Jukka Tervo
Psykoblogiaa ihmiselon reunaehdoista
Yksinäinen polkupyörämies
Tämä mies syntyi 1865 perheeseen jossa oli jo kahdeksan lasta. Kuudennen luokan keskiarvo oli 9,17, hän opiskeli omin päin englannin ja italian, ylioppilasluokalla hän sai ainoana oppilaana käytöksenalennuksen, ei tiedetä miksi. Sitten seurasi sekalaisia opintoja...
Kun musiikki ei riitä
Viljami Puustisen koskettava elämänkertateos Kingston Wall - Petri Wallin saaga (2014) on surullista luettavaa. Kitarasankari (1969-1995) löysi instrumentikseen ensi rummut ja sitten kitaran, jossa kehittyikin Jimi Henrixin, Jimmy Pagen ja Eric Claptonin jalanjälkiä...
Valkoinen raivo
Antti Halosen dokumenttielokuva Valkoinen raivo (2016) alkaa vahvalla symboliikalla: mies kävelee maan alla, kenties parkkihallissa tai väestösuojassa. Toinen alkuteema on pitkä kamera-ajo putkessa jonka päässä näkyy valkoista valoa. Onko päähenkilö helvetissä maan...
Muutama sana varhaisesta kohinasta, näkymättömistä olennoista ja musiikista
Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen opetuksen pää on ollut pölkyllä, mutta kenties väistänyt ainakin ensimmäisen iskun. Sitä toista odotellessa mieleen tuli tällainen juttu joka niin ikään löytyy laajassa mitassa uudesta teoksestani Ketä rakastamme kun rakastamme...
Mitä sullon tarjolla (whaddya got?) – ja muita kysymyksiä Black Rebel Motorcycle Clubin jäsenille
Laslo Benedekin 1953 ohjaama Hurjapäät -elokuva (The Wild One) alkaa klassisen lännenelokuvan tapaan. Nuorten miesten joukko karauttaa prätkillään keskelle tuppukylää, jossa pidetään moottoripyörien kilpa-ajoja. Aseiden, stetsoneitten ja hevosten sijaan joukkio on...
Ketä rakastamme kun rakastamme Elvistä – artikkeleita nuoruusiän luovuudesta ja tuhoavuudesta
Nuorten ristiriidoista, mielenterveyden ongelmista, syrjäytymisestä ja nuorten auttamisen keinoista keskustellaan säännöllisesti. Tähän keskusteluun haluan ottaa myös itse osaa uudella kirjallani Ketä rakastamme kun rakastamme Elvistä – artikkeleita nuoruusiän...





