Minussa palaa. I’m on fire. Ei se päälle näy. Minä vaan istun ja katson televisiota kiikkustuolissa. Luonto-ohjelmia ja uutiset ja urheiluruutua. Teen lumityöt ja tiskaan kun käsketään. Ja siivoan. Täällä on paljon käskijöitä. Asialliset hommat teen ihan mielelläni mutta en muuta. Simputushommat minä muistan ja laitan vielä laskun niistä.
Olen ollut täällä kaksi vuotta, käynyt kouluni, tehnyt läksyt ja pelannut sählyä. Vittu minä vihaan sählyä. Kaksi vuotta. Kukaan ei vielä kysynyt mitä kuuluu? Mitä mietit? Miltä tuntuu? Mistä tykkäät? Onko paha olla? Kaipaatko kotiin? On täällä muutama ihan mukava työntekijä mutta suurin osa vaan vittuilee, ja jos ei suutu siitä niin ne vittuilee vielä enemmän. Kysyin kerran yhdeltä iltavuorolaiselta naiselta, olisiko se edes peruskouluaan loppuun käynyt vähän päälle parikymppinen thaiboksaaja, että mikä se maksaa kun koko ajan vaan rassataan.
– Se on hyvä vähän siedättää niin opit kuinka tuolla ulkomaailmassa pärjää, se selitti.
Mitä tuollaiselle vähälahjaiselle potkimiskoneelle uskaltaa ja kannattaa sanoa. Ajattelin että ei se tämän vaikeampaa voi olla.
Mutsi on hullu. Mikä minä sille mahdan? Niiltä meni vuosia huomata se minkä olen tiennyt aina. Mutta en minä ymmärrä miksi minun sieltä piti lähteä eikä sen. Ihan hyvin oltaisiin isän kanssa pärjätty, pikkuveli ja minä. Isä ei ole hullu eikä juoppo. Hiljainen se on ja arka niin kuin minäkin mutta työnsä tekee ja osaa laittaa ruokaa.
Äiti olisi pitänyt laittaa sairaalaan suljetulle ajat sitten, panna lukkojen taakse ja heittää avain kaivoon, mutta se jäi kotiin. Sosiaali-ihminen yritti siinä kaikkensa ja sitten oli niitä intervallihoitoja. Taisi olla musikaalista hommaa ja varmaan se olisi ollu hyväkin juttu jos niistä ois ollu apua, mutta kun ei ollut. Sen aikaa oli rauhallista kun se oli siellä. Kun se tuli kotiin, minä lähdin. En minä niitä harhoja nähnyt, se näki. En minä rikkonut keittiön ovea enkä televisiota. Se ne hajotti ja syytti minua. En minä kiljunut joka asiasta ja maannu sängyssä viikkoja putkeen ja paskonut alleni. En minä ollut tuhannen kännissä koulun kevätjuhlassa. Minä olin muka lyönyt sitä vaikka itse kaatui saunassa ja löi päänsä kiukaan reunaan. En ollut edes kotona silloin. Mutta silloin kun se alkoi läpsimään veljeä menin väliin ja annoin pojan nukkua omassa huoneessani. Olin minä paljon pois koulusta, mutta en minä ryypännyt tai huumeita käyttänyt, en tule koskaan käyttämäänkään, enkä myöskään liikkunut rosvojen kanssa.
Jouduin perhekotiin, mutta hyvä paikka se oli. Sakella ja Marjalla oli selkeää ja rauhallista. Ne molemmat olivat jonkin sortin erikoissairaanhoitajia, en tiedä miten erikoisia. Meitä sijoitettuja oli kaksi, toinen oli 13-vuotias tyttö ja niiden kaksi omaa lasta olivat ihan mukavia vaikka en minä niiden kanssa kunnolla ystävystynytkään. Oltiin kuitenkin paljon yhdessä, reissattiin niiden tila-autolla pitkin laskettelukeskuksia, pelattiin Monopolia ja Trivial Pursuitia, vuokrattiin elokuvia ja syötiin shipsejä ja kerran käytiin Kreikassa lomalla. Oli tosi mukavata välillä, vaikka olikin välillä ikävä kotiin. Kävin siellä joka toinen viikonloppu siellä jos äiti ei ollut kotona.
Asioista puhuttiin etukäteen ja jälkikäteen, ne ei vaan tapahtunut. Mutta ei se pelkkää retkeilyä ollut. Omat hommat piti tehdä kunnolla. Sakke katsoi tarkkaan että mentiin nukkumaan ajoissa ja Marja tarkisti läksyt ja opettikin jos en ollut jotain ymmärtänyt, ja paljon sitä olikin. Olin kyllä välillä vähän liekeissä kun en aina osannut ja jaksanut keskittyä. Olin matikassa tukiopetuksessa ja vähän se nolotti mutta Sakke sanoi että itseäsi varten sinä koulua käyt ja se on ihan sama mitä muut ajattelee. En minä mihinkään lukioon ole menossa mutta jos pääsisi ammattikouluun kuljetuspuolelle niin kuin isä, tai kokiksi.
Sitten Marja alkoi odottaa vauvaa ja minua alkoi ahdistaa; tuntui että olen liikaa vaikka ne molemmat sanoivat ettei tässä ole mitään hätää, voi tuntua vähän turvattomalta kun tulee näin iso muutos, mutta katsotaan tämäkin asia yhdessä läpi. En minä pystynyt. Ajattelin että heittää ne ulos kuitenkin. Piti lähteä hatkaan. Olin öitä pois ja kerran humalassa jouduin putkaankin. Sakke sanoi että kerrankos sitä putkassa ollaan, mutta ei mielellään toista kertaa. Tuli kolmaskin kerta ja Sakke alkoi kotona toppuuttelemaan kun aloin riehumaan ja huitasin sitä vahingossa päähän. Ei se takaisin lyönyt vaikka olisi se voinut ja minulle pärjännyt. Hävetti kun sillä lailla keitti yli. Kun oltiin rauhoituttu seuraavana päivänä puhuttiin että pitääkö mulla hermo, että ollaan kaikki turvassa. Sanoin rehellisesti että ei taida pitää. Jouduin tänne jumalan selän taakse. Olisi pitänyt valehdella.
Kirjasta Kevät räjähti käsiin (2011).
