Valkean kaupungin Muisteja Peter von Baghin kokemana
Sain ilon olla Peter von Baghin Muisteja – pieni elokuva 50-luvun Oulusta -elokuvan maailmanensi-illassa lauantaina 13.4. 2013 Oulussa. Finnkinon suuri sali oli täynnä ja mukana olivat myös elokuvan tekijät sekä tietysti itse von Bagh, Oulussa lapsuutensa ja nuoruutensa (1948-1961) viettänyt elokuvan monitoimimies. Elokuva on hauska, kaipaava, koskettava ja osin kriittinenkin muistelo 50- luvun Oulusta, sen historiasta ja kulttuurista. Erityisen arvokkaaksi sen tekee runsas ennen näkemättömien valokuvien, maalausten ja kotielokuvien käyttö; useat historian kuivat tapahtumat nousevat esiin ihmisten tekeminä ja kohtaamisina joiden jäljet ovat vieläkin olemassa.