Tuossa ukki teroittaa puukkoaan. Oli kunnia-asia saada vääntää tahkoa hänelle. Siinä ei puhuttu eikä pulistu. Kuvassa ukki istuu kumarassa virttyneessä villapaidassaan hatunreuhka päässään kapeat posket ja kallo lyhyen teräsharjaisen sängen peittämänä. Mustat viirut silmät ovat syvällä tuuheiden kulmakarvojen varjossa. Hoikan, kumaran ja pitkäraajaisen vanhuksen iho on tumma ja karhea, suuret korvat höröllään kuin oravalla tai menninkäisellä. Iso käsi sipaisee välillä lakin päästä ja sivelee karheaa päälakea, huitaisee laiskasti kärpäsiä etäämmälle, hengitys ähisee ahtaana, mutta silmät ovat koko ajan terässä, jota ukki välillä kastelee kauhaisemalla kämmenellään ruskeaa vettä ruosteisesta astiasta, kokeilee terää peukalollaan ja kumartuu taas tahkon puoleen.

Sen terävämpää esinettä ei ole. Kuva näyttää läheiseltä eri ikäpolvien yhdessäololta, mutta se ei ole. Vika on kai minussa. En osaa olla, en pääse lähelle, enkä kai haluakaan. On ikävä kotiin ja huoli; kuinka äiti pärjää? Mutta asia on oikeasti päinvastoin; kuinka minä pärjään ilman äitiä? Ukko-Jussi vuoli ohuita pärelastuja kuivista haloista terävällä puukollaan helposti ja kevyesti, kuin olisi kuivaa leipää leikannut. Naps ja raps! Siinä se on, miltei läpinäkyvä joka sivulta tasainen ja kevyt kuin hapankorppu.

Ukki kehuskeli saavansa Martinin puukkoja kolmen markan hintaan, kun oli tutustunut Muurmannilla Martin-puukkosuvun johonkin jäseneen, eikä muunlaisia puukkoja hänellä nähtykään. Jokainen käytettiin loppuun. Vielä puolen peukalon pituinen puukonnysäkin pidettiin terävänä ja puhtaana. Sillä hän söi ja teki kaikki kätevyyttä vaativat hommansa. Syönnin jälkeen hänellä oli tapana kellahtaa tuvan pitkälle penkille ja ottaa nokkaunet.

Illansuussa lähdemme verkoille. Terhi-perämoottori sammuu, eikä ukki saa sitä enää käyntiin, ja vaihdamme paikkaa keikkuvassa veneessä. Vesi virtaa hiljalleen ja vene keinuu omassa tahdissaan jokea alaspäin. Ukki moittii hiuksiani, kuinka ne aina putoavat silmille.

– Ethän sie ees näe mittään!

Tempaisen moottoria käyntiin niin, että naru menee poikki. Soudamme puhumattomina mummolaan. Kolmannessa kuvassa ukki istuu pienen tuvan hämärässä nurkassa, ikkunasta sisään pyrkivä kirkas aurinko on ylivalottanut kuvan, niin että hänestä näkyy vain tumma silhuetti. Melkein kuulen, kuinka ukki turinoi asioitaan verkkaan räkäisten välillä sylkiklimpin purkkiin jalkansa vieressä. Erään tarinan mukaan Jussin katiska lähti seilaamaan Saarivirrassa joen mukana. Ukki ajoi sen kiinni pienellä perätuupparillaan ja kehui:

– Katiskan nielussa roikkui kahdeksankiloinen hauki ja se käytti pyydystä uintilakkinaan.
Mummolan lähin naapuri on Ruunaan rajavartiosto, sillä järven takana vain muutaman kilometrin päässä on rajavyöhyke.
– Harva se päivä tulloo pistäyvyttyä tuolla vartiolla. On siellä niin mukavoo porukkoo, että tullee lorkoteltua näitä asioita ihan pitemmälti, ukki totesi.

Mitä isoisäsi sinulle merkitsee?
Ukko-Jussi oli äreä mies, ei pahantahtoinen eikä muutenkaan hankala – ei ainakaan koskaan minulle – mutta juro, sulkeutunut ja antoi huonotuulisen vaikutuksen. Mutta ei se minulle mitään merkitse. Ukki oli isäni isä, ei muuta.

Harri rapsuttaa harmaata partaansa ja katsoo minua mietteissään.