Kangaspuiston päiväkodissa Oulussa aloitettiin Kuulovammaisten lasten musiikkiterapiakokeiluprojekti talvella 1990. Tarkoituksena oli tutkia musiikkiterapian mahdollisuuksia tukea kuulovammaisten lasten kehitystä päiväkodissa. Projekti lähti käyntiin Oulun Yliopistollisen keskussairaalan kuntoutustutkimusyksikön ja audiofoniatrisen poliklinikan aloitteesta.
Käytännössä tämä toteutettiin kokoamalla Kangaspuiston päiväkodin kuulovammaisten lasten integroidulta osastolta 5 3-5 -vuotiasta lasta. Ryhmä kokoontui 7 kuukauden ajan kaksi kertaa viikossa päiväkodin tiloissa. Ryhmän vetäjinä toimivat musiikkiterapeutti Jukka Tervo ja lastentarhanopettaja Marjo Irjala.
Kuulovammaisten lasten musiikkiterapian pyrkimyksenä oli herättää lasten kiinnostusta ääniä kohtaan, saattaa lapset kosketuksiin oman äänensä kanssa sekä ilmaisemaan itseään eri instrumentein. Käytimme usein matalataajuisia, lähinnä lyömäsoittimia sekä sovelsimme ääniin ja rytmin liittyviä leikkejä vibraatioaistia huomioiden. Musiikkiin perustuva vuorovaikutushan ei ole sidottu sanoihin ja puhumiseen, vaan se käyttää sellaista vaistomaista kieltä, jota lapset, ja erityisesti kuulovammaiset lapset tarvitsevat ja osaavat.
Lähtökohtana pidän lasten luonnollista tapaa käyttää ääntään ja ruumistaan. On tärkeää että lapset ovat musiikkiterapiassa riittävän tiiviisti ja kauan. Kaksi kertaa viikossa tapahtuva musiikkiterapia mahdollistaa jatkuvuuden tunteen säilymisen lasten mielessä ja synnyttää merkityksellisiä tunnesuhteita.
Terapian merkitys kuulovammaiselle lapselle
Tämä alussa oudolta tuntuva yhdistelmä – äänet ja kuulovammaiset – toimi mainiosti. Musiikin vuorovaikutukseen ja itseilmaisuun houkutteleva puoli on olemassa myös kuurojen ja kuulovammaisten kanssa toimittaessa. Musiikilliselle toiminnalle on ominaista fyysinen aktiivisuus, motorinen hallinta ja spontaanisuus. Erityisesti lasten kanssa siihen liittyy innostuneisuus, oli se sitten kiihtynyttä riemua tai kiukusta syntynyttä ahdistuksen purkamista. Myös keskittynyt yhteistyö saa tukea musiikillisiin leikkeihin puetusta harjoituksista.
Musiikkiterapialla vaikutti projektin kuluessa olevan merkitystä lasten kehitykseen, ja sen heijastusvaikutukset integroidussa ryhmässä sekä päiväkodissa ylipäätään olivat merkittäviä. Jotkut lapset saivat aivan uutta innostusta paneutua myös puheterapiaan.
6-vuotias Pertti lähti mielellään puheterapiaan vasta musiikkiterapian alettua. Puheterapiassa hän etsi heti soittimet esiin. Musiikkiterapiassa teimme rytmiharjoituksia myös omalla äänellämme. Hyvin vähän ääntään käyttänyt Perttikin uskaltautui etsimään itse tuottamiensa korkeiden ja matalien äänien värähtelyä tunnustelemalla päälakeaan ja rintakehäänsä. Hän etsi niitä myös minun päälaelta ja rintakehästä ja halusipa toistenkin lasten kokeileva omaa sointiaan. Musiikkiterapian myötä Pertti antoi myös puheterapeutin koskea itseään.
Välillä Pertin oli vaikea keskittyä, kun osaamattomuuden tunne, kateus ja kiukku nousivat mieleen. Hurja rumpujen päristely innosti tällöin häntä kovasti, mutta ajan myötä myös herkkä havainnointi ja keskittynyt soittaminen onnistuivat hyvin,
Pertti ohjaa toisten lasten taputusmatkimisleikkiä kärsivällisesti keksien uusia mahdollisuuksia soittaa yksinkertaista rytmiaihetta kuitenkin niin ettei se tule liian monimutkaiseksi toisille.
Rentoutunut lapsi kykenee myös keskittymään, havainnoimaan ja myös suoriutumaan vaikeistakin tehtävistä.
Soitan suurta rumpua Pertin selän takana, niin ettei hän näkemisen perusteella voi tietää mitä ja miten soitan. Pyydän häntä vastaamaan omalla rummullaan rytmiaiheisiini. Pertti toistaa soittamani rytmit tarkasti ja pitää huolen etteivät ne katkea, vaan soitto jatkuu tasaisena sarjana. Kun lyön yllättäen rummun kalvon sijasta rummun metalliseen kehykseen, kopsauttaa Pertti nopeasti ja häkeltymättä samalla lailla omaan rumpuunsa.
Yksinkertainen rytmien soittaminen auttaa lasta hahmottamaan oman ruumiin eri osien koordinaatiota, se jäsentää yhteistyötä lasten kesken ja selkeyttää jaksoja ja vuoroja. Yhdessä tuotettu rytmisarja tai kysymys-vastausleikki tuottaa lapselle mielihyvää senkin takia, että se on tapa olla yhdessä ja kontaktissa eikä siihen tarvita sanoja lainkaan. Tällainen onnistunut leikki saattaa kontaktivaikeuksissa olevalle lapselle edeltää katsekontaktin syntymistä, ja ”ymmärretyksi” ja kuulluksi tulemisen hetkeä. Yhteinen jaettavissa oleva maailma ja kieli, yhteisymmärrys tunteen tasolla, on kaiken oppimisen ja yhteistoiminnan edellytys. Myös pedagogiset pyrkimykset kariutuvat siihen vaikka menetelmä itsessään olisikin hyvä. Juuri tämän työskentelymyönteisen ilmapiirin syntymistä pidän musiikkiterapian kulmakivenä.
Luova toiminta lujittaa persoonallisuutta
Lasten oma vapaa leikki kertoo heidän kehitysvaiheestaan paljon. Pitkäaikainen yhteistyö musiikkiterapiassa voi tuoda esiin lapsen piilossa olevia puolia. Hän saattaa osoittautua joillakin alueilla hyvinkin kyvykkääksi tai jokin hänen ongelmiensa puoli voi tulla näkyviin. Luova toiminta lujittaa ja kehittää lapsen koko persoonallisuutta, eikä siis rajoitu yksinomaan siihen alueeseen, jota toiminta käsittää. Jos lapsi ei kykene kontaktiin kestävässä vuorovaikutuksessa leikkien avulla on syytä huolestua
Äänet ja rytmit ovat osa varhaista elämysmaailmaa ja vuorovaikutusta myös kuuroilla. Osa lapsen ja äidin yhteydestä tapahtui kosketuksen, ihokontaktin ja värähtelyn kautta. Äänet ja rytmit eivät itsessään johda integraatioon. Ne tulevat merkityksellisiksi vasta kun, kun ne jaetaan hoivaavan ihmisen, varhaisessa lapsuudessa äidin ja esim. musiikkiterapiassa terapeutin kanssa. Tällöin varhaista alkuperää olevaa kokemusta jaetaan uudelleen ja se saattaa tulla lapsen käyttöön uuden ikäkauden toimissa ja haasteissa. Joillakin kuulovammaisilla lapsilla tämä jaettavana luova maailma ja ilmaisunalue on helposti löydettävissä, heidän varhainen vuorovaikutuksensa on onnistunut riittävän hyvin eikä kuurous ole estänyt heitä kehittämästä rytmitajuaan, motoriikkaansa ja muuta ilmaisuaan.
Projektin keskeinen tarkastelu, iänmukainen itsetunto, tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, ettei lasta pyritä koulimaan ja harjoittamaan sellaista toimintaa, johon hänen ikään liittyvä kehitys ei anna edellytyksiä. Näin vältämme myös sen vaaran, että riistäisimme kuuron lapsen oman luovan leikin auttaessamme häntä kompensoimaan kuurouttaan ja luomaan omaa tapaansa ilmaista ja tulla ymmärretyksi.
Toivon ettei edellä kuvatusta synny sellaista vaikutelmaa, että musiikki tai äänet olisivat niin keskeinen elementti lapsen kehityksessä, että kuulovammainen lapsi olisi erityisen huonossa asemassa. Näin ei varmaankaan ole. Kuurojen ja huonokuuloisten lasten kyky kasvaa ja kehittyä syntyy niissä olosuhteissa ja niillä kyvyillä, joita heillä on eikä tuloksen tarvitse poiketa tavallisesta kehityksestä. Sillä ettei kuule, on toki oma merkityksensä lapsen kehitykseen, ilmaisuun, persoonallisuuteen ja kykyyn olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Suhde ääniin saa toisenlaisen kohtalon ja niiden puutteita pyritään korvaamaan muilla aisteilla. Lasten omaa halu musiikkileikkeihin, laulamiseen ja tanssimiseen kertoo suoralla tavalla siitä tosiasiasta, ettei musiikki, äänet ja rytmit ole vain kuulevien yksinoikeus.
Lastentarha. Varhaiskasvatuksen ammattilehti. No 5/1992
—
Projekti kesti yhteensä neljä vuotta, jonka aikana opimme paljon musiikkiterapian ja kuulomaisen lapsen kyvystä ja halusta käyttää musiikkia ja ääniä leikeissään. Esimerkiksi 2 -vuotiaana terapiaan tullut tyttö oli mukana 4 vuotta, siis 2/3 osaa koko siihenastisesta elämästään! Lasten nimet ja henkilötiedot on luonnollisesti muutettu eikä heidän tunnistamisensa näin ollen ole mahdollista.
208
0
10.4.2026