Nuorten mielenterveysongelmat, masennus, antisosiaalinen käytös, lisääntynyt huumeiden käyttö, oppimisvaikeudet, syrjäytyminen (mitä se nyt sitten tarkoittaakaan), raaistunut väkivalta ja jengiytyminen ovat herättäneet aiheellista kasvavaa huolta, vaikka suurin osa nuorista voi hyvin. Syyllisiäkin on etsitty 90-luvun lamasta nettimaailman vaaroihin. Nuorten mielenterveysongelmien hoidon ympärillä käytävä keskustelu on ylimalkaista eikä siinä paneuduta riittävästi nuoruusiän erityisluonteeseen ja auttamisen konkretiaan.

Onko vanhempien riittävä läsnäoleva lujuus ja myötätunto, koulun kannustava auktoriteetti ja yhteiskunnan turvallisuus niin kadonnut ettei osa nuorista löydä enää riittäviä tukea ja raameja kasvulleen ilman poliisia, psykiatria ja sosiaaliviranomaisia. Monia auttamisen keinojakin on esitetty joista osalla on varmasti käyttöä. Ainakin ylhäältä tuleva ”varhaisen puuttumisen” – slogan särkee kokeneen terapeutin korvaa ja kertoo jotain asenteista. Olisiko ”riittävän varhain aloitettu auttaminen” parempi.

Nuorten alttius psyykkisille kriiseille ja häiriöille johtuu nuoruusiästä itsestään; niin moni sisäinen ja sosiaalinen mannerlaatta on liikkeessä yhtä aikaa. Nuoruusässä 12/13 – 22/23 latenssi-iän suhteellisesta rauhan ajasta siirrytään hormonien ajamana rakentamaan kasvun reittiä irti lapsuuden vanhemmista, luodaan seksuaalista identiteettiä, ja vielä pitäisi rakentaa omaa henkilökohtaista tulevaisuutta. Tämä harvoin onnistuu ilman erehdyksiä ja ylilyöntejä. Läksyjäkin pitäisi lukea, tyhjentää tiskikone ja roikkua netissä ja kavereitakin alkaa, jos niitä on. Jos ei ole, on kasvu paljon vaikeampaa. Uutta luova nuorisokulttuuri auttaa nuorta irtaantumaan lapsuuden vanhemmista kohti omaa autonomiaa.

Toinen mannerlaattaa ravisteleva seikka voi olla että nuorten elämässä ajankohtaisesti tapahtuu liikaa kun hän on sisäisesti herkkä haavoittumaan; vanhemmat eroavat, nuori itse tai joku läheisistä sairastuu, kuolee, muutetaan toiselle paikkakunnalle, kaveripiiri muuttuu, tapahtuu kiusaamista, koulu menee huonosti. Ajoittainen alakulo, ahdistus, raivokohtaukset ja lamaannus ovat osa normaalia nuoruutta. Fallinen uhoilu ja piittaamaton ylimielisyys ovat suojia omaa epävarmuutta ja pienuuden kokemusta vastaan. Merkityksettömäksi itsensä kokeva tai itsetuntonsa menettänyt nuori yrittää päästä arvottomuuden kokemuksensa niskan päälle keinolla millä hyvänsä; hän voi alkaa jopa hyväksi huonoudessa.

Kolmatta mannerlaattaa ravisteleva tekijää voi olla hankala havaita, mutta terapiatyössä se nousee usein esiin. Sinänsä hyvin toimeentuleva nuori alkaa yllättäen oirehtia monin tavoin koska lapsuudenaikaiset  kokemukset nousevat uudelleen mieleen; takana voi olla edellä mainittujen seikkojen lisäksi yksinäisyyttä, turvattomuuden kokemuksia, eroahdistusta, erillisyyden keskenjäämistä, kenties vanhempien omia ongelmia, erojaksoja ja muita asioita, joita lapsi ei ole omassa mielessään eikä aikuistenkaan tuella käsitellä mitenkään.

Nuori joutuu kokemaan nuoruusiän normaalin regression kautta näitä asioita uudelleen, ikään kuin rakentamaan lapsuuden perustuksista nyt lujempaa minuutta voidakseen kohdata aivan uusia ennen kokemattomia nuoruusikään kuuluvia mielikuvia, pelkoja, ja toiveita. Jos varhaiskehitys on ollut suotuisa ja turvallinen tämä onnistuu yleensä hyvin. Hän tarvitsee siihen ystäviä sekä koulun ja kodin tukea. Joskus siihen tarvitaan psykoterapeuttia. Traumatisoitu nuori käyttäytyy joskus aivan käsittämättömästi kunnes ymmärrys hänen kokemusmaailmaansa tulee mahdolliseksi. François Truffautin elokuva 400 kepposta (1959) on hieno kuvaus juuri tästä.

Neljäs nuoren minuutta ja sisäisen eheyden mannerlaattaa ravisteleva tekijä on maailman tila. Ilmastonmuutos, korona ja Ukrainan sota niistä vakavimpina esimerkkeinä. On vaikea rakentaa omaa tulevaisuutta jos nuorilla, mutta myös aikuisilla, on huoli siitä kuinka tästä kaikesta oikein selvitään. Onko tulevaisuutta edes olemassa? Nuoret reagoivat turvattomuuteen yleensä vetäytymällä, passivoitumalla tai aggressiolla kuten on selvästi nähtävissä. On myös suuri riski että nuoret alkavat hoitaa ahdistustaan dopingilla, siis huumeilla, alkoholilla ja lääkkeillä. Ne voivat estää nuoren oman psyykkistä kykyä käsitellä ja sietää sisäisiä ja sosiaalisia hankalia kokemuksia ja häiritä pysyvästi hänen psyykkistä ja neurologista kehitystä ja johtaa suurempiin vaikeuksiin.

Nuoret tarvitsevat kasvunsa tueksi turvallisuutta, lujuutta ja selkeyttä sekä pysyviä ihmissuhteita. He tarvitsevat myös ikätovereita, konflikteja ja nuorisokulttuuria. Joskus myös terapia on paikallaan. Oli kyse terapiasta tai harrastustoiminnasta niiden tulisi olla riittävän tiiviistä ja säännöllistä. Vähintään kaksi kertaa viikossa ja kaksi vuotta kestävät projektit mahdollistavat sen että saman pysyvän aikuisen ja nuoren välille syntyy riittävä tunneyhteys, yhdessä kokemista ja toivoa luova tila, jossa myös ristiriidat kuuluvat läpielettäviin asioihin.

Kukaan ei kasva yksin, ei varsinkaan nuori. Mikäli nuoruusiän kehitystehtävät jäävät tekemättä ja kokematta ei tilaa riittävän kypsälle aikuisuudelle synny, eikä tulevan sukupolven kasvattaminen onnistu.

Ei ole internet-yhteyttä