Jukka Tervo
Musiikkiterapeutti, kirjailija, laulaja-lauluntekijä
Aktiivinen muusikkous onkin ollut taka-alalla viime vuosina, mutta studiossa ollaan oltu ahkeria. Olen vuosien ajan esittänyt omaa musiikkiani 1970-luvun lopulta saakka niin yksin kuin eri yhtyeiden kanssa kaikkialla Suomessa.
Jukka Tervo Band esitti sähköistä ja Acoustic Band pienimuotoisempaa akustista tuotantoani. Akustinen kitaraduo Tervo & Gauriloff kitaristi Leo Gauriloffin kanssa keikkaili ikuisuus sitten niin klubeissa kuin useilla suurilla kotimaisilla festivaaleilla. Olen esiintynyt mm. Kainuun Sana ja Sävel -festivaaleilla, sekä useita kertoja mm. Seinäjoen Provinssi- rockissa ja Kuusrockissa Oulussa.
Teatterityöni alkoi jo aikaa sitten Oulun Ylioppilasteatterista (1978) ja jatkui Oulun Nuorisoteatterin “Taivas on takki” (1980) näytelmän (kirj. Anna Leena Härkönen) kautta Oulun kaupunginteatteriin. Siellä näytelmät ”Yökkö” (1982, ohj. Timo Ojala) ja ”Mirta ja haukka” (1988, ohj. Ellika Lindén) olivat säveltämiäni, soittamiani ja johtamiani.
Keväällä 1990 esitettiin monitaiteellinen vapaa produktio “Harmaa kerros” Oulun Taidemuseossa Madetojaviikolla. Sen ohjasi teatterinjohtaja Jussi Helminen. Mukana oli tanssijoita, multivisio, muusikoita ja runoutta.
Olen säveltänyt musiikkia mm. muutamiin tv-elokuviin kuten “Nämä kuvat” ja” Kurki josta ei tullut lintua”, jotka ohjasi Pauli Huotari /Yle. Kurki-elokuvasta olen erityisen ylpeä myös siksi, että sitä on esitetty televisiossa joka puolella maailmaa.
Myös valokuvaaja, multivisiotaiteilija Ilpo Okkosen multivisioista osa kantaa musiikkiani, kuten esim. ensimmäinen versio Oulu-multivisiosta Oulun kaupungintalolla. Hänen ohjaamansa ja säveltämäni lyhytelokuva “Ihminen ja Meri” voitti kultamitalin Odessan kansainvälisillä lyhytelokuvafestivaaleilla 1977. Tästä aika alkeellisesta, mutta vilpittömästä työstä syntyi innostus kokeilla kuvan ja liikkuvan kuvan yhteistä maailmaa.
Kirjailija ja näyttelijä Anna-Leena Härkösen esitimme sekä hänen että omiin teksteihini perustuvia lauluja tilaisuuden tullen (Kuvagallerian kuvissa ollaan Seinäjoella ja bändikuva on Oulun kaupunginteatterin esityksestä Yökkö). TV 1:n Lasten ja nuorten toimituksen ohjelmassa “Yykaakoo” (toim. Risto Vuorensola) esitin kahdeksan lauluani keväällä 1990. Sävelsin tunnusmusiikin myös ohjelmaan Kako Oy vuonna 1991, jossa musiikkiani oli kuultavissa laajemminkin.
Olen tehnyt myös lastenmusiikkia ja esiintynyt sen parissa mm. Liisa Lääverin kanssa. Taikuri Simo Aallon kanssa esitimme “Simo Shamaani”-nimistä musiikillista taikashow’ta lapsille. Se sai ensiesityksensä Kainuun Jazzkeväässä 1989.
O