Pakottivat tulemaan, sannoivat ettei täsä nyt mikkään muu auta. Ihan sama. Oli silä mahtava huone, täynnä soittimia joka lähtöön, rummut ja kitaroita ja ouvon näkönen tietsikka ja kaikkee. Onkohan sillä pelejä siinä? Istuin sohovalla enkä sanonu mittään. Tuulikki jätti tänne, sano menevänsä kauppaan, että pärjäätte kyllä. Enpä tiijä, tulis jo. Tuli pelottava olo että mitä se kyylää ja näkkee läpi. Teki mieli sanoo että turpa kiinni vittuhomosaatana. Ihan sama. Olin hilijaa.

Se oli semmonen, ei iso eikä pieni, ja vaalee niin ku yks hoitsu. Silimät sillä oli suruiset jotenki, tai se oli väsyny. Enkä kattonu sitä jos se näkkee kaiken. Kolitsi päällä, Jordan luki siinä. Mitähän se mahto juonia? Alako kyselemmään että mitä touhuan muuten:
– Pellaatko jottain pelejä ja mitä kuuntelet mussaa?
Minä sanonu mittään, olin vaan.
– Ootko pelannu Tony Hawk Kakosta, kysy ja olinhan minä kaikki kentät jo pelittäny.
Mutta olin hilijaa ja kyssyin:
– Pleikkarilla?
– Pleikkarilla, yköselä, se sano.

Sannoin että jalakapallua tykkään potkia ja se kysy että misä. Minä sannoin ja että reenit on kahesti viikosa ja että valamentajan veli on pelannu mestarruussarjasa joskus. Se kysy että minä päivinä ja monelta ne meijän reenit on. Minä ihimettelin mitä se sillä tievolla tekkee ja olin hilijaa.
– Mitä paikkaa pellaat? se kysy sitten ja lipsahti että vasen pakki ja helevetti kohta puheltiin Liverpoolista, Litmasesta ja Beckhamista se puhu ku jumalasta vaikka saattaa se ollakin. Oisko tuo iteki pelimiehiä? On se liian pieni pakiksi.

Kysy että minkä ikänen oon. Valehtelin kun ajattelin että se kaikki paperit on lukenu ja varmasti tietää. Uskoko se pölöjä vai esittikö vaan, ku ei sanonu mittään kun supatin että kolomettoista. Ois mukava olla kolomettoista niin pääsis nuokkarin diskoon, sillä minä vaan… Sannoin etten mittää osaa soittaa enkä halua, varsinkaan rumpuja. Kokkeilin ja enkä osannu ja tuli paha olla että ei tästäkään mittään tuu. Suutuksissani kyssyin siltä että mikä ikänen oot itte ja se sano että kolokytäyheksän ja sillo mulla kilahti enkä oikein tajunu ku olin pihalla satteessa. Mikä se sinne lennätti? Oli kamala olo rinnasa ja pääsä. Sinne en saatana ennää mee!

Tuulikki tuli hakemaan ja ihmetteli kun satteessa seisoin, vaikka oonhan minä satteessa ennenki seisonu ja hangessa. Vaikka misä.
– Joko se tunti loppui? se kysy.
En sanonu mittään sille monneen päivään. Vaan jotenki se onki mitä oltiin juteltu ja sen ikäasian kanssa. Tuulikki siihen sano että noinko oisin suuttunu kun oli isäs ikänen mies siellä ja vähän näkönenki. En tiijä, tuli paha olo kun se niin sano ja menin vessaan. Sitten helepotti ja oli puhetta että mennään uuvestaan.

Siellä se touhuli kitaroittensa kanssa muina miehinä ja sano että täällä saa soittaa ja puhella mitä huvittaa, että osata ei tartte. Minä kyssyin että onko tuo venteri, ja se sano että ei se aito Fender oo, kopio mutta hyvä.
– Aito Startocaster maksaa hunajaa, se sano.
Kyssyin ootko kuullu semmosesta päntistä ku läksapatti ku kaverin isoveli niitä soittelee. Se otti sen väärän venterin, väänteli potikoita ihan onessaan ja jyrräytti niitä piisejä ainaki kymmenen noin vaan. Tais virnottaa päälle. Miten se ne osasi? Niitä kylä vois kokkeilla. Ei se niin vaikialta näyttäny. Sitte se rauhottu ja sano että jos haluan niin voin alakaa käymään ihan säännöllisesti kahesti viikosa, mutta saan itte päättää. Kyssyin että tä, kahesti viikosako mun pittäis tänne raahautua? Se sano että pittäähän senkin. Ai jaa.

Ei kylä mikkään onnistunu paitti se joku smokeontöwater, jota se opetti monta päivää. Ei menny millään ensin. Se puheli että olehan reilu itelles, ei kukkaan oo metsuri syntyissään ja että harjotus tekee metsurin. Mitä metsuri tähän kuuluu? Hullu ukko.

Että on heleppo se piisi kun sen oppi, vaikka unissani pilikkopimiäsä Aku Ankkaa lukiesa sen soitan. Sano ettei se että ossaa oo tärkijää, mutta oli sitä mieltä että jos halluun niin opin nopiaa kaikenlaista. Enpä tiijä. Sitten puheltiin että se mitä täällä puuhaillaan tai puhellaan ei tästä huoneesta ulos mene sen kautta ainakkaan. Minä ihmettelin ja se sano että sillai täällä voi touhuta ja puhua mitä haluaa ja haukkua ketä huvittaa ihan turvasa. Koitin olla nauramatta ja tuumasin että noinkohan on? Vaikka pittää tulla vaikkei aina haluakkaan, satteessa ja paisteessa, niin aina tämä hammaslääkärin voittaa, se väitti. Riippuu misä kunnosa hampaat on.

Paljo myöhemmin kyssyin palajoko sen rummut maksaa kaupasa uutena. Se sano että siinä kolome-neljäsattaa, mutta saa niitä hakata, ei ne rikki soittamalla mene. Jos kalavot tai kepit mennee palasiksi niin ostetaan uusia, kulutustavaraa. Kattoin sitä ja mieleen tuli että jos joskus kilahan ja rikon jottain vaikka melkein vahingossa. Se sano että yhen kerran kauan aikaa sitten joku oli rikkonu tahallaan jottain niin maksaa sen piti mitä rikko. Miksikähän kukkaan ei tuota ovea korjaa? Retkotanu iät ajat.

Tuulikki osti kitaran, semmosen akustisen vaan. Toin sen näytille ja sannoin se on ihan hyvä mutta taitaa olla liian iso. Se sano että eipä taida olla.

Julkaistu teoksessani Kevät räjähti käsiin (2011).

 

Ei ole internet-yhteyttä