Arkisto: Yleinen

Uniriepu pihakeinussa eli muutama sananen luovuudesta ja hulluudesta

01 Mar
1.11.2012

Jos syrjäytynyt on syrjässä yhteiskunnasta tai tunteistaan, on luova henkilö keskellä itseään. Luovuus (parempaakaan sanaa ei ole keksitty niin saa kelvata) on kykyä kuvitella ja leikkiä asioilla mielessämme, eikä siis ole vain taiteilijoiden tai tieteentekijöiden ominaisuus. Koemme lentävämme niin että tukka hulmuaa, mutta tiedämme samalla että oikeasti kiikumme pihakeinussa. Siinä on hyvä kuvitella kun pääsee aina realiteettien turvaan. Maalaus voi avata ikkunan syviin kokemuksiin ja muistoihin, vaikka eihän siinä ole kuin maalia kankaalla. Laulu tuntuu sielun joka sopukassa, vaikka musiikki on vain ääniaaltoja, ilman värähtelyä. Tunteet eivät ole teoksessa, vaan meissä. Teatterin näyttämöllä könöttävä talo on aivan selvästi maalattu pahviin, mutta yhteisesti sovittuna itsestään selvyytenä pidämme kiinni sitä että se on oikea talo. Sama kuva kiinteistövälittäjän ikkunassa hintalapulla varustettuna ei mene läpi.

Lue lisää →

Veivattava härveli

24 Lok
24.10.2012

Näin kunnallisvaalien aattona palautuu mieleeni kirjoitus, jonka julkaisin kannanottona edellisten vaalien alla kiivaana käyneeseen keskusteluun suurkouluista. Oulussa se oli ajankohtaista Kastellin jättikoulun takia (alunperin 1800 oppilasta, sitten 1500!), joka sittemmin päätettiin rakentaa, vaikka useat lasten ja nuorten kehitykseen paneutuneet asiantuntijat yrittivät yhdessä koulua vastustavien vanhempien kanssa panna hanttiin. Montaa mieltähän asioista saa ja pitää demokratiassa olla, mutta joidenkin poliitikkojen ylimielisyys ja asiantuntemattomuus tekivät ainakin minuun unohtumattoman vaikutuksen.

Lue lisää →

069812
2 © LOK 2012 Jukka Tervo