Espanjan hovin ilmastoinnista ja siitä kuinka pienestä tulee suuri

Näyttelijä Martti Suosalo veti Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön täyteen Mielipuolen päiväkirja –esityksellään 9.10.2012. Tämä Gogolin jo 1835 julkaistu novelli on riipaiseva kertomus itsensä merkityksettömäksi kokevan nimineuvoksen mielen hajoamisesta. Se on helppo nähdä aina ajankohtaisena satiirina byrokratian tyhjyydestä, esimiehille pokkuroinnista ja työntekijöiden liukastelusta kohti ylenemisen virkaportaita, mutta erityisen yleismaailmallinen siitä tulee psykologisen tarkkuutensa vuoksi.

(lisää…)

Puhdistuksen ahdistus, tyhjä ja täysi

Arto Virtasen arvio Yksitotinen piinanäytelmä (Parnasso 5/2012) Antti J. Jokisen elokuvasta Puhdistus herätti heti halun ottaa osaa keskusteluun. Hyvä kirjoitus siis. Virtanen kiinnittää huomionsa elokuvan yksitotisuuteen, väkivaltaan ja huumorin puutekin vaivaa. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä; liian pitkälle viety musta-valkoinen ajattelu (kaikki elokuvan miehet ovat Hansia lukuun ottamatta pahoja, ja varsinkin venäläiset) on äkkiä tyhjiin kaluttu Sampo, joka tuottaa yksinkertaistettua ”hyvä on meissä” ja ”paha heissä” materiaalia, demagogista neuvostovastapropagandaa. Ollaan, kuten Virtanen toteaa, ”oikean asian puolella”. Se on harvoin psykologisesti totta, eikä taiteellisesti kiinnostavaa, olkoonkin että diktatuurin julmuuden kuvaaminen on aina paikallaan.

(lisää…)

Ei ole internet-yhteyttä