikaisesti arvottomiksi on nuoren helpompi luopua heistä. Ja mitä tarkoittaa äidin lause ”olin kuolla synnyttäessäni sinut”? Oliko myös Jim silloin vaarassa kuolla? Tällöin nousee esiin kliinisessä työssä niin usein tehty havainto ”kalliin lapsen”-tragediasta, sen että lasta ylivarjellaan kaikilta uhkatekijöiltä etteivät äidin oma kauhu ja pelot toteutuisi lapsen menettämisen kautta. Kenties isä on näistä syistä kykenemätön ottamaan miehen paikkaa perheessä peläten vaimonsa menevän rikki. Oman äidin eläminen samassa taloudessa saattaisi myös merkitä sitä että vanhemmat itse ovat jääneet syvään riippuvuussuhteeseen edellisestä sukupolvesta eivätkä tästä syystä ymmärrä pojan itsenäistymispyrkimyksiä.

Nuoresta kapinallisesta kirjoittaessa on vaikea pysyä aiheessa. James Deanin legenda ja luovuus tuntuvat koko ajan nousevan aihetta suuremmaksi. Ehkä sama vaikeus olisi ollut käsillä jos Jimin roolissa olisi nähty siihen alun perin suunniteltu näyttelijä Marlon Brando. Voidaan myös kysyä kykeneekö taiteilija koskettamaan yleisönsä haavaa jos hänellä itsellään ei sellaista ole? James, lapsena Jimmy Byron Dean syntyi 1931 kuusi kuukautta vanhempien avioliiton jälkeen. Äiti kuoli syöpään pojan ollessa yhdeksän. Jim siirtyi äidin sisaren hoiviin ja yhteys isään katkesi ja välit pysyivät etäisinä ja viileinä loppuun saakka.

On tärkeä muistaa myös elokuvan valmistumisajankohta. II maailmansota oli päättynyt vain kymmenen vuotta aikaisemmin ja autoritäärisen perheyhteisön päivät alkoivat olla luetut, nuorisokulttuuri ja rockmusiikki ovat syntymässä ja nuorilla oli uusia ajanviettotapoja ja paljon rahaa; Yhdysvaltojen talous nousi ennätysmäisen nopeasti. Myös elokuva oli muuttumassa. Ennen James Deania eivät nuoret miehet olleet näin hyökkääviä ja uhmakkaita, korkeintaan Marlon Brando elokuvassa The Wild Ones (1953), eivätkä valkokankaan miessankarit kuten Cary Cooper tai John Wayne itkeneet.

James Dean ehti tehdä vain kolme elokuvaa: Eedenistä itään 1954, Nuori kapinallinen 1955 ja Jättiläinen vielä samana vuonna. Vasta 26 -vuoden ikäisenä, ennen Jättiläisen ensi-iltaa, hän karautti Porsche 550 Spyderillaan itsensä hengiltä ikuiseksi nuorisokulttuuri-ikoniksi.

Elokuva Nuori kapinallinen kertoo siitä kuinka tärkeää nuorelle on olla aktiivisessa vuoropuhelussa vanhemman sukupolven kanssa luoden ikäpolvikuiluun kuuluvaa vastakkainasettelua, löytää uusia kehitysobjekteja, jättää hyvästejä lapsuuden maailmalle  ja tätä kautta päästä mukaan ikätovereiden kehitysvirtaan (Blos 1962). Vanhempien mahdolliset omat traumat heijastuvat heidän suhtautumisessa lapseen. Pojan kehitykselle on tärkeää että hän voi löytää itsestään isäsamaistukseen liittyvää lujuutta ja maskuliinisuutta niin että hän voi niiden avulla irtaantua lapsuuden riippuvaisuuksista, hallita omaa tuhoamisen voimaansa ja käyttää sitä tulevaisuuden rakentamiseen ja lopulta uuden sukupolven suojelemiseen.

Lähteet:

Blos, P (1962) On Adolescence. A Psychoanalytic Interpretation. New York. Free Press.

Manninen, V  (1991) Pojan polku, isän tie. Helsinki: Kirjayhtymä.

Tervo, J (1991) Autiotalo – varhaisnuoruusikäisen tytön musiikkikokemuksen tarkastelua. Nuorisotutkimus 2/1991, 39-47.

Winnicott, D.W. (1964) The Child, the Family and the Outside World. Tavistock Publications. New York: Basic Books.