Lääkehoidolla yritetään korvata inhimillinen vuorovaikutus myös nuorten hoidossa. Se voi entisestään horjuttaa nuorten erityisen herkkää psykobiologista tasapainoa. Onko yhä enemmän siirrytty tulkitsemaan kaikki erilaisuus, keskittymiskyvyn puute ja levottomuus neurologiseksi sairaudeksi? Lääkkeitä määrätään nuorille jopa yhden tapaamisen pohjalta terveyskeskuksissa ja yksityisvastaanotoilla, vaikka myös varoittavia viestejä niiden sivuvaikutuksesta ja pitkän aikavälin haitoista kuullaan yhä enemmän erityisesti lapsilla ja nuorilla. Näin kirjoitin artikkelissani Nuoruusiän ongelmia ei ratkaista pillereillä (Kanava 3/2011).
Lääkintöneuvos Tapani Sipilä on eräs varoittajista. Hän korostaa Savon Sanomissa 28.2.2013 että Suomessa jopa 10 000 alle 19-vuotiasta käyttää uuden polven masennuslääkkeitä, joita nuoret eivät saisi käyttää niiden raivokohtausriskin vuoksi. Kauhajoen ja Jokelan kouluampujat sekä Oriveden ja Hyvinkään ampujat käyttivät vastaavia lääkkeitä, joiden epäillään olleen yhtenä osasyynä useisiin väkivallantekoihin Yhdysvalloissakin. Lääkeyhtiöt ovat varoittaneet lääkäreitä masennuslääkkeiden harvinaisista, mutta vakavista sivuvaikutuksista nuorilla.
Sipilän mukaan lääkkeitä määrätään nuorille kuitenkin nykyään niin paljon, että isossa käyttäjäjoukossa myös harvinaisimmat sivuvaikutukset alkavat tulla rajusti esiin.
– Suomessa pitäisi perustaa tutkijalautakunta, joka selvittää perusteellisesti kaikki tapaukset, joissa lapsi tai nuori surmataan. Erityisesti pitäisi tutkia tappajan psyykkiset sairaudet ja selvittää niiden hoito. Sipilä korostaa, että tapauksista voidaan oppia vain tutkimalla ja julkistamalla niiden syyt. Masennusta ei aina hoideta tarpeeksi pontevasti. Entä sitten, jos ei ole muuta tarjottavanakaan kuin lääkehoitoa? Sipilä kysyi 3.7.2012.
Mielen ailahtelut masennuksesta riehakkuuteen ovat osa normaalia nuoruusiän kehitystä; ne kuuluvat puperteettimuutoksiin, seksuaalisen paineen lisääntymiseen ja epävarmuuteen joka liittyy lapsuudesta irtaantumiseen kohti tuntematonta uutta maailmaa. Nuoren tulee kokea ahdistusta, surua ja kiukkua niin että hänen minuutensa oppii käsittelemään niitä ja hän joutuu etsimään luovia ratkaisuja niiden kesyttämisessä. Kasvu, varsinkin nuoruusiässä, tarvitsee konfliktia ja aggressiota. Tunteiden tukahduttaminen, ”ääripäiden leikkaaminen”, kuten jotkut psykiatrit sanovat, vie aivan toiseen suuntaan: pahimmassa tapauksessa se on ydinpommin piilottamista maton alle. Ei epävarmuutta, surua ja vihaa voi piilottaa lääkkeillä ja yrittää samanaikaisesti auttaa nuorta tulemaan tunteidensa kanssa toimeen. Rajut äkilliset sairaalahoitoa vaativat psykoosit ovat aivan toinen asia.
Kysymys ei ole vain lääkeaineen ominaisuuksista, – siis siitä miten se vaikuttaa nuoren kehittyvään keskushermostoon, minuuden kokemisen ja tunteiden säätelemisen fysiologiseen ohjauskeskukseen – , vaan mitä se tekee kasvavan nuoren itsekokemukselle ja itsen hallinnalle. Ei sitä voi vaihtaa kuin kulunutta jakopäänhihnaa, sillä mennään koko elämä. Erityisen järkyttävää on nuoren psyykkisen tuen aloittaminen lääkityksellä. Lääkepurkilla hoidettu nuori luo hyvin nopeasti mielisairaan identiteetin, josta luopuminen on hyvin vaikeaa. Itse näen sen viimeisenä mahdollisuutena, kun kaikki muut keinot on kokeiltu.
Kouluampujien tekojen taustalla on pitkä ja katkera historia. Arvostettu tutkija Peter Langman (kirjassa Kouluampujat – miksi nuori tappaa? 2009) esittää että Yhdysvaltalaiset tappajat kokivat itsensä yksinäisiksi ja ettei heillä ollut merkitystä toisille ihmisille, he olivat vakavan masennuksen lisäksi psykopaattisia, psykoottisia tai vaikeasti traumatisoituneita, siis mielisairaita nuoria.
