Yle Teeman mainio Iskelmä-Suomi –sarja nostaa esiin aivan keskeisiä suomalaisuuden kokemuksia. Musiikki hyräyttää muistojen, tunteiden ja ajanpyörän käyntiin aivan huomaamatta. Vexi Salmen nimellä Emil von Retee sanoittama Rentun Ruusu (1988) on yksi kotimaisten iskusävelmien mestariteoksista. Kysymys kuuluukin miten oikeastaan aika realistinen laulu istuu joka ukon ja akan jukeboxiin ja kapakkaillan karaokehuumaan niin hyvin, vaikka sen kuvaama maailma on tarkka näköispatsas alkoholistin arjesta ilman suurempia romantillisuutta. Eihän siinä tietenkään vanha viina, oksennus ja paska haise, ne on korvattu agraarisuomen kesäkuvastolla, mutta kuitenkin – ei olla sankareita kaikki vaikka oikein silmiin katsotaan.

Rentun Ruusun musiikki (säv. Kassu Halonen) on silkkaa kansanmusiikki-iskelmää kaikilla mausteilla, yksinkertainen lastenlaulu ja typerä kuin euroviisu mutta samalla singontarkka iskukoukku kaikkien kuulevien korvalumpioon. Se tarttuu kuin pihka tukkaan ja on luotu yhteislauluun seitsemälle veljekselle Hiidenkiven päällä hoilattavaksi. Kappale lähtee svengaavalla rumpukompilla, viuhahtaa muutaman tahdin Las Palmas –maailmassa ja alkaa rokkitvistata kunnes Irwin hoilottaa köörin kanssa kertosäettä sydämensä pohjasta. Ollaan heti yhdessä remuamassa nousuhumalan virtaa täynnä, kaikkea muuta kuin masentuneena ja yksin.

Lauluhan sanoo että juoppo olen, enkä muuta voi – ja olen pahoillani siitä. Kun tämän toteaa koko kansan Irwin Goodman on kuvasto niin täysi ja tiheä ettei sitä ymmärrä kuin toinen suomalainen. Sympaattinen ja rakastettava hulivili ja kulkuripoika, juoppoenon prototyyppi jollaisen jokainen suomalainen tuntee, ettei sellainen jopa katso aamulla peilistä. Olemme varmoja että mies laulaa itsestään – ja meistä.

Horsman avulla hän kertoo ettei elämä ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta minkäs teet. Minä en tule kotiin kuin hyväryhtiseltä tuoksuva Munkkiniemen kreivi leikkokukat käsivarrella, hyvä jos tulen ollenkaan. Ja lupauksetkin tulen pettämään. Tämä jokainen alkoholistin kanssa tekemisissä oleva tietää. Vaikka sitä ei laulussa suoraan sanota, on selvää että viisitoista yötä hukassa ollut pukki kaalimaan vartijana on palailemassa moniviikkoisesta jatkosodasta rakkaansa luo paitojaan pesettämään ja miettii kuinka tämän nyt oikein selittäisi hyvinpäin ilman että valehtelisi toiselle silmät ja suut täyteen, varsinkaan kun tietää ettei se mene läpi.

Saattaa olla että laulaja heittää mielemme kollektiivisen Suomi Filmin psyykkiselle valkokankaalle vielä karumman trailerin. Peräkammarin poika on polttanut kaikki sillat ja etsii nyt äitimummon sillivoileipää, lämmintä saunaa ja kaiken hyväksyvää ja anteeksiantavaa neitsytmariaa jonka mielestä maailma ei ole ymmärtänyt silmäteränsä lahjakkuutta ja herkkyyttä. Joku ilkeä voisi ajatella tässä kuvattavan narsistin yritystä koota itsetuntonsa rippeitä päästäkseen taas paanalle rikki mennyttä sieluaan toisten avulla korjaamaan. Gabriel, tule takaisin!

Tässä saattaa olla laulun lahja meille kaikille, sen totuudellisuus. Kukaan ei ole täysin paha, eikä varsinkaan Rymyeetu koska hän on vilipön. Niin mukavaa kuin olisikin palata lapsuuden kesäpäiviin mummolan heinäpellon reunalle hyönteisten pörrätessä ja pannukahvin poristessa tuvan hellalla, emme pääse sinne. Juoppo sen sijaan on siellä hetkessä lestiä heittämällä posket viinaa pullollaan, mutta ei pääse pois kun pakkanen alkaa paukutella henkseleitään, kusi jäätyy housuihin ja haukikeitto pirtinpöytään kiinni.

Mölisemme Rentun Ruusua lämpimässä kuppilassa toisten samanlaisten kanssa ja tunnemme suurta ahdistusta ja vihaa jos joku virkamiehenperkele aikoo kieltää kaljan myynnin sunnuntaisin. Yhdysvaltojen aselakeja on kiristettävä ilman muuta, senhän näkee tollompikin tänne saakka – nehän ampuu viattomia! – mutta viinan myyntiä ja juomista ei saa rajoittaa. Se on epäisänmaallista! Eikös siitä ole ihan maininta perustuslaissa. Ainakin Suomen.

Saat multa horsman, se rentun ruusu on
sen poimin tuolta maantieojasta
Saat multa horsman, se rentun ruusu on
kun juoppolalli tuli pojasta

Olen viikon ollut tiettömällä tiellä
rapakosta krapulassa heräsin
Eivät ruusut kuki, eikä tuoksu siellä
yhden horsman mukaan keräsin

Sinne maantieojaan viimein taju sammui
Niin kuin sika röhkin kuravedessä
Sittisontiainen pörräs, lehmä ammui
paluu arkeen oli edessä

Saat multa…

Tämä horsmankukka on kuin antajansa :
rikkaruoho elon yrttitarhassa
Voiko muuta tuoda renttu reissultansa
hortoiltuaan kauan harhassa

Tämän lahjan annan silti sydämestä
niin kuin anteekspyynnön, katumuksenkin
Pian se kuihtuu, ei se maljakossa kestä
niin käy joka lupauksenkin

Saat multa…

Timo Koivusalon ohjaama Rentun Ruusu (2001) on yhtä epäsasainen kuin muutkin hänen elokuvansa, mutta kovasti naivin oloisten kohtausten joukossa on usein koskettavia täysosumia kuten Suosalon Martin Irwin joka tilittää kohtaloaan kaverilleen keskellä yötä. Viinalla kynttiläänsä molemmista päistä polttaneen miehen murhe on hiljainen ja tyhjä. Irwin, Antti Hammarberg kuoli sydäninfarktiin 1991, kolme vuotta Rentun Ruusun julkaisemisen jälkeen. Levyä myytiin yli 125.000 kappaletta, tuplaplatinan verran.