Tämä artikkeli nousi esiin oikeastaan kahta kautta. Toisaalta kirjani Kevät räjähti käsiin – kirjoituksia nuoruusiästä (2011) herätti muutaman henkilön mielenkiinnon sen ajankotaisuudesta vaikka se on kirjoitettu vuosia siiten. Toisekseen olen tässä jäätyäni pois työelämästä pohtinut kuinka musiikkiterapia ja varsinkin psykoterapeuttinen nuoruusiänmusiikkiterapia on kadonnut keskustelusta kokonaan vaikka niitä on toteutettu useita vuosikymmeniä hyvällä menestyksellä. Nuorten hoidon tilanne ja terapiaan pääsy on paljon vaikeampi kuin kirjaa kirjoittaessani. Psykoterapeuttista näkökulmaa ja käytäntöä ajetaan oikein urakalla komeroon ohut, netti- ja pikahoitojen tieltä. Hesari julkaisi oheisen toimittaja Leena Sandström kirjoittaman jutun 2.11.2011.
”Tuollaistako sinä tosiaan teet työksesi?” Näin kysyi moni tuttu musiikkiterapeutti Jukka Tervolta, kun oli lukenut hänen kirjansa Kevät räjähti käsiin. Lukijat ovat kauhistelleet fiktiivisen teoksen rankkaa maailmaa. Muun muassa nuoruuden kriisejä, väkivaltaisuutta, ahdistusta, tuskaa, vihaa ja raivoa sekä yhteiskunnan välinpitämättömyyttä kuvaavan kirjan teemat ovat Tervolle arkipäivää. ”Monet eivät tiedä, millaisessa myllerryksessä nuoret ovat hoito-organisaatioiden suhteen. Haluan myös tuoda esiin, mitä on asioiden takana. Töitä tehdään kärsimyksen kanssa. Kirjan henkilöt ovat täysin fiktiivisiä, tapahtumat ovat täysin totta.” Oululainen Tervo toimii nuoria hoitavana musiikkiterapeuttina ja työnohjaajana, kirjoittaa sekä ammattikirjallisuutta että fiktiota, soittaa, säveltää ja sanoittaa.
Tie musiikkiterapeutiksi alkoi osin sattumalta. Alle parikymppisenä Tervo meni kysymään töitä kehitysvammalaitoksesta. Häntä ei palkattu hoitotyöhön, mutta bänditaustansa takia hän sai tilaisuuden kehittää musiikkitoimintaa.
”Tykkäsin hirveästi ja tajusin heti, että tämä on minun juttuni.” Myöhemmin hän opiskeli mielisairaanhoitajaksi ja sitten musiikkiterapeutiksi. Töitä hän on tehnyt psykiatrisessa sairaalassa, nuorisopsykiatrian osastolla ja nyt jo parikymmentä vuotta yksityisenä musiikkiterapeuttina. Psykoterapeuttisessa nuorisomusiikkiterapiassa soitetaan, kuunnellaan musiikkia ja keskustellaan. Erityisen hyvin se sopii masentuneille.
”Masennuksessa ihminen joutuu jäädyttämään tunne-elämänsä, eikä mikään tunnu miltään. Musiikki voi herätellä tunteita eloon. Se houkuttelee vuoropuheluun ja antaa luvan itkeä, nauraa, tappaa ja riehua symbolisesti. Eikä musiikkiterapiassa tarvitse soittaa oikein, vaan siinä annetaan fiiliksen tulla.” Nuorten oman musiikin ja sanoitusten kautta voidaan päästä puhumaan kipeistäkin tunteista. Luottamuksen voittaminen on tärkeintä. Se voi viedä vuosia, kun taustalla on paljon pettymyksiä, hylätyksi tulemisen kokemuksia ja epävakaita oloja.
”Nuori eheytyy aina suhteessa toiseen ihmiseen, ja tämä vaatii sitoutumista aikuiselta. Vasta sitten sitä voidaan edellyttää nuorelta.” Nuorten ongelmista ja avun saannin tärkeydestä on puhuttu vuosia. Silti määrärahat ovat jatkuvasti vähissä.
”Terapia avohoidossa on moninkertaisesti laitoshoitoa halvempaa. Ja jos nuori ei kuntoudu työkykyiseksi, se maksaa miljoonia. Avohoidon lisäksi tarvitaan nuorille tarkoitettuja osastoja ja yksiköitä. On tekopyhää hurskastelua olla huolissaan nuorista ja samalla vähentää hoito- ja kuntoutusresursseja. Osastoja yhdistellään ja nuorisopsykiatriaa ajetaan ahtaalle. Länsimaisittain aika vauras yhteiskuntamme säästää ihmisistä.” Lääkehoidon pitäisi Tervon mielestä olla viimeinen, ei ensimmäinen vaihtoehto. Nuorten hoitaminen vaatii erityisosaamista, eivätkä pikahoidot ja kurssit auta suurissa vaikeuksissa olevia.
”Normaaliin nuoruuteen kuuluu alakulo, raivoaminen ja mökötys, mutta vaikea masennus on vaarallinen tauti, jonka kanssa ei leikitä.” Jättikokoisia kouluja ja suuria luokkia Tervo pitää huonona trendinä. Niissä on vaikea huomata hädässä olevia.
Luovuus on aina ollut Tervon elämässä keskeinen asia. ”Taiteen tehtävä on koskettaa, ei opettaa. Luovuus puhuttelee ydintämme”, hän sanoo. ”Luovuuden avulla voi olla kosketuksissa itsessään olevaan hyvään, mutta myös raivoonsa ja tuhoamisen haluunsa. Silloin niitä ei tarvitse toteuttaa todellisuudessa.”
