Arkistotagi: runous

Onnellisen lapsen puhe kilisee – keskusteluja kirjoittamisesta (3)

13 Huh
13.4.2013

Iván Rotta: Tässä uudessa kokoelmassa on runoja, joissa runon minä on usein lapsi. Kevät räjähti käsiin lyhytproosakokoelmassa kertoja on melkein jatkuvasti nuori/teini-ikäinen, joka kuulostaa uskottavasti ja aidosti nuorelta/teini-ikäiseltä – ei aikuisen/täysi-ikäisen kirjoittamalta muka nuorekkaalta.

Jukka Tervo: Olen iloinen, jos Kevät räjähti käsiin -kirjan monologit kuulostavat aidoilta. Lapsen tai nuoren ”äänellä” kirjoittaminen on haasteellista, ja tietysti kenen äänellä vaan, koska kirjoitetun tekstin tulisi luoda illuusio kunkin henkilön persoonasta, eikä siinä oikeasti kuulu mitään. Klassinen kysymys ”kuuluuko kaatuvasta puusta ääni, jos kukaan ei ole kuulemassa?” saattaa kauas filosofian uumeniin, mutta eiköhän kuuleminen tapahdu kuulijan päässä. Jos metsässä ei ole elukan elukkaa tai muuta kuulevaista, ilma värähtelee, ei muuta. Viereisellä suosilmäkkeellä ei ole korvia. Lue lisää →

Minusta siinä ei ole mitään järkeä, että sanat voidaan nähdä – keskusteluja kirjoittamisesta (1)

08 Huh
8.4.2013

Iván Rotta: Kuudes runokokoelmasi tuli painosta. Sanoit, ettet uskalla lukea sitä. Miksi?

Jukka Tervo: Miksi noin kysyt, kysyisit jotain yksinkertaista ja konkreettista, johon voisi vetää lonkalta jotain nokkelaa (sehän saattaisi ajan oloon paljastua suuremmaksikin viisaudeksi), vaikka teoksen teemoista tai pyrkimyksestä, kielestä. Kieli olisi hyvä, koska en edes ymmärtäisi kysymystä. En minä kieltä kirjoita vaan kuvia, hetkiä, hetki ja kuva luovat kielen, joskus oudon ja nyrjähtäneen, koska niinhän se oli ja on, vähän miten sattuu, vähän väärin tai jotenkin. Metsä on aina järjestyksessä, vaikka se on sekaisin. Hitto, jos haluan kielen vievän teen laulun, jos haluan mekastaa soitan rumpuja! Kieli ei ole runo, kieli on tikkaat, jolla kiipeämme salaiseen puutarhaan. Lue lisää →

049606
8 © LOK 2012 Jukka Tervo