Hannah on palindromi, siis sana joka luettuna molempiin suuntiin pysyy samana. Näin on myös Denis Villeneuven 2016 ohjaaman Arrival –elokuvan kanssa; siinäkin asiat tapahtuvat eri järjestyksessä kuin perinteisesti ajattelemme ja koemme.
Toimittaja etsii totuutta ja jakaa tietoa, kirjailija saa kuvitella ja valehdella niin paljon kuin lähtee. Kaikki romaanissa on fiktiota, tosiasiatkin. Tämä vapaus tarkoittaa mielen vapautta.
Luovuus on ihmisen yksilöllinen ominaisuus ja kulttuuri sen jakamisen kollektiivinen kokemus. Elämys taiteen sylissä muistuttaa meitä sisäisen tärkeydestä: tuntuu että ”taiteilija laulaa/kirjoittaa/tanssii/tekee teatteria/maalaa minusta”. Se vie kokijan lähemmäs itseään. Näin Andrei Tarkovskin elokuvan Solaris (1972) alle parikymppisenä ja luulin katsovani elokuvaa omituisen tiedemiehen elämästä avaruusasemalla, kunnes tajusin että tämähän kertookin hänen sisäisestä maailmastaan, kaipuusta, syyllisyydestä jne. Paljon myöhemmin ymmärsin, että minustahan se kertoo. Tätä sisäistä aluetta, jossa ”emme tiedä että tiedämme”, on joku kutsunut tiedostamattomaksi, piilotajunnaksi.
Ei ole internet-yhteyttä