Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten

18 Kes
18.6.2018

Whiplash on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Damien Chazellen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva. Päähenkilö Andrew (Miles Teller) on kunnianhimoinen parikymppinen jazzrumpaliopiskelija joka haluaa karismaattisen soitonopettaja Terence Fletcherin (J. K. Simmons) oppiin ja yhtyeeseen. Maailma johon hän joutuu on ankara ja arvaamaton.

Fletcher on oppilaitaan simputtava sadistinen kapiainen joka solvaa ja pelottelee nuoria niin että nämä vapisevat kauhusta hänen tunneillaan. Myös Andrew saa kokea hänen opetusmetodinsa kaikki puolet; ensin kiusataan, sitten imarrellaan, ollaan melkein kavereita, urkitaan toisen elämän herkät kohdat ja sitten karjutaan naama punaisena kaikki solvaukset mitä nyt vaan voi keksiä niin että toinen itkee. Sitten ihmetellään että mikäs hentomieli se nyt tässä oikein on. Tosimaailmassa, ainakin Suomessa, opettaja olisi ollut raastuvassa jo ensimmäisen kymmenen minuutin kohdalla.

Andrew on mukava vähän yksinäinen nuori mies joka käy elokuvissa isänsä kanssa ja alkaa heilastella elokuvateatterin lippukassan kanssa. Kunnianhimo alkaa saada yhä enemmän sijaa pojan mielessä ja hän, omasta halustaan, mutta myös Fletcherin manipuloimana tulee imaistuksi sokeaan menestymisen kierteeseen. Opettaja laittaa rumpalioppilaat kilpailemaan keskenään kuin koe-eläinrotat.

Andrewin isälle kelpaisi toki lahjakas, mutta ihan tavallinen poika, mutta Andrew on löytänyt tien parempaan. Päästäkseen opettajansa hoviin hän alkaa treenaamaan järjettömiä määriä sormet veressä, lihakset tulessa ja sielu tukossa. Huippumuusikkous ja huippu-urheilu ovat veljet keskenään. Hän jopa lopettaa suhteensa tyttöön koska ei ehdi viettämään aikaa hänen kanssaan! Lopulta poika musertuu opettajan käsittelyssä, hyökkää tämän kimppuun, potkitaan koulusta pois ja hän lopettaa soittamisen kokonaan.

Fletcherista katsoja ei tiedä juuri mitään. Jo kuvatut kohtaukset, jotka olisivat selittäneet hänen käytöstään, on jätetty pois. Ratkaisu on hyvin perusteltu; katsoja joutuu itse miettimään mikä mies tämä opettaja oikein on. Onko hän koulun ulkopuolella ihan mukava leppoisa ukkeli ja vain opetustilanteissa räyhäkkä ja vaativa raivopää vai elääkö hän koko ajan omassa narsistisessa menestymishelvetissään. Hetkittäin hän näyttäytyy hyväntahtoisena ja kannustavan opettajana ja eräässä kohtauksessa hän kyynelehtii muistellessaan lahjakasta oppilasta joka kuoli liikenneonnettomuudessa. Myöhemmin käy ilmi ettei Fletcherin lahjakas oppilas kuollut auto-onnettomuudessa vaan teki itsemurhan ilmeisesti ahdistuttuaan opettajan metodeista. Erottamisensa jälkeen Andrew antaa opettajansa ilmi anonyymina tämän musertavasta tavasta opettaa ja Fletcherkin saa potkut.

Andrew tekee hanttihommia kunnes huomaa Fletcherin olevan keikalla eräällä jazzklubilla. Siellä miehet tapaavat leppoisissa tunnelmissa. Opettaja kertoo vain etsivänsä todellista lahjakkuutta, uutta Charlie Parkeria, eikä sellaiseen kukaan kykene ilman vaativuutta ja uhrauksia. Lopulta Fletcher pyytää poikaa uuden bändinsä rumpaliksi mutta nöyryyttää tätä esiintymistilanteessa soitattamalla yhtyeellä kappaleen jota poika ei ollut koskaan edes harjoitellut. Kyllä minä tiesin että sinä minut kavalsit, ope supattaa pojalle kesken biisin. Häpeä on murskaava ja Andrew ryntää kesken keikan ulos salista.

Sitten hän kääntyy ja palaa lavalle, aloittaa kiivaan rumpukompin ja komentaa yhtyeen soittamaan Duke Ellington klassikkoa Caravan. Nyt on opettajan vuoro häkeltyä; joku otti häneltä vallan ja johtaa yhtyettä, mutta hän ei voi järjestää kohtausta yleisön edessä. Andrew laittaa kaiken osaamisensa peliin ja bändin soitto lähtee lentoon ja Fletcherkin kannustaa poikaa huimaan sooloon. Lopulta molemmat hymyilevät onnellisina.

Ollaanko tässä kuvaamassa kilpailuyhteiskunnan sairasta puolta jossa keinoilla ei ole mitään merkitystä, ainoastaan päämäärällä. Musiikinopetusta tämä ei toivottavasti kuvaa laajemmin vaikka kunnianhimo ja menestyminen kuuluvat siihenkin maailmaan. Herää myös ajatus noinko Fletcherin opetusmetodi olikin hyvä; vain äärimmäisen rääkin kautta voi saavuttaa jotain suurta.

Ehkä elokuvassa kuvataan Andrewin, ja ehkä meidän kaikkien narsistista puolta, rakastetuksi tulemisen nälkää. Fletcher ja Andrew edustavat saman asian eri puolia. Opettaja on asian kanssa täysin sinut, näin sen pitää olla, kun taas poika on siihen vasta kasvamassa sillä myös hänessä itsessään on kunnianhimon vaativa polte.  Se ei piittaa mistään muusta kuin toisen hyväksynnästä ja on valmis kuolettamaan muut tunteet pois.  Pojan äiti oli hylännyt lapsen tämän ollessa pieni.

Narsismi ymmärretään usein itserakkaudeksi tai toisten ylenkatseeksi. Näinkin saattaa olla, mutta ytimeltään se on hyväksynnän ja varhaisen menetetyn rakkauden etsintää, yritys pitää hyvää – menetettyä – itsetuntoa yllä itseä kehumalla ja kannustamalla ja samalla peläten että muut vievät sen pois jos sitä ei vartioi herkeämättä. Todellinen itsetunto kestää pettymyksiäkin hyvin. Siksi sen nimi on itsetunto: tunnen potentiaalini mutta myös mahdolliset heikkouteni, osaan asioita oikeasti eikä niitä voi minulta kukaan riistää.

Itsekorostuksen tyhjät tynnyrit kolisevat eniten sanoo sananlasku ja istuu tähänkin oikein hyvin. Andrewin kateusongelma paljastuu suvun illallisilla jossa syntyy hyvin kiusallinen ja vaivaannuttava tilanne hänen vähättellessään muita itseään esiin nostaen.

Toisaalta tullakseen hyväksi on tehtävä töitä, ja tullakseen loistavaksi on oltava lahjoja ja raatamisen halu, intohimo ja kyky, mutta jossain menee raja mikä on kohtuullista ja järkevää. Huippututkija, – urheilija tai – taiteilija ei pitkään menesty jos elämä on pelkkää uraputkea eikä yksityiselämä ole raiteillaan. Tämä yleensä tarkoittaa kykyä solmia tärkeitä ja kestäviä ihmissuhteita. Tämä ei minä-minä-maailmassa yleensä onnistu hyvin.

Erityisen polttavaa on kysymys kuinka paljon, ja miten – erityisesti nuorta ihmistä – saa ulkopuolelta painostaa. Joskus kypsymätön nuori, ja miksei aikuinenkin, on valmis kestämään myös kiusaamista saadakseen olla huomion kohteena ja tärkeä toiselle. Muistan hyvin tv-dokumentin kiistanalaisesta Kuttulan perhekodista jossa käytettiin hyvin ankaria kasvatusmenetelmiä. Omistajat haastettiin oikeuteen pahoinpitelyistä ja virkavelvollisuuksien laiminlyönneistä. Kun eräältä nuorelta kysyttiin miksi se ohjaaja häntä oikein kurittaa vastasi poika että koska se minua niin rakastaa.

Monet näyttelijäopiskelijat, varsinkin naiset, kokivat 1980-luvulla Teatterikoulussa Jouko Turkan opetusmetodit hyvin kyseenalaisina kun taas joillekin se tuntui sopivan hyvin, varsinkin armeijan käyneille miehille. Fletcher ylitti kohtuuden rajan roimasti monta kertaa.

Whiplash on Hank Levyn säveltämä jazzkappale. Sana tarkoittaa ruoskansivallusta, piiskaniskua tai piiskaniskuvammaa, siis niskanretkahdusta esim. peräänajossa jolloin kaularanka ja pää yliojentuvat taaksepäin, yliojentuvat eteenpäin ja palaavat normaaliin asentoon.

 

.

Tagit: , ,
0 komm

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

058249
16 © LOK 2012 Jukka Tervo