Joskus pieniltä kustantamoilta ilmestyy helmiä – pari arviota Ifasta (2013)

30 Hei
30.7.2013

LUKUKAUSI – KIRJALLISIA ELÄMYKSIÄ Jaana Märsyahon kirjallisuusblogi Lukukausi – kirjallisia elämyksiä: Jukka Tervo: Ifa 30.7.2013 

Joskus pieniltä kustantamoilta ilmestyy helmiä. Jukka Tervon Ifa on juuri tällainen ilahduttava löytö. Siinä on lapsuuden elämyksellistä vetovoimaa, eri näkökulmien ja aikakausien kerrostumia ja ennen kaikkea vetävää kerrontaa. Jukka Tervo (s.1956) on oululainen musiikkiterapeutti ja kirjailija. Ifa on hänen kahdeksas teoksensa ja ensimmäinen romaani.

Ifan päähenkilönä on keski-ikäinen muusikko Juke, joka herää sairaalassa muistinsa menettäneenä. Välähdyksittäin menneisyys palautuu mieleen ja sitä myöten jäsentyy myös oma identiteetti: kuka minä olen, miten minusta on tullut tällainen kuin olen. Syntyy eräänlainen dialogi kahden erilaisen, vanhemman muistelevan ja lapsiminän välillä. Tekniikallaan romaani muistuttaa – aivan kuten Sinikka Viirret arvostelussaan toteaa – Hannu Väisäsen Vanikan paloja.

Ajat ja tapahtumat asettuvat päällekkäin ja limittäin. Nykyhetken läpi kuultaa isätön lapsuus kainuulaisessa pikkukylässä ja kasvu musiikin tukemana aikuisuuteen. Samoin kuin Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomessa tai Mikael Niemen Vittulajängässä, avaa rock-musiikki uuden, avaramman näkymän. Kainuulainen Vuolijoki on vain kovin kaukana suuren maailman virtauksista:

Kun maailmaa ravistelee rauha ja rakkaus, Woodstock ja Jimi Hendrix, me elämme Hai-saappaiden ja Retu-kenkien aikaa jolloin maitoa myydään muovipusseissa, joista äidit virkkaavat vessoihin ja eteisiin muovimattoja ja kauppakasseja, aikaa jolloin juodaan makeaa Trip-mehua pyramidinmuotoisista tetroista, aikaa jolloin isät eivät työnnä lapsiaan kärryissä eivätkä pese hiuksiaan kuin kerran viikossa jos silloinkaan. Kuuntelemme korvat punaisena Salon Riviera -putkiradiosta Nuorten Sävellahjaa. Kahdeksan kärjessä -ohjelma muuttuu Listaksi, jolla Aikamiesten Iltatuulen viesti keikkuu 90 viikkoa.

Pienen pojan kaipuu tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi nousee esiin yksityiskohtaisena ja elävänä ajankuvana, jossa myös lapsen mielikuvitus on vahvasti läsnä. En aina ihastunut Tervon tyyliin luetteloida liioitellen, mutta tällöinkin teksti säilyttää rytminsä.

Tunnelmaltaan Ifa on aavistuksen haikea, mutta myös vahvasti myötäelävä. Kielikuvat ovat osuvia ja lukuisat sattumukset monenkirjavine henkilöhahmoineen nyrjäyttävät kerrontaa maagisen realismin suuntaan. Romaanin perimmäinen sanoma tuntuu jopa lohdulliselta: ”Ei tätä maailmaa ole luotu hauskaksi paikaksi. Riittää kunhan jotenkuten pärjäilee.”

Toisaalla:

Jukka Tervon haastattelu

Ifan kirjatraileri

——

IFASTA AUKEAA MONTA MAAILMAA  KAINUUN SANOMAT 1.6.2013  ja LAPIN KANSA 31.7.2013

Jo romaanin kansi ja alku koukuttavat.

Pienellä pojalla on kuviovillapaita ja tupsupipo. Kädet taskuissa hän kävelee maahan tuijotellen kuin odottaisi löytävänsä kadulta jotain. Kannessa näkyy myös auton keula, mutta romaanin nimi Ifa tuntuu lupaavan, ettei kyse ole pelkästään automerkistä. Tarinan minä-kertoja paljastuu heti parturin pojaksi, joka nelivuotiaana tasaa äidin pelargoniat päältä ja sivulta ja vetää lopuksi omalle päälaelleen kunnon uran. Loputkin olkapäille ulottuvista valkoisista hiuksista on ajeltava pois. Liehuletin poika kasvattaa takaisin vasta 14-vuotiaana.

Oululainen musiikkiterapeutti ja runoilija Jukka Tervo on laatinut vetävän romaanin lapsuutensa ja nuoruutensa kaivoskylästä, Otanmäestä. Tarinan Juke on muistinsa menettänyt muusikko, joka itseään etsiessään palaa menneisyyteensä, kirjoittaa muistonsa ja luetuttaa ne lääkärillään.Romaani on Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan sijoittuva sukupolvitarina. Se on myös kertomus isänsä hukanneesta pojasta, joka pelkää menettävänsä äitinsä.

Ifa on pojan kasvutarina. Samalla se on populaarikulttuurilla ryyditetty kuvaus ajalta, jolloin nuorisomuodit eivät olleet eriytyneet. Se on havainnoissaan hämmentävän tarkka ja tarjoaa kosolti tunnistamisen hetkiä. Lukiessaan muistaa asioita, joita ei edes tiennyt unohtaneensa.

Kirjoittajana Tervo on lavea kertoja, ei mikään minimalisti. Tehokeinoja ovat toisto ja luetteloiva liioittelu. Luen kirjaa fiktiivisenä kertomuksena, johon Tervo on käsittääkseni sulauttanut omaelämäkerrallista ainesta. Ifa tuo mieleen oululaislähtöisen kirjailijan ja kuvataiteilijan Hannu Väisäsen Antero-trilogian, jossa sepite ja todenperäinen myös sekoittuvat. Väisänen kirjoittanee silti suoremmin itsestään.

Tervon kuvat ovat kekseliäitä ja aistivoimaisia. Höyryävä hengitys jäädyttää kaulaliinan pakkasessa tönköksi lieriöksi. Vuodenajat kulkevat Juken lävitse sairaalassa kuin muuttolinnut, edestakaisin mutta mielivaltaisessa järjestyksessä.

Juke katselee tarinoitaan kuin ilmaisia elokuvia; on välillä osa niitä ja välillä seuraa sivusta. Musiikista ja kitaroista Tervo kirjoittaa toisinaan niin yksityiskohtaisesti, että teksti auennee vain toiselle muusikolle.Murrerepliikkien kirjoitusasu on paikoin omintakeinen: äeiti, muailima. Valtimo ei pienelle Jukelle merkitse paikannimeä vaan paikkaa, jonne mennään kesäisin sukulaisia tapaamaan. Hän kysyy kavereilta, missä näiden valtimo on. Otanmäessä kerrostalojen nimet on luotu kaivosmaailman sanoista ja muurattu seiniin: Nousu, Kenno, Kuula, Titaani, Vana. Poika luulee pitkään, että kaikilla taloilla on nimet.

Sinikka Viirret

 

Tagit: , , ,
0 komm

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

065093
30 © LOK 2012 Jukka Tervo