Sen nimi on rakkaus

04 Jou
4.12.2012

Kiitos Arja Uusitalolle kommentista edelliseen blogiini. Arja on tekemisen ytimen lähellä, eikä lillukanvarsissa. Antti Nylén 21.2.2012 pohtii blogissaan  Sydämeltään sydänkirurgi  tätä kirjailjateemaa (omalla terävällä tyylillään josta en osaa sano kuinka tosissaan mies on). ”Kaikki ammattinimikkeet ovat myös identiteettitermejä. Siksi ihminen päättää niistä viime kädessä itse; sitoutuminen on tärkeintä, kuten jo totesin. Mutta pelkkiäkään identiteettitermejä ammattinimikkeet eivät näytä olevan. Vaaditaan myös jonkin verran näkyviä, konkreettisia todisteita, yleensä jonkinlaista toimintaa. Henkilö, joka on kerran jostakin syystä tehnyt sydänleikkauksen, tuskin on oikeassa sanoessaan itseään sydänkirurgiksi. Hän ei ole sitoutunut siihen hommaan. Se ei ole hänen hommansa. Ei ole olemassa ”sydämeltään sydänkirurgeja”. Ajatus on typerä.”

Sitoutuminen on olennaista, mutta muuten Antin ajatus ei ole ihan maalissa, pikemminkin tolpassa, ja saattaa todistaa myös sen kuinka herkkä tämä kirjailija-termi on; jokin taika siinä on. Se perustunee kirjailijan ammatin valtavaan arvoon, joka saattaa johtua siitä että hän ”sanoittaa näkymätöntä meissä kaikissa”, puhuu meidän kokemuksistamme, tunteistamme, piilotajunnasta ja historiasta. Mahtava ihminen siis. Ja toinen tekijä voisi olla se, että kirjailija voi olla kuka tahansa meistä, ei siihen kandin papereita tarvita, joskin opiskelustakaan ei liene haittaa – ainakaan kaikille.

Tässä mielessä Antti Nylénin sydänkirurgivertaus, vaikka sen ytimen ymmärrän, menee tolppaan. Tokihan siinä on kouluja käyty 15 vuotta, vaivaa nähty ja puukkoa vähemmän herkissä elimissä teroitettu ennen sydämenkäypää suoritusta. Jokainen toisen sydäntä sorkkiva on ihan varmasti sitoutunut siihen, haluaa tehdä sitä, ja toivottavasti myös osaa eikä ainoastaan itsensä takia, vaan potilaan hyvinvointi ensisijaisena asiana mielessään.

Hän voi sanoa itseään sydänkirurgiksi vasta erikoistuttuaan siihen, on siis virallisesti se. Sydänkirjailijakin voi erikoistua sydämellisiin tarinoihin, mutta tutkinto se ei ole, niin kuin ei kirjailija ylipäätään ja tämä on se herkkä kohta tässä aiheessa. Meillä ei ole taskussa lisenssiä kirjoittaa, ainoastaan luovan hullun sisäinen pakko. Kuka todistaa että MINÄ olen kirjailija? Kirjailijan ammattia  ei kannata kadehtia tulojen takia ainakaan, vai kadehdimmeko sitä että joku toinen saa meidän huomiomme, arvostuksen ja apurahat. Oikea kirjailija! Perke…!

Kaikki me arvostusta haluamme ja tarvitsemme, lapsuudessa sen nimi on rakkaus. Minusta kirjailija on se joka kirjoittaa kirjoja. Kirjailijalla on avain meidän sieluumme, sanat meidän surullemme, tarinat meidän historiastamme, valkokangas mielemme kuville. Parhaimmillaan.

 

Tagit: ,
0 komm

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

058249
16 © LOK 2012 Jukka Tervo