näin kirjoittaa Lauri Hirvonen 10.9.2019 Kalevassa:
Musiikkiterapeutti, kirjailija Jukka Tervo kokosi runoteoksensa yksiin kansiin. Syntyi 500 sivua ja esipuhe. Rockmusiikin löytyminen teini-iässä auttoi ”maalaishipin” säröjen yli. Nimi on konstailemattomasti Runot 1995–2017. Samalla se kertoo tarkasti, mitä kirja sisältää, ainakin muodon puolesta. Kuuden runokokoelman koonti yksiin kansiin ei ollut Jukka Tervolle vain runojen inventointia, vaan samalla vähän elämänkin. Runoja on yli 20 vuoden ajalta.
– Ei tietysti eri mies, mutta kovasti toisenlainen.
Elämänoppia ovat tuoneet niin vuosikymmeniä kestänyt työ musiikkiterapeuttina kuin omien lasten kasvu aikuiseksi.
Tervo on musiikkiterapeutti, kirjailija ja musiikkimies myös esiintyjänä ja lauluntekijänä. Lyriikka löytyi teini-iässä. Pokkari Uuden runon kauneimmat kahlautui käsissä muun lukemisen ohessa.
Omien runojen kirjoittamisesta nuori mies ei haaveillut, vaan laulut tulivat ensin. Vuolijoella Otanmäessä asunut ”maalaishippi” hankki omin rahoin kitaran. Jimi Hendrix oli iskenyt trumpettia soittaneeseen poikaan.
– Ei osattu mitään, mutta into oli kova ja sitten opittiin.
Musiikki ja urheilu auttoivat nuoruuden säröissä, eikä Tervo ihmettele, että hän sittemmin ajautui tekemään töitä nimenomaan nuorten kanssa.
– Soittaminen ei ole vain soittamista, vaan se on vähän niin kuin ihmisenä olemista.
Ensimmäisen runokokoelmansa Zerkalon Tervo sai julki hieman alle nelikymppisenä. Sitä seurasi viisi muuta runokokoelmaa, proosaa ja tietokirjoja. Nyt yli 20 vuotta myöhemmin Tervo aprikoi pitkään, julkaiseeko kaikki runonsa yhtenä niteenä. Hän ei halunnut tehdä sitä vain siksi, että niin pitää tehdä.
– Yllättävän kova homma siinä oli, vaikka ne olivat periaatteessa valmiita.
Esipuhetta Tervo kirjoitti kaksi vuotta. Ajatukset tiivistyivät puoleentoista sivuun. Esipuhe päättyy: ”Jokunen ihminen löysi kirjoittamastani omia tarinoitaan, josta olen tietysti kiitollinen ja vähän ihmeissänikin; nehän ovat vain sanoja joita kainuulainen pikkupoika keksi omasta päästään.”
Viittaus lapsuuteen ei ole sattumaa. Tervo havahtui kirjaa tehdessään, kuinka paljon hän kuvaa runoissaan lapsuuden kokemuksia: joko omia lapsuusmuistojaan tai vanhempana havaittua.
– Tietynlaisen rankkuuden ja rajuuden jotenkin tiesin etukäteen, että siellä on niitä paljon, mutta tämä vähän leikkisä lapsista runoileminen yllätti positiivisesti, Tervo naurahtaa.
Otetaan esimerkiksi vaikka runo Aamunavaus:
tässä minä seisoo
polvet unenpöpperössä
rakkaus- ja ruokapalkalla säteilen
saattaa olla että olen
tyttö tai se toinen koluava
koira, hännällinen, pärisevä
jään tähän kaikkeuteeni,
aurinko rahisee nurkissa,
valo telmii
olen valmis paitsi tarhaan
Ajatus ei ole uusi, mutta Tervo allekirjoittaa sen: luovuuden syvät virrat lähtevät lapsuudesta.
– Ja sitten tietysti haarautuvat mihin haarautuvat.
Tervon oma mielenmaisema löytyy Kainuun kallioilta, soilta ja metsistä, vaikkei hän varsinaiseksi metsien mieheksi tunnustaudukaan. Hänestä runous on hengellinen kokemus, jolla on kumisaappaat jalassa.
– Ajattelen, että ne ovat aika arkisia, yksinkertaisia kokemuksia ja havaintoja eikä mitään hirveän juhlallista ja akateemista ja pönöttävää.
Hän kertoo palaavansa runoissaan peruskokemuksiin, jotka menevät sanojen tuolle puolen.
Omakohtaisuus huokuu monista runoista. Sivuilla seikkaillaan vaikkapa hiljaisen ukin, apua tarvitsevien nuorten ja Oulun eri kaupunginosien seurassa.
– Minun väite on, että kaikki taide on omakohtaista. Se on sitten eri asia, mihin se sijoitetaan ja missä tyylilajissa se menee, Tervo sanoo ja muistuttaa, että oikein yksityinen muuttuu yleiseksi.
– Eihän sitä kirjoittaessa ajattele, mutta siinä on ainakin pyrkimys siihen, ettei se ole yksityinen egotrippi.
Sitä, löytääkö runoista Jukka Tervon, hän vertaa elokuvan katsomiseen. Taiteilija antaa näyttämön, jonne yleisö solahtaa.
– Me katsotaan ensin, että sehän on Leonardo di Caprio, elokuvan lopussa me ollaan itse se – jos hyvin käy.
Runot 1995–2017 -teoksen julkistustilaisuus 13.9. osana Uutta kirjallisuusfestivaalia. Tervon kanssa keskustelemassa tuomiorovasti Satu Saarinen. Ravintola Tuba, kello 20.
Jukka Tervo
Syntynyt 1956 Rovaniemellä. Vietti lapsuutensa Vuolijoella, asuu Oulussa.
Musiikkiterapeutti, muusikko, säveltäjä, laulaja ja lauluntekijä, kirjailija.
Runot 1995–2017 sisältää kuusi Tervon runokirjaa ja runon romaanista Mariaanien haudalla.
Runojen lisäksi kirjoittanut novellikokoelman Kevät räjähti käsiin – kertomuksia nuoruudesta (2011) ja romaanit Ifa (2013) ja Mariaanien haudalla (2017).
Kirjoittanut myös teokset Teräskitara – musiikkiterapia nuoruusiässä (2003) ja Ketä rakastamme kun rakastamme Elvistä – artikkeleita nuoruusiän luovuudesta ja tuhoavuudesta (2016).
Naimisissa, neljä aikuista poikaa, yksi lapsenlapsi.
Harrastaa musiikin ja kirjallisuuden lisäksi koripalloa.
Kuvat Pekka Peura/Kaleva