Pelkkä lääkitys ei tee nuoresta murhaajaa, mutta kuten aiheellisesti Sipilä kysyy, voiko lääkitys olla se viimeinen kipinä joka sytyttää ahdistukseensa ja raivoonsa tukehtuvan nuoren sytytyslangan tuhoisiksi teoiksi. On todella aiheellista selvittää millaisissa mömmöissä nuori tekojaan tekee. Mielestäni tunteet eivät ole vaarallisia vaan niiden puuttuminen, se ettei tunne mitään, ei siis myöskään pelkoa, myötätuntoa tai sääliä. Emme voi hallita sitä mitä emme tunne. Nuoruusikäisen häiriöntason arviointi edellyttää aina erityisosaamista.
Jos nuoruusiän ahdistukseen ja avunhuutoon vastataan kemiallisesti, on vaikea ajatella miksi se ei jatkuisi aikuisena ja lisääntyisi, jos ja kun persoonallisuuden lujittumisen kehitysvuodet on näin hukattu. Ja kuinka helppoa onkaan luisua vuosien lääkkeiden käytön jälkeen huumeisiin? Millaisia vanhempia he mahtavat itse olla silloin, kun heidän omat lapsensa tarvitsevat aikuisten selkeyttä ja lujuutta omassa kasvussaan? Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Myös käytännöksi muodostunut psykoterapian ja lääkehoidon yhdistäminen herättää paljon kysymyksiä. Moni nuori on ihmetellyt sitä, että samalla kun hän etsii kosketusta tunteisiinsa ja ymmärrystä ahdistukseensa tai masennukseensa, niitä yhtä aikaa vaimennetaan kemiallisesti. Voiko hän tällöin kokea ettei terapeuttikaan usko, että hän kykenee lähestymään itsessään olevia ahdistavia ja mahdollisesti pelottavia puolia? Koko yli 30-vuotisen urani aikana olen saanut oppia että nuoret joiden lääkitys on terapian aika purettu kuvaavat poikkeuksetta kuinka autius ja outous katoavat ja tunteet palaavat kotiin.
Lääkehoidon lisääntymiseen taitaa olla arkinen syy: se on helppoa, nopeaa ja sillä saadaan perusteltua harvajaksoinen – lue ”halvempi” – hoito. Voihan hoito-organisaatio kokea tehneensä edes jotain. Luoko resurssien jatkuva vähentäminen oikeutuksen ja perusteen lääkehoidon jatkuvalle lisääntymiselle? Jos resursseja ei ole tarpeeksi, niitä tulee lisätä. Lääkityksen raju kasvu on tietysti lääketeollisuuden pyrkimys. Se onkin eräs tuottoisimpia bisneksiä maailmassa. On hurskastelua kiihtyä dopingista tai nuorten huume-, alkoholi- ja lääkekokeiluista, jos aikuiset itse käyttävät niitä yhä enenevässä määrin. Eiväthän huumeet ja esimerkiksi internetin kautta tilattavat laittomat lääkkeet tänne itsestään tule. Niiden markkinoiden kohteena ovat ennen kaikkea nuoret.
Ihmisen mieli on niin monimutkainen ja hienovarainen kokonaisuus, että sen näkeminen pelkästään kemiallisena prosessina on loukkaus ihmisyyttä kohtaa. Kuuluisa neurokirurgi Daniel Dennett on sanonut leikanneensa satoja ihmisiä ja nähnyt satoja elossa olevia ajattelevia aivoja, mutta ei koskaan ajatusta. Tässä oma versioni aiheesta:
Runot eivät sijaitse aivoissa.
Kun tekniikka kehittyy riittävästi
niitä ei löydetä.
Kirjasta Kurt Cobainilla oli masu kipeä, 2008
Nuoren psykoterapeuttisen hoidon tavoitteena on nuoruusiän kasvun ja kehityksen tukeminen ja niiden esteiden poistaminen vuorovaikutuksen avulla. Se pyrkii kohti tunteita eikä välttämään niitä; tunteiden, erityisesti ristiriitojen kokeminen vie kohti psyykkistä lujuutta. Eheydymme aina suhteessa toiseen ihmiseen. Kasvua edistävä luovuus vaatii moottorikseen rikkaan tunne- ja mielikuvamaailman. Psykoterapeuttisessa hoidossa on tarkoitus sytytellä valoja eikä sammutella niitä. Kirjassani Kevät räjähti käsiin – kirjoituksia nuoruudesta (Mäntykustannus 2011) yritän kuvata erilaisia nuoruusiän kohtaloita myös tämän teeman ympäriltä.
Trackbackit/Pingbackit