Jarmolla oli meno päällä. Lähti vahingossa kakkosella eikä ehitty yli. Rekka pyyhki meidät tieltä ku valtava teräskumi maailmankaikkeuteen. Retkotimme kuka mitenkin. Sari jäi alle, sen kallo murskautui kuin leppäkerttu, Jarmo löi päänsä kattoon ja kylkeen iski joku teräspakki, ikkunat hajos raesateeks, mä lensin ulos, kierin maassa ja iskeydyin sähkölinjan betonijalkaan. Niskat poikki ja käsi. Ei tuntunu yhtään missään.
Mutsi istuu sohvalla, puhuu puhelimeen ja katsoo samalla uutisia. Säätä se odottaa, että meneekö pyörällä töihin vai bussilla. Kookkaat hiljaiset miehet ei vielä koputa ovea. Ehtiihän tuota valahtaa valkoiseks, kaatua lattialle ja huutaa monta viikkoa, jäädä pois töistä, soittaa sukulaiset, järjestää hautajaisia, pyytää siskot apuun ja ilmoittaa isälle. Tuijottaa ylioppilaskuvaa ja oksentaa. Syödä Diapamia, käydä terveyskeskuksessa. Kaikki aikanaan.
Kyllä kai se jarrutti, vaikka kolmion takaa tultiin. En nähny kuskin ilmettä, en kuullu mitään ku rekka hiipi Volvon oikeaan kylkeen ja iski sitä Thorin vasaralla. Kuudenkymmenen tonnin painoinen golfmaila löi meitä 102,5 kilsan tuntivauhdilla päähän. Volvo repi asfalttia, vasemman kyljen kumit irtos ku Legoautosta, vanteet kirku hampaat edellä tiehen ja me lennettiin viistoista metriä kierien metsään. Rekka huohotti tiellä.
Kuljettajan jalat tärisi niin, ettei se päässy alas. Eipä siinä ollut enää kiirettä. Sepi makasi mahallaan keskellä tietä ihan hiljaa. Henkka & Maukan kolitsin huppu oli revennyt. Ei se olisi kuitenkaan ensi talveen kestänyt. Miksi se osti ihan valkoisen? Menee eka pesussa harmaaksi ja virttyy. Pääsiköhän se lääkikseen?
Oli meillä hauskaa mökillä. Laulettiin karaokea. Rakkaus on lumivalkoinen lauloi Jarmo, ihan pieleen, mutta se katsoi mua. Istuin sohvalla ja kuvittelin sen lähelle, että lennettäis yhdessä. Lennettiin ennen kuin ehdittiin edes suudella.
Onneksi Jarmokaan ei jääny eloon. Oli sillä promilleja.
Kirjasta Kevät räjähti käsiin (2011).
