Huipulla on aina yksinäistä

eli Keisarin uudet kalvot, Oulu-lehti 2010

Ystäväni Pertti on narsistinen johtaja. Hän tulee johtoon työryhmän ulkopuolelta ja muuttaa kaiken koska tietää kaiken paremmin, näkee kokonaisuudet ja tehdyt virheet. Hänellä on siitä kalvo joka heijastetaan työryhmän kokoushuoneen seinään hiljaisuuden vallassa. Sitten tulee toinen kalvo. Pertti on väitöskirjan tehnyt kalvotohtori. Palkka on suuri. Hän ei ole tehnyt päivääkään niitä töitä joita hän nyt johtaa.

Silloin kun maailma ei pyörikään niin nopeasti siihen suuntaan kuin hän haluaa alkaa työhuoneesta kuulua hirveää kiroilua ja tavarat paiskautuvat seiniin. Huone sijaitsee rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Siellä on iso pöytä. Ennen häntä olisi sanottu kusipääksi.

Valtion tai kunnan toimissa ei Perteistä pääse helpolla eroon. Yksityisellä puolella hän olisi saanut kenkää jo kolmen kuukauden jälkeen ilman erorahaa. Hallituksen puheenjohtaja olisi sanonut että virheitä saa toki tehdä, mutta niistä pitää oppia. Pertti ei opi sillä hän osaa jo kaiken. Tämä on harmillista sillä Pertti on älykäs, ahkera ja kunnianhimoinen väärin ymmärretty arvo- ja muutosjohtaja. Tästä ollaan yleisesti samaa mieltä. Kun hänelle sanotaan että työntekijä on työpaikan tärkein voimavara kokee Pertti olevansa työntekijä.

Kun Pertti tulee tiimin yhteisiin tiloihin kaikki vaikenevat. Se ei ole kunnioitusta. Alkaa pokkurointi. Hän kokoaa ympärilleen hovin. Toiset hän imartelee ja toiset pelottelee puolelleen. Muille tulee hankalat oltavat. Eräs alainen totesi kerran Pertin olevan kuin keisari. Tämä ilahdutti Perttiä. Hän yritti hieman vähätellä saavutuksiaan, olihan työ vasta alussa. Alamaisen lause jatkui ”… jolla ei ole vaatteita”.

Pertti jäi sairauslomalle suunnittelemaan arvostelijan tappamista. Lopulta itsesuojeluvaisto voitti. Hän teetätti sanavalmiilla Brutuksella niin tyhjänpäiväisiä töitä että tämä meni yksityissektorille esimiestehtäviin ja kaksinkertaisti palkkansa. Jälkeenpäin Pertillä oli omituinen olo; hän aavisti etteivät kaikki ihailleet häntä. Hän kutsui tiiminsä mökilleen saunomaan. Kukaan ei tullut. Pertti alkoi suunnitella uraa valtionhallinnossa. Isänmaan kutsusta ei voi kieltäytyä.

Yöllä Pertti näki unen jossa hän kiipesi valtavassa pimeässä kuilussa niljakkaita tikkaita ylöspäin pelastamaan putoamaisillaan olevaa pientä poikaansa. Hän oli kauhusta miltei liikuntakyvytön, ei nähnyt mitään, kuuli vain lapsensa hiljaisen hädän. Lopulta hän sai pojasta otteen mutta ei tiennyt kuinka he pääsisivät hengissä alas. Kahvihuoneessa Pertti avautui – kuten alaistensa ystävän ja hyvän työtoverin kuuluu – ja kertoi unensa. Kukaan ei tohtinut kommentoida sitä. Tiedettiin ettei Pertillä ole lapsia. Itse hän tulkitsi unen kertovan siitä kuinka pitkälle hän on urallaan päässyt vaikka oli elänyt koko lapsuutensa lastenkodissa. Huipulla on aina yksinäistä, hän totesi vakavana.