Netflix syytää klassikkoelokuvia nettiin kiihtyvällä vauhdilla. Yksi niistä on Sam Peckinpahin ohjaama lännenelokuva Pat Garrett and Billy the Kid (1973) joka on jäänyt elämään ainakin musiikin takia. Se on Dylanin käsialaa, varsinkin klassikko Knockin on the Heavens Door soi ääniraidalla komeasti, mutta on elokuvalla muutakin annettavaa. Se on hieno kuvaus siitä kuinka Villi Länsi on siirtymässä lainsuojattomien ja karjapaimenten maasta kohti lakia ja järjestystä.
Nousevan auringon talo (The House of The Rising Sun) on laulu jota lähes kaikki soitto-oppilaat sekä musiikkiterapiassa olevat nuoret haluavat oppia soittamaan. Hoidossa olevilla nuorilla on erityisiä vaikeuksia; vaikeita kotiristiriitoja, menetyksiä ja masennusta ja tämän laulun haikea tunnelma ja tarina tuntuvat osuvan niiltä osin maaliinsa. Mutta kyllä laulu kolahtaa myös tavallisiin nuoriin, mitä se ikinä sitten tarkoittaakin. Musiikkia ei ”ajatella” vaan koetaan, se koskettaa tai sitten ei. Sanojen kanssa laulu luo moniulotteisen kudelman jolla on vastineensa sisimmässämme, ilmaisee ja tiivistää jotain olennaista kokemusmaailmastamme, eikä sitä voi eikä tarvitse kääntää sanoiksi, se on enemmän. Jos musiikin voisi kääntää sanoiksi ei sitä, kuten mitään muutakaan taidemuotoa tarvittaisi.
Ei ole internet-yhteyttä