Ilman toivoa on vaikea kasvaa

Ilman toivoa on vaikea kasvaa

Aamun Kaleva julkaisi tämän jutun siis 30.10.2020. Ei minun kirjoituksiini mitään uutta mutta olkoon tässä näytillä jos kiinnostaa.

Tänä syksynä esiin noussut koulukiusaaminen, sen raaistuminen ja muu nuorten väkivaltainen toiminta. Ne liittyvät nuoren omaan kehitykseen ja ongelmiin, kasvuympäristöön puutteisiin, kouluun, mutta myös yhteiskuntaan ja maailmantilanteeseen. Voi olla vaikea uskoa tulevaan keskellä korona- ja ilmastokriisiä. Turvattomuus lisää ahdistusta ja ahdistus usein aggressiota. Ilman toivoa on vaikea kasvaa.

Yläasteikäisen 14-16-nuori on suurten muutoksen ytimessä. Sisäiselle näyttämölle astuvat uudet voimat, puberteetin seksuaalisuuden ja aggressiivisuuden intensiiviset pedot. Välillä ne hyrisevät hissuksiin mielihyvää tuoden, välillä taas kynsivät nuorta sisäisesti verille ja hän joutuu etsimään uusia keinoja säädellä tasapainoaan.

Aggressiota ja väkivaltaisuutta ei tule sekoittaa keskenään. Aggressio on elämän voimaa, periksi antamattomuutta ja sisua. Väkivaltaisuus taas tarkoittaa sen kesyttämisen epäonnistumista. Lapsi tai nuori ei voi tätä kesyttämistä tehdä yksin, vaan tarvitsee siihen aikuisen läsnäoloa, myötätuntoa ja lujuutta.

Nuori hakee uusia kodin ulkopuolisia kehitysobjekteja uusista ystävistä ja koulumaailmassa varsinkin opettajista. On aivan ihania opettajia, mutta myös niitä, joita vihataan. Joskus opettajat ovat vihansa ansainneet, mutta jos vihattavaa ei ole, se luodaan. Usein hankalat opettajat jäävät merkittävimmiksi kokemuksiksi; he vaativat, heidän kanssaan otettiin yhteen, he kestivät raivomme. He panivat meidät töihin.

Ikäpolvikuilu tarkoittaa nuoren tarvetta irtaantua lapsuuden vanhemmista kohti itsenäisyyttä. Nuoruusikäinen jakaa (split) sisäiset hyvät ja huonot tuntemuksensa ja sijoittaa (projektio) ne esimerkiksi omiin vanhempiin tai opettajiin, seurustelee niiden kanssa itsen ulkopuolella ja sisäistää (integroi) ne jälleen itseensä hieman kypsempänä ja omaa ristiriitaisuuttaan paremmin kestävänä. Konflikti on siis kehitystä edistävä tapahtuma. Nuori ja vanha härkä puskevat toisiaan! Se on vuoropuhelua.

Varsinkin isäturvallisuutta ja siihen liittyvää auktoriteettikonfliktia vaille jääneet nuoret etsivät miesopettajista turvallista peräseinää, joskus tietysti kovin hankalalla tavalla. Turvallisuudesta ei voi kuitenkaan tinkiä. Tästä minulla on vuosien kokemus työskennellessäni nuorisopsykiatrisella osastolta. Myös kotikylän naisrehtoriin oli syytä suhtautua vakavasti.

Kokonaan toinen asia on erityisopetusta tarvitsevien oppilaiden lisääntyminen, sekä lievemmin tai vakavammin ahdistuneet ja jopa psyykkisesti häiriintyneet nuoret. Joskus itsensä epäonnistuneiksi ja syvähuonoksi kokevat nuoret liittoutuvat keskenään ja purkavat arvottomuuden kokemustaan väkivaltaisesti toisiin heikossa asemassa oleviin nuoriin tuhoisin seurauksin. Jollei koulun tarjoama turva riitä sitä tulisi tarjota siihen paremmin soveltuvista yksiköistä ja pienemmistä luokista. Kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä kirjoittaa (Hesari  10.4.2013): ”Opettaja ei ole psykiatri eikä poliisi, hänellä on oikeus tehdä työtään”. Nuorten mielenterveysongelmien hoidon puutteet ovat olleet tiedossa jo vuosikausia.

Kymppiluokat on kenties paras uudistus koulumaailmassa. Sen aikana nuori saa uuden mahdollisuuden korjata kyvyttömyyttään työntekoon. Vaikka kymppiluokan opetusmetodi saattaa poiketa tavallisesta opetuksesta, on kyse myös siitä että nuori on vuoden aikana voinut kypsyä niin paljon että kykenee vasta silloin tekemään työtä henkilökohtaisen tulevaisuutensa eteen uudella tavalla. Olen saanut olla moneen kertaan mukana Oulun Pohjakartanon yläasteen päättäjäisissä ja seurannut liikutuksella sitä kunnioitusta, jota kymppiluokkien oppilaat opettajiltaan juhlassa saavat. Se jättää merkin.

Korona ja ilmastonmuutos herättävät lapsissa ja nuorissa huolta ja pelkoja niin kuin meissä aikuisissakin. Nuorelle on tuhoisaa jos omassa ahdistuksessamme tulemme kääntäneeksi selkämme nuorten kontaktin ja konfliktin tarpeelle, emmekä ole riittävästä hereillä ja vastaamassa nuorten huutoon. Turvallisuus on läsnäoloa ja jatkuvuutta.

Juhlapuhe Otanmäen koululla 16.6.2018  (Ensimmäinen opettaja)

Juhlapuhe Otanmäen koululla 16.6.2018 (Ensimmäinen opettaja)

Olin tosi imarreltu ja mielissäni saadessani kutsun pitämään tätä puhetta. Suostumisen miettimiseen meni noin kaksikymmentä sekuntia. Tiesin myös heti mistä tulen puhumaan.
Tulin Otanmäkeen alle kaksivuotiaana 1958 ja muutin pois, olisiko ollut 1973-74. Asuimme ensin koululla, siitä muutimme asemalle, ja ollessani noin kymmenen vuoden kieppeillä Titaaniin ja lopulta Rinttiin.

(lisää…)

Häristä, rakastuneista hevosista, kissoista ja leppäkeihäistä

Häristä, rakastuneista hevosista, kissoista ja leppäkeihäistä

Yläasteikäisen 14-16-nuori on suurten muutoksen ytimessä. Sisäiselle näyttämölle astuvat uudet voimat, puberteetin seksuaalisuuden ja aggressiivisuuden intensiiviset pedot. Välillä ne hyrisevät hissuksiin mielihyvää tuoden, välillä taas kynsivät nuorta sisäisesti verille ja hän joutuu etsimään uusia keinoja säädellä tasapainoaan. Sisäinen muutos tarvitsee turvakseen ulkoista pysyvyyttä ja jatkuvuutta, turvallisuutta. Viettien voimistuminen sysää lapsia etäämmälle omista vanhemmista, koska uusia tuntemuksia ei enää voi jakaa entiseen tapaan äidin tai isän kanssa. (lisää…)

Ei ole internet-yhteyttä