Mitä ei ole pantu paperille

09 Hei
9.7.2013

Takki on aika tyhjä romaanin julkaisemisen jälkeen. Niin kuin aina suuren työn mittakaava paljastuu vasta kun se päättyy; on ollut vuosia sisällä talossa, nikkaroinut listoja ja rakentanut seiniä, purkanut ja koonnut, lisännyt ja poistanut ja vasta astuessaan ulos ja taloa etäältä katsoessaan alkaa ymmärtää matkansa mittaa ja rakennuksen suhteita ja kokoa. Nyt en tarkoita sivuja tai aikaa, vaan mielessä tehtyä, sitä mikä on ollut koko ajan mukana; joskus lyijykengät lenkkareina, mutta myös mieli järvituulen liplatusta täynnä.

Tämän enempää en aiheesta kirjoita. Sen sijaan kirpputorilta löytämäni Arto Seppälän kirjallisuusmuistelo Mitä Mika Waltari vastasi – kirjoituksia kirjoista, kirjailijoista, kirjallisuudesta ja  kirjoittamisesta – teos pohtii asiaa perusteellisesti. Hauska lukea kokeneen kirjallisuusmiehen ajatuksia vuodelta 1989, jolloin kirjallisuudesta oikeasti oltiin kiinnostuneita, siitä kirjoitettiin paljon ja ilmassa oli suuria intohimoja suuntaan ja toiseen. Arto Seppälä on tamperelainen näytelmä- ja romaanikirjailija, aforistikko, lastennäytelmien tekijä ja esseisti, joka julkaisi ensimmäisen romaaninsa vuonna 1961. Seppälän tunnetuin näytelmä on Viisi naista kappelissa, joka kantaesitettiin vuonna 1979 Tampereen Työväen Teatterissa.

Teoksessaan Seppälä lähestyy kirjallisuutta monesta vinkkelistä, haastattelee monia 1950-, 1960- ja 1970-luvun kirjailijoita ja pohtii heidän työtään (mm. Antti Hyry, Samuli Paronen,  Alex Matson, Mika Waltari, Hannu Aho ja monta muuta). Erityisesti Alex Matsonin (1888 – 1972) ajatukset osuvat tänään maaliinsa.

”Jos romaani on taidetta se on taidetta muotonsa ansiosta; taide on aina muotojen luomista (…) taideteos koostuu suhteista, joiden on tuettava toisiaan, niin että syntyy sellaista mitä ei ole pantu paperille. Se on romaanin vapaata tasapainoa (…) Romaanin on aina kasvettava omasta sisäisestä energiasta, sitä ei voida rakentaa niin kuin arkkitehtuuria, etukäteen (…) romaanilla ei ole kaavaa eikä mallia. Toisaalta se on vapaasti toteuttavissa mutta ei kuitenkaan ole; romaani on sidoksissa elämään, siihen todellisuuteen jonka tunnemme aisteillamme, järjellämme (…) totuudellinen kuva ei ole vielä romaani, vaan sen on noudatettava elämän rakenteita ollakseen aito. Romaani on aina fiktio, olettamus.” Kursivointi minun. Pidän kovasti ajatuksesta että taiteessa on jotain mitä siellä ei ole. Jätetäänpä sekin ajatus tuohon kellumaan.

Vaikka 1800-luvun puolella syntyneen 1920 ensimmäisen teoksensa julkaisseen miehen kieli voi olla vanhaa – ja pitääkin olla – ajatus on kirkas. Matson sanoo haastattelussaan 1968 että ”taide laajentaa ihmisen tajunnan, suuressa taideteoksessa tulee vastaan maailma, jota ei tunne vielä ollenkaan, mutta johon ihminen saa kosketuksen”. http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/alex_matsonin_romaanitaide_11528.html – media=11531.

Tähän loppuun lainaus Seppälän aforismikokoelmasta Sateenkaari (2005): Kun menee kyllin syvälle metsään, tulee ihminen vastaan.

 

Tagit: , , , , ,
0 komm

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

067261
18 © LOK 2012 Jukka Tervo