Ruislinnun laulua Punkaharjulla

17 Hei
17.7.2017

”Tule Punkaharjulle! Siellä on kaunis luonto, erinomainen hotelli, ei mitään tungosta, kaikki rauhallista, vielä ainakin, eikä elämä suinkaan kalliimpaa kuin sielläkään. Olen käynyt siellä pari kertaa tänä syksynä ja viihtynyt erinomaisesti, kulkenut pitkin kuivia harjupolkuja, kuunnellut pitkiä, humisevia puita Sinua ajatellen. Sinne on täältä Elisenvaarasta vain muutamien tuntien matka, siellä voisin useinkin käydä Sinua katsomassa.” Näin kirjailee sarjarakastaja Eino Leino (1878-1926) Aino Kallakselle 1917.

Einosta on makoisa kuva Punkaharjun hotellin historiikkimökissä. Hän oli Kallasta kaipaillessaan 39-vuotias monessa liemessä keitetty kirjailija, kolumnisti, sanomalehtimies, runoilija, kääntäjä, ja minulla tietysti matkalukemisena Panu Rajalan Virvatuli. Eino Leinon elämä –teos (2017). Itse en kaipaile muuta kuin aurinkoa ja mukavaa penkkiä lueskella.

Punkaharjun matkailu käynnistyi toden teolla 1840-luvun puolivälissä, jolloin kruununpuiston pohjoinen metsänvartijan talo valmistui. Talossa oli kolme huonetta matkailijoille, ja siitä muodostui laajennusten jälkeen Valtionhotelli ja nykyinen Hotelli Punkaharju. (kursiivit hotellipunkaharju.fi).

Eikä Eino tietenkään liemessä pelkästään keitetty ollut vaan liemiä itsekin runsaasti nauttinut Paltamon Paltanimen poika, joka suhahti Helsingin seurapiireihin puuhakkaana ja sanavalmiina lahjakkuutena, ja poltti kynttiläänsä molemmista päistä. Ja lahjakas ja ahkera hän totisesti oli.

Kolusin joitakin vuosia sitten divareita kerätessäni Eino Leinoa harrastavalle ystävälleni hänen kirjojaan ja niitähän piisasi, hurja määrä runoja, mutta myös romaaneja, joista en tiennyt mitään. Runoteoksia Leino on julkaissut yli 30, näytelmiä 25 ja romaanejakin varmaan parikymmentä. Kovasti keskeneräiseksi Panu Rajala ja suuri osa aikalaiskriitikoista proosan ja näytelmät tuomitsevat, eikä niitä kyllä pysty lukemaan; kieli ja tyyli on vanhaa ja pateettista ja aiheet ehkä ajankohtanaan kiintoisia mutta nyt. Ei. Ehkäpä Eino Leinon proosa kokee uuden tulemisen esimerkiksi teatteriohjaaja Juha Hurmeen kautta.

”Elämän intohimoissa ja elämän rakkaudessa hän varmasti voitti kaikki aikalaisensa. Hän liikkui kaikissa piireissä, vaelsi läpi eri yhteiskuntaluokkien, tunsi ylhäiset ja alhaiset. Hänen henkilökohtainen tuttavapiirinsä oli uskomattoman laaja. Ja kaikkialla, minne hän tulikin, muodostui hän aivan itsestään keskipisteeksi, henkiseksi sulatusahjoksi, joka hetkiseksi hehkutti sopusointuun vastakkaisimmatkin ihmisainekset. (– –) Seuramiehenä hän oli erittäin suosittu, hän säkenöi ajatusvälähdyksiä, räiskyi sukkeluuksia ja uhosi vastustamattomasti tarttuvaa hyvää tuulta ja suggeroivaa tunnelmavoimaa ympärilleen. (Kirjailija L. Onerva kirjoituksessaan ”Eino Leino ja hänen runoutensa”, Kaltio 1953: 3/4)

Runot, varsinkin lauluiksi kääntyneet ovat tietysti klassikoita, mutta onnistumisprosentti, tai sanotaan aikaa kestänyt prosentti on pieni, mutta sitäkin parempi: kaikilla meillä ruislintu laulaa korvissa ja neiti kesäheinä samoilee ties missä.

Jatkosodan aikana vuonna 1942 Valtionhotellin alapuolelle Kaarnaniemeen rakennettiin 15 yksinkertaista mökkiä sotaleskien tai haavoittuneiden sotilaiden perheiden lomanviettoa varten. Nämä legendaariset Kaarnaniemen lomamökit ovat vuosien varrella olleet monien muutospaineiden alaisia; ne on useaan otteeseen jopa aiottu purkaa pois kansallismaisemaa rumentamasta.

Suojeltu metsämökki on pieni, ilman wc:tä ja suihkua, ehkä leikkimökki olisi osuvampi ilmaus, mutta hienolla niemennokalla keskellä kansallismaisemaa. Sisustus on kuitenkin viimeisen päälle tyylikästä. Runosuoneni ei syki kuten ehkä Einolla hänen vieraillessa Valtionhotellissa, mutta linnut herättävät aamu-unisen ja laineet lyövät rantaan, ulkohuussi toimii ja omasta rannasta tai aamusaunasta voi pulahtaa veteen, ja loistava aamiainen harjulla hotellilla kruunaa aamun ja pelastaa päivän.

Oliko niin että lähirakastaminen ei Einolta vaan yksinkertaisesti onnistunut vai kaivoiko hän aina päänsä, ehkä muitakin ruumiinosia, puolitahallaan illuusiorakastumisen pöheikköön, josta varmasti pääsee menettämisen, masennuksen, surun ja uuden ikävän äärelle. Työmania, sosiaalinen virtuositeetti ja hyvä viinapää auttavat asiassa. Hyviä runojahan siitä tulee, mutta hinta on kovanlainen. Yrittämisen puutteesta ei miestä voi syyttää. Ehkäpä kirjeillä rakastaminen oli sanasepolle helpompaa kuin elävä suhde.

Punkaharjun luonnonsuojelun historia lasketaan alkaneeksi Venäjän keisari Aleksanteri I:n käynnistä Punkaharjulla kesäkuussa 1803. Alueen suojelu vakiintui 1840-luvulla, jolloin Punkaharjusta tehtiin kruununpuisto, ja sinne rakennettiin kaksi metsänvartijan taloa, joista pohjoinen talo on Hotelli Punkaharjun historiallisesti vanhin osa. Lain voiman luonnonsuojelualue sai tammikuussa 1991.

Hotelli Punkaharju on hienolla paikalla ja rakkaudella ja tyylillä kunnostettu. Kaikessa entisöinnissä ja sisutuksessa on hillitty maku ja kestävä kauneus pääasia. Mitään ökymauttomuuksia ei täältä löydy ja ruoka, vaikka en mikään hifikulinaristi olekaan, on kyllä viimeisen päälle hyvää ja paikallista luomua aina jos mahdollista. Punaisen lihan ystävä saattaa jäädä täällä hieman nälkäiseksi.

Sieltä on helppo polkaista Savonlinnaan kokemaan Aulis Sallisen Kullervo-ooppera, mutta se onkin jo toinen juttu. Verisempi.

.

Tagit: , ,
0 komm

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

065093
30 © LOK 2012 Jukka Tervo